Hello.

Onkin mennyt pitkä aika siitä, kun viimeksi olen kirjoitellut.
Ihmekös tuo. Tähän opehommaan on sisältynyt ja sisällytetty niin paljon sälää, ettei itseään meinaa välillä löytää sen kaiken keskeltä.

Hyvin epävarma on olo.
Noin niin kuin opettajana.

On tämä kauheaa; mietin tässä juuri, miten sanani asettelisin. Ettei ihan suurimmalla vasaralla lyötäisi päähän tai jopa viralta pantaisiin.

Tätä ihanaista, kaikkitietävien sivistystoimen päättäjien ajamaa inkluusiota olen mietiskellyt ja siitä hienoisesti hyvin pienessä piirissä ajatuksia vaihtanut - eihän sitä toki sovi huudeilla kaikennäköisiä vastarannankiiskeyksiä huudella. Leimautuu. Nykyisin jopa ns. vihapuhujaksi, jos kyseenalaistamaan uskaltautuu.

Hieno on tämä ajatus; että kaikilla oppilailla on oikeus lähikouluunsa. Ja kaikilla oppilailla oikeus olla yksilö siinä ihan normipopulaluokassa. Oikeus saada opetusta ja oppia. Omien edellytystensä mukaisesti. Eikös se ihmisyyden ihan näin pitäisi kulkeakin? Ja siihen on pyritty, todella pyritty. Jo nyt, koko ajan.


No. Mutta. Kun. Ei se riitä. Tarvitaan uudistusta. Nykyiset asiat eivät toimi kai, vanhoja, tarvitaan UUTTA ajattelua, uusia OHJELMIA.

"Ihanvaansellainenkuvitteellinen" (totta kai kuvitteellinen, mitään ei saa saati uskalla puhua, mistään) arkipäivän katsaus alakoululuokkaani (6.) tällä hetkellä, lue sekä (LUOKAN)opettajana että mahdollisena jonkun lapsen vanhempana/ yläkouluopettajana...

Oppilas 1: Kalle-Velmeri;  osaa matikkaa ja tykkää fysiikka-kemiasta yli kaiken. Haluaisi jutella mustista aukoista, kyseenalaistaa matemaattisia laskukaavoja. Valittelee sitä, ettei opella ole aikaa vastata kysymyksiin (joita esittää u s e i n, "ope, oliks se valovuosi nyt niinku 9.46 jotain biljoonaa kilometriä?" ) Joo. Oli se. Muistaakseni. "Ope, oikeastaan tää on aivan liian vaikeasti esitetty kaava, tän vois ajatella myös näin, hei ope..."  Joo, voisi. Mahtava idea, mutta jutellaanko siitä vaikka iltapäivällä. Tai huomenna tai ylihuomenna. "Ope, sulla ei ole koskaan aikaa..."
Ei niin. Voi kun olisikin, ja haluaisin ja pitäisi olla...ja olisi mielenkiintoa.

Oppilas 2: Heinu-Oljaana: äärimmäisen ujo, vetäytyy pienimmästäkin kontaktista. Lastensuojelun asiakkuudessa... Taustalla ilmeisesti vanhemman mielenterveysongelmia ja mahdollinen lapsen hyväksikäyttöepäily. Heinun koulu menee nyttemmin jo ihan ok. Kokeistakin saa 7-8. Käsityö ja kuvis vahvoja. Piirtää mielellään! Välillä unohtuu omiin ajatuksiinsa, eikä työskentely ota sujuakseen. Itkeskelee satunnaisesti. Pitäisi jaksaa jutella säännöllisesti. No, onneksi kavereita on, he juttelevat. Ja kantavat Heinunkin murheita...

Oppilaat 3-8: Mirru, Poke, Heikka, Mantsa, Pirre ja Semo: ei suurempaa sanottavaa, osallistuvat tunneilla ok, työskentelytaidot ok. Toimivat ohjeiden mukaan suht itsenäisesti. Aikaa ei kyllä aina jää opelle tarkistaa, olivatko ymmärtäneet tehtävät ja tehneet ne oikein. Kokeissa kuitenkin sellaista seiskaa, kasia. Tosin nythän sitä ei saisi enää niin seurailla, sitä koesuoriutumista, ennemminkin sitä oppimisen prosessia ja omaa kehitystä. Pakko sanoa, että tuo Semo välillä vähän menee hölmöilyihin mukaan; saattaa vähän olla aggressiivinenkin pienempiä kohtaan. Onneksi vain ehkä kerran, pari, kuukaudessa tällaista selvittelyä, lähinnä välitunti- tai siirtymätilanteissa ilmenneitä.

Oppilas 9: Vilkko. Ryömii pulpettien alla, raapii itseään luokassa olevilla saksilla, raaputtelee niillä myös oppilastoverin pulpettia. Liimailee itseään, siis ihoaan, Erikeeper-liimalla, tykkää kuulemma siitä. Hankailee kuivunutta liimaa sitten itsestään irti. Kyseistä töhnää ympäriinsä. Eipä tuo vielä. Läksyt lähes aina tekemättä. Tavarat päivittäin hukkateillä. Pulpetin sisältö Harmageddon. Matikan tunnilla ennätys kymmenen laskutehtävää. Epärehellistä käyttäytymistä, varastelua havaittu. Iso huoli. Äiti ei vastaile kovinkaan hanakasti puhelimeen, jotta voisi jutustella.

Oppilas 10: the Drama Queen. Hommat hoituvat koulussa "silleen ookoo". Puhelin on paras kaveri, myös oppitunneilla. Harrastaa P A L J O N - ja "sit ei saa läksyy tulla, ku ei ehdi tekeen, epäreiluu rajottaa tota vapaa-aikaa". Ulkonäköön huomattavaa panostusta, joten siihenkin aikaa saa varmasti kulutettua, ulkoasuun...Meikit messissä, totta kai. Myös oppitunneilla.

Oppilas 11: Mellu. Asuu isillä, ei tapaa äitiään. Koulu menee hienosti. Ainakin päällisin puolin. Kautta rantain avautuu kyynelehtien peloistaan typyköiden riitatilanteiden selvittelyn päätteeksi. Kerrankin, hyvä Mellu! Saa itkeä! Voi avautua, jes! Opillisesti matematiikassa kyllä olisi parantamisen varaa. Ihanko kertotaulutkin unohtuneet... jakokulma on edelleen täysin hepreaa, kymmenistä kertauksista huolimatta.

Oppilas 12: Vilijonkka. Huutelee tunneilla, naputtelee rytmiä esineillä (kynillä lähinnä), keikkuu tuolillaan koko ajan, Ei kuuntele ohjeita, huutaa seitsemän kertaa ohjeen antamisen jälkeen "Mitä pitää tehä, mitä pitää tehä, mikä sivu". Huutelee työskentelynsä lomassa "mustankissanpaksutposket, mustankissanpakeikupaksutposket".  Sisäpiirin vitsi varmaan? Häiritsemisestä moittiessani taantuu tarhalaiseksi. Tavaroita etsitään pulpetista joka päivä. Lapsi itse ei niitä löydä. Ne ovat kuulemma vain hävinneet, mutta sieltähän ne pulpetista tai repusta löytyvät. Kun joku etsii. Yhtenä päivänä annoin neljä uutta lyijykynää, koska yhtään hänellä ei kuulemma ollut. Vajaa kaksi viikkoa, ja antamani kynät olivat vainajia tai muuten vain muisto vain.

Oppilas 13; Ernesti-Heikki. Erittäin haasteellinen ADHD. Ihan diagnoosit on, juu. Ja keskittymislääkkeet. EH saattaa olla jonain päivänä yltiöiloinen, jopa hysteerisyyteen saakka. Läksyt ovat jatkuvasti tekemättä, kirjat kotona tai kadonneet. Tuntityöskentely kun ei millään ota sujuakseen; sen vuoksi EH on vuosien yrittämisen ja vanhempien ja koulun vaaaaatimisen jälkeen saanut ihan henkilökohtaisen avustajan luokkaan, jes. Ihme tapahtui. Tosin tämä avustaja ratkeaa moniin muihinkin ja muidenkin luokkien "jutskiin", diabetes-hommiin, sijaistamisiin ym.  Ettei se ihan niin henkilökohtainen olekaan, mitä niissä Ernesti-Heikin avustajalausuntopapereissa todettiin ja edellytettiin oikein lastenpsykiatrian asiantuntijan toimesta.

Oppilas 14: Mirjami. Tavallinen taaplaaja. Erittäin liikunnallinen! Pitää maantiedosta. Mitä muuta... mitä muuta? No, enkussa ihan ok? Ei huomiota. Kuka tää on...

Oppilas 15: Kerkko-Kullervo. Tavallinen taaplaaja. Kotona tosin avioero tuloillaan, josta vanhemmat kyllä informoineet opettajaa, täytyy tarkkailla. KK:n vahvuus käsityö (puukässä, tykkää askaroida muutenkin, sähkötyöt kiinnostavat...) Lukuaineissa haastetta, ei jaksa. Eikä halua kirjoittaa paria sanaa enempää kirjoitus(ennen tunnettiin nimellä essee-vastaus)tehtävissä. Ollut nyt hieman riehakas ja väliin riidoissa mukana. Miksiköhän.

Oppilas 16; Helli-Mirella; äärimmäisen tunnollinen, yleislahjakas akateemisesti. Rima korkealla, haluaisi haastetta lisää. Sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut. Edustaa mielellään. Älykäs. Tekee kovasti töitä. Vaatisi älyllistä haastetta. Jaa, mistäpä sitä pieraisisi, niin sanotusti. No "koneilla", tietty. Pelaa vaikka shakkia. Sitä konetta vastaan. Tai tekaisee matkakertomuksen kuvitteellisesta matkasta Gonderjangiin. Netistähän sitä infoa löytyy. Ja siihen hommaanhan ei tarvitse open apua, koneetkin pelittävät satavarmasti. Aina. Hehe. Siis koneet eivät pelitä, ja hänkin tarvitsee open ohjausta.

Oppilas 17: Niko-Henteri; matemaattisesti erittäin lahjakas, pitäisi eriyttää ylöspäin koko ajan. Aikuisen kanssa keskustelee kuin aikuinen ikään. Menee kyllä luokassa hölmöhommiin mukaan, mistä aiheutuu rauhattomuutta. Tekaisee tehtävät tuosta noin vaan. Sen jälkeen haluaisi "olla puhelimella/koneella" = PELATA (Clash Royalea, vitsi, kun ei voi pelata GTA:a koulussa) - ellei muuten vaan viattomammin näistä helvetinkoneista ajatteleva/opetushallituksen maailmojasyleilevään kaikkitietävyyteen kuuluva mahdollinen lukija tätä käsittänyt vaan ajatteli suuressa viisaudessaan ja aikuisen kasvattajan kypsyydessään, "ettei 10-13 -vuotiaiden "sananvapautta saa rajoittaa".  Niko-Henterin arviointikeskustelussa (jota ei kirjattu mihinkään typerään lippulappuseen), tuli esille, kuinka nämä kuudesluokkalaiset whatsapp-ryhmissään viestittelevät kepoisesti iltakymmenen, yhdentoista jälkeen. Jopa kello kolmelta yöllä. Tämä niin tapetille noussut SananVapaus on luokkaa: "MOI!!!!!!!!!!!" " Helou. Ketään?" "OMG, meikä pelaa, en meinaa nukkua koko yönä, kuvaan tän Youtubeen, muuten!"

Oppilas 18; Sande. Hilvenlandiasta meille muuttanut, siis S2-oppilas. Suomen kieli teettää vielä töitä. Puhuminen ok, mutta luetunymmärtäminen ja käsitteiden ymmärtäminen vaatii koko ajan harjoitusta ja konkretisointia, avaamista.  Kokeet lukuaineissa sen vuoksi usein eriytettyjä. S2-open kanssa pohditaan koko ajan Sanden edistymistä ja suunnitellaan yhdessä esim. kokeita. Ilonen lapsi, todella herkkä tosin, ottaa maailman murheita (LUE: kavereiden murheita) kantaakseen.

Oppilas 19: Pertti-Isaskar. "Vittuperkelesaatanakyrpähuora!!", toteaa kyseinen oppilas useampaan kertaan päivän aikana. Juu, diagnoosit on, on. Monetkin, ja usealta taholta. Lapsi ei kykene suoriutumaan yleisopetuksen vaatimusten mukaisesti yleisopetuksen luokassa (meinasin käyttää käsitettä normaaliluokka, anteeksi siitä. Paha käsite. Ehkä jopa ns.vihapuheeksi luokiteltavaa). Mutta. Vittuperkele, yhteys tukevaan tahoon psykiatrian polille. Niin. Jos niitä joskus saisi puhelinyhteyteen. Akuutisti ei ainakaan saa. Eikä näköjään muutenkaan. Heidän sopimiinsa moniammatillisiin palavereihin ei ilmaannu heidän edustajaansa. "Aikataulusekaannuksia". Lausunnot kadoksissa. Puhelu loppuun väsyneen äidin kanssa iltakasin jälkeen. 40 minuuttia. Taas. Normihommia. Soitellaan taas seuraavana tai sitä seuraavana päivänä, jos ehditään - tai jaksetaan. Apuja ei nyt tähänkään hetkeen tule. Nytkään. Mitenkäs hienon, tasa-arvoistavan erityisopetusuudistuksen jälkeen - apua olisi saatavilla aina, vai?

Oppilas 20: Valoisa, työteliäs, ahkera lapsi.  Kuulovamma ei haittaa oppimista selkeästi, hieman hankaloittaa toki. On opittu yhdessä kommunikoimaan, oppilas osaa lukea nyt jo myös huulilta. Pitää vain aina muistaa ARTIKULOIDA selkeästi. Akustiikkalevyjä saatiin lisää luokkaan vuoden vaatimisen jälkeen. Onneksi kuulopoli on ollut kuulolla.

Oppilas 21: Muutti ilman ilmoitusta joululoman aikana. Saapi seuraava ope sitten hänet. Ja ne huolet. Nekin kyllä siirtyvät.
Mutta minullekinhan se huoli jäi...


Oppilas 22: Tulossa seuraavaksi. Tervetuloa, lapsi! Sinäkin.

Kuten aina ennenkin.



Mutta, MIHIN?

Todellisuuteen? Tasa-arvoon. Tyytyväisyyteen, Täydellisyyteen. Osaamisen Olymposvuorelle: INKLUUSIOON: KOULUUN!!!!

Voi voi. Kun ei ole enää mahdollisuutta edes pienryhmäopiskeluun. Sellaisia pienryhmiähän ei tarvita, koska kaikilla on oikeus tasa-arvoiseen kohteluun ja kaikkien yksilöllisyyttä pitää kunnioittaa ja vaalia. Jos muuta vaihtoehtoa miettii, on se "syrjintää", epätasa-arvoa.

Ja ai niin, minullahan on jo mukava, pikkuinen luokka, niiiin vähän oppilaitakin, kaiken lisäksi. Normisakkia, sanoisi joku....

Ja ne "Jotkut" kyllä sanovat ja sanelevat.

Olen todella huolissani päättäjiemme pontevasti ajamasta erityisluokkien/pienryhmien alasajosta ja erityisoppilaiden inklusoimisesta yleisopetuksen luokkiin. Mikä on motiivinne? "Oikeus lähikouluun ja syrjinnän estäminen, oikeus saada yksilöllistä opetusta"?

Uskallan kertoa, että tämä visionne ei tule toteutumaan. Tulette olemaan niin sanotusti kusessa. Moninaiset, heijasteiset kustannukset tulevat vain nousemaan. Ei säästöjä loppupelissä, pelkästään nousevia kustannuksia. Uskomatonta.

Kuinka moni kouluvirastojen herrakavalkadeista on jalkautunut arkeen tutustumaan koululuokkien nykyisiin arkipäiviin? Ei varmasti ainoakaan - en ainakaan ole moisesta kuullut tai opetustoimen byrokraatteja täällä ns. ruohonjuuritasolla havainnut. (No, ehkä nämä on heti poistettu rikkaruohoina.) Kaikennäköisiä turhanpäiväisiä toimistohommeleihin soveltuvia lippulappusia sieltä kyllä postaillaan ja vaaditaan (usein hyvin lyhyellä varoitusajalla ja ilman tarvittavaa tiedotusta) täyttelemään. Uusi OPS ja silleen. Vaatii nopeaa toimintaa... Jotain uusia projekteja ja silleen. Konsultteja ja silleen. Ohjelmia ja silleen. "Yritysyhteistyötä ja sidosryhmäyhteistyötä" (mitäs se lienee)ja silleen - pedagogisia ihan aikuisten oikeasti vanhoja, uudelleen lämmiteltyjä ideoita uuteen asuun puettuna. (Kuka hyötyy, kyseisen idean uudelleenlämmittäjä ja vain uuteen otsikkoon sonnustanut (mies)?).

Eihän meillä tavallisilla, ehkä maailman korkeimmin koulutetuilla opettajilla, olekaan muuta, koulutukseemme sisältyvää tehtävää kuin täytellä teidän aikuisten oikeasti sanoen typeriä lomakkeitanne. Meillä on aikaa kuunnella tyhjänpäiväisiä jorinoita kaikenmaailman koulutuspäivillä - jopa VESO-nimikkeen alla. Meillä on aikaa testailla teidän toimistojenne tai kamujenne "toimistoilun" antimia, missä ne milloinkin sitten sijaitsevatkin - ei niin väliä kanssakäymiselle-kunhan se on sähköisessä muodossa eikä missään nimessä ole jälleenlähetettävä eikä vastaukseen tarvi mitenkään reagoida.- Meillä on ilmeisesti teidän mielestänne aikaa analysoida, kokeilla, antaa palautetta ja kehittää (T)eidän suunnattomalla pedagogisella viisaudella laatimianne "arviointikeskustelupohjia" ja muita ilmeisen hyödyllisiä ns. asiakirjoja .(Salassa pidettävä, arkistoitava. jne jargonia - miksi ja minne? Kymmeneksi vai viideksitoista vuodeksi?)

Esitin tuossa edellä täysin paikkansapitävän kuvauksen alakoulun luokkakoostumuksesta.

Te opetustoimen päättäjät meinaatte siis vielä edelleen kurjistaa oppilaidemme ja heidän vanhempiensa oikeuksia minimoimalla erityisluokkien/erityistä tukea vaativien oppilaiden ryhmät?
Vetoatte näissä toimenpiteissänne joka käänteessä "inkluusioon js oppilaan oikeuteen olla tasavertainen toisten oppijoiden kanssa,  sekä oppilaan oikeuteen lähikouluunsa". Ketään ei saa "syrjiä".

Nyt vain on niin, että aletaan mennä lasten ja nuorten heitteillejätön puolelle näissä toimissa.
Näitä erityisopetuksen uudistamisratkaisuja tehdessänne ette ole kuunnelleet alan asiantuntijoita: vanhempia ettekä nimenomaan (luokan)opettajia. Lapsella on oikeuksia, kyllä. Mutta tekö ne määrittelette sieltä jostain, tuntematta ja tietämättä...

Yllä esittelemäni kuvaus perusopetuksen alakoulun kuudennesta luokasta on täysin paikkansapitävä, vaikkakin "käsitelty" tunnistettavuuksien ehkäisemiseksi.

Aika moni luokanopettaja kuitenkin varmaan tunnistaa esille ottamiani seikkoja omissa luokissaan.
Yksi opettaja ei riitä antamaan huomiotaan kaikille, sitä huomiota mitä moninaisimmista syistä tarvitseville oppilaille.

Sitäkin vähää, minkä opettaja jo selkärangastaankin antaa työlleen ja oppilailleen, yöunistaan ja jopa oman elämänsä tarpeista ja velvoitteista laistaa tämän tärkeän työnsä takia, te, kuntien sivistystoimen päättäjät ja valtion koulutuspolitiikasta vastaavat olette väheksymässä ja mitätöimässä. Mitätöinti näkyy myös opettajan palkkauksessa  Mutta sehän on pientä. Me opettajathan  teemme tätä työtä ihan vain ihmisyyden ilosta?

Tässä vielä,  ilkeä kun olen, haluaisin ottaa esille myös huomattavan epäkohdan luokan- ja aineenopettajuuden välillä. ¨
Kokonaisopetusajattelu olisi hyvä kaikenlaisia "ILMIÖITÄ" ja "LAAJA-ALAISIA oppimiskokonaisuuksia suunnitellessa".

Hieno homma tämäkin, että vaikka ne kieltenopet sitten osallistuvat kaikennäköisiin "kokonaisuuksiin".  Mutta kuinkas moni (vaikka ihan lähiesimiehistä ylöspäin hierarkiaa ajatellen) on käsittänyt, miten SE käytännössä toimii?

Ja entäs sitten, kun sinulla on luokanopettajan virassa/toimessa se ns. oma luokka, ja saat luokanopettajan palkan - mutta sinulla on myös useampia aineenopetuksen ryhmiä oman luokkasi lisäksi - joista et saa aineenopettajan palkkaa? Vaikka teet aineenopettajan JA ERITYISLUOKANOPETTAJANKIN työtä, käytännössä, OMAN luokkasi lisäksi! Ja luokanopettajan palkkauksessa tuntisi on karsittu minimiin säästösyistä? Että kauankohan luokanopettajat tällaista sietävät?

Ei muuta kuin tervetuloa, INKLUUSIO.
Voi olla ,ihmiset, ettei lapsillanne ole kauaakaan enää päteviä opettajia. Tällä arvostuksella ja palkkauksella, ei-ollenkaan-resursseilla.
Tervemenoa persiilleen vielä enemmän Pisa-tulokset - ei vaan ole enää aikaa opettaa. Kirjaillaan, kirjaillaan, palaveerataan. Laaditaan oppimissuunnitelmia, tiimeillään. Taas palaveerataan ja kirjataaaaan.

Eli inkluusioon.

Eipä siihen oppilaan yksilöimiseen, yksilölliseen kohtaamiseen ja hänestä VÄLITTÄMISEEN enää riitä paukkuja. Mielestäni inkluusio on arkipäivää jo nyt (pitää muistaa yrittää soittaa sossuille ja perhenuvolaan ja perhekotiin huomenna jossain välissä - nehän eivät siellä ole tavoitettavissa enää kolmen jälkeen, ei niiden tarvitse).

Päänupin kunnossapitoon ei hirveästi satsata.

Varsinkin kun sen ns, nupin pitäisi olla kunnossa meillä opettajilla.
Päättäjien päänupista ja sen kunnosta en ole ihan varma. Enkä opettajienkaan nupin kunnosta tätä menoa, olipa kouluaste mikä tahansa. Ei kukaan loputtomiin jaksa.

Hyvin osataan meillä kuitenkin.  Tuhota ainakin, muka kehityksen ja kehittämisen nimissä.

Opettajana olen hampaaton. Kukaan ei uskalla puhua mitään?

Kuten sanoin, olen hyvin huolissani. Opettajana ja ihmisenä. Vielä, kun tähän inkluusiohurmaan lisätään ajatus siitä, kuinka koulu on tavallaan tehdas; toimii tuottajana markkinatalousyhteiskunnan kysyntään.

Meillä on käsissämme hieno yhtälö. Ihan pomminvarma, niin sanoakseni.

Äitinä en enää lapsiani tämän yhteiskuntamme jonkin mukakasvattajien/taloudellisten hyötyjien, päätöksiä tehtailevan näennäisjoukkion hyväveliverkoston kehittelemän "koulu"systeemin ja ulkokultaisen opetussuunnitelmaideologian syötäväksi  antaisi. 

Yök.