Tänään on toisenlaista juttua. Ei YT-juttua tai erityisoppilaita. Erityisiä oireita, kylläkin. Karvalapsella. Koiranuorukaisella, siis.
Meillä monellahan on koirakaveri, joillakuilla useampiakin. Perheenjäseniä, persoonia. Itse Ilkimyksiä välillä, mutta niin rakastettavia, kumminkin.
Muutama viime päivä on ollut nykyisen koiruuden kanssa ihan infernaalinen. Jätkä on lääpällään, vasta vuoden vanha, mutta eiköhän tuo sitten jo ole (muka)aikuinen, näissä asioissa. Nimittäin nyt jo tätä mamua (sekarotuinen rescuekoira Tallinnasta) tyttäret kiinnostavat ja riiausreissuille tekee mieli kymmenen kertaa vuorokaudessa (ainakin). Meno on mahdotonta. Seinästä seinään pomppimista, vinkunaa, läähätystä, rapsutusta, kaiken pureksintaa, ulvontalaulua. Haukkumista, raapimista, syliin tunkemista. Edes vessaan ei pääse rauhassa, riiviö tunkee sinnekin vaikka oven läpi.Samoin yrittää ikkunasta pihalle; istuu makkarin sängyllä ja bongailee narttuja kiihkeästi. Eikä ruokakaan maistu.
Jo edesmennyt seropini oli narttu, tämä on ensimmäinen uroskoirani. Uhhuh... Joku sanoi, että sakemannisekoituksien kanssa pärjää paremmin, jos nämä ovat uroksia. Aha?? Olen kai sitten kyvytön kasvattaja. Ensin olin ihan satavarma, että tämä kaveri on sataprosenttisesti "eisiidiisii", on sillä muutenkin ollut vinkeitä... Ja nyt tämä eisiidiisii vain putkahti kaksisataaprosenttisena esiin, viime viikonlopun aikana.
Kädet ovat olleet mustelmilla jo pentuajan, piti pureksia, rakkaudella toki. Mutta eihän se kyynärvarsi puruluu ole, eikä elotonta naudan nahkaa. Kiellot kaikuivat väliin kuuroille korville. Pehmoleluilta lähti ensinnä päät, loput kropasta leviteltiin ympäriinsä. Mutta, huh helpotus; se hiipui ja katosi, se kaamea pureksintatarve, pikkuhiljaa. Kuten katosi pehmojen lisäksi myöskin lähes uusi sandaalipari, lenkkarit, talvikengät ja ovenkarmin alaosasta huomattava osio, plus eräästä, onneksi vanhasta, takista hihat.
Mutta eipä mitään, hulluus on saapunut takaisin. Roikun puolijuoksua hihna pinkeänä niin aamuseitsemältä kuin iltakymmeneltäkin lemmensairaan nuorukaisen perässä. Juuri heränneenä yritän väistellä pahimpia, liukkaita mädänneiden lehtien kasoja. Tsekkailla pimeässä, mitä jätkä nuuhkii - ettei vain olisi koiravihaajien jättämiä "sattumia" ujutettuna narttuhajujen sekaan.
Koiranpoikuus poukkoilee ohjuksena sinne tänne, kuono viidentenä jalkana, suu vaahdossa. Se on sitä lemmenkipeyttä? Onneksi on edes se hihna - entäpä jos tämä hormonihemmo irti pääsisi?? HUH. Jotain hyvää tässä on. Haba on kasvanut selkeästi. Siis myös minulla.
Neuvottomana googletin ilmiöstä. Jollain KaksPlussan tms. keskustelupalstalla joku totesi, että se on kurista ja kasvatuksesta koiralla kiinni, miten se juoksuhuumassa, narttutuoksuissa, käyttäytyy. Että jos koira on koulutettu kunnolla, se EI vedä hihnassa eikä sinkoile hajujen perässä. Mutta minkäpä koira vieteilleen, hormoneilleen mahtaa? Uroskoirahan ON periaatteessa aina halukas - narttu se loppupelissä päättää, milloin on oikea aika lemmelle. Ei tämä taida ihan olla verrannollistettavissa ihmisyyden kanssa, tuumin. Äitikin aikoinaan opetti, että ihmiselle "on annettu" järki erona eläimeen. Ihmiselle voi puhua järkeä hormonihommienkin kyseessä ollessa, luulisin... Mutta tämä elikko sen kun kääntelee päätään ja urahtelee, vaikka kuinka yrittäisin saarnata, ettei nyt saa rynniä sinne naaraiden perään. Nyökytteleekin ymmärtävänsä, muka. Mutta unohtaa, pentele, samantien, nämä kasvatus- ja kurinpitopuheet, kun uutta "postia" ilmaantuu nurkille.
Tänään aamusella sain kunnolla turpaani. Kohta entisiä, vereslihalle vedettyjä valjaita, päällensä laittaessani tämä kuumakalle sai päähänsä hienosti hypähtää. No, pääthän siinä jysähtivät yhteen. Seurauksena kiroilua (minulta) ja pienoinen, mutta huomattava musta silmä (minulle). Ne hiivatin hormonit...
Ps. Oppilaille täytyi tietty kertoa, miksi ope on maanantaina mustasilmäsusannana töissä. Kiivailin siinä tätä nuorukaisen hormonihiireilyaikaa ja kerroin aamun tapahtumat, aika värikkäästi kyllä. Eräs poika kysyi: "Ope, miksi sä pidät sitä koiraa, jos sä vihaat sitä?"
Jännä reaktio. Kommentoin kyllä: "Vihaan?! Kyllähän sinäkin saatat hölmöillä, mutta olet silti minulle tärkeä ja rakas."
Luokka hiljeni. Hetkeksi.
maanantai 30. marraskuuta 2015
torstai 26. marraskuuta 2015
Torstaiko toivoa täynnä?
Kovin nopeasti hupenee tämä open aika.
Aivot eivät meinaa pysyä mukana kaikessa.
On kuviskisaa, itsenäisyysjuhlaohjelman suunnittelua ja harjoittelua, adventtihartautta ja adventtilaulujen harjoittelua. Joulujuhlalaulujen harjoittelua. Tvt-koulutusta. Koulun remonttiin liittyvää palaveria. Poistumisharjoitusta. Oppilaiden osallistamista uuden opetussuunnitelman kommentointiin. Kommenttien kirjaamista ja lähettämistä seuraavalle taholle - se, luetaanko niitä saati otetaanko huomioon, on sitten toinen juttu. Jouluarviointikin lähenee. Minuuttiaikataulutusta päivät putkeen.
Viime yönä taas heräsin klo 4.06 ja tajusin aivojeni harjoittelevan edelleen itsenäisyysjuhlabiisin bassokomppia. Sellainen siis suunnittelussa myös alitajuisesti. Vielä kun joku sen soittaisikin. Vaikka sitten vain unissa... Vielä kun muistaisi, että ensi viikolla pitäisi se seurantapäiväkirja Jutta-Joonaksesta palauttaa lastenpsykalle ja muistaa sopia se Heta-Pellervon verkostopalaveri heti tammikuun alkuun.
Opettajallahan ON tämä ns. YT-aika, virallisesti kai 2,5 h/vko. Sisältyy siis palkkaan. Nyt vain on niin, että jokin ylempi työnantajataho ilmeisesti kuvittelee, että (erityisesti) alakoulun opettajan työtehtäviin kuuluu ennemmin palavereissa ja kokouksissa ravaaminen sekä byrokraattisten, käytännössä hyödyttömien lippulappusten täyttäminen kuin oppilaiden luotsaaminen ja yhteistyö kotien ja kollegoiden kanssa opetuksellisissa ja kasvatuksellisissa asioissa. Yhteistoiminta-aika kuluukin näihin pikkubyrokraattisiin palavereihin. Ei ihme, että rupeaa tuntumaan siltä, ettei opettajan perustehtävää arvosteta. Ja että se kohta hukkuu ja kuolee tämän hektisyyden alla.
Huolestuttaa myös se, että erityisoppilaita on perusopetuksen luokissa yhä enemmän. Eikä nyt kyse ole Matti-Susannasta, jolla on luki-vaikeus, tai Pirre-Petteristä, jolla on todettu lievä dysleksia.
On kyse rankemmista tapauksista. Heitä saattaa löytyä 25 oppilaan luokasta nykypäivänä kymmenkuntakin.
On kysymys Roope-Ellenistä. Hänellä on erittäin vaikea ADHD. Ilman keskittymislääkettä/-lääkkeitä hän ei pysy hetkeäkään paikallaan saatikka saisi edettyä missään tehtävässä. Epäsiisti, välinpitämätön. Kiukuttelee. Uhmaa. Haastaa. Ei suostu mihinkään. Valehtelee, vedättää, vaatii. Läksyjä päivittäin tekemättä. Koulu on vitun perse paikka. Kapasiteettia olisi, mutta mitään ei tee. Koearvosanat laskeneet kuin se kuuluisa lehmän häntä. Murkkuikääkin pukkaa tähän lisäksi.
On kysymys Heta-Hermannista. Hän ei kuuluisi yleisopetuksen ryhmään. Hän on arvaamaton ja aggressiivinen. Ei siedä yhtään pettymyksiä. Diagnosoitu masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Puolet kouluvuodesta ei ole koulukuntoinen. Hakkaa muita tai karkailee koulusta. Heittelee pulpetteja ja tuoleja lähes psykoottisessa tilassa, ei ole siis kontaktissa. Useita kiinnipitotilanteita vuoden aikana, että ei vahingoittaisi toisia tai ehkä itseään.Tosin hankala pidellä tällaisen pienen naisen Heta-Hermannia, joka ohittaa kohta open pituudessa. Oppitunneilla HH ei suostu tekemään mitään kirjoittamista vaativaa. Koetilanteet ovat kauhistus. Ollut lastenpsykiatrian osastolla ja sairaalakoulussa useaan otteeseen.
On kysymys Senni-Santerista, jolla on todella kuin kaksi puolta. On herttainen, vastaanottavainen ja aktiivinen lapsi, joka tietää paljon ja pyrkii oikeudenmukaisuuteen. Mutta seuraavalla viikolla Senni-S. onkin harva se päivä hankaluuksissa: kuristaa toisia (etenkin tyttöjä ja itseään pienempiä), potkii, on haluton ja hermostunut. Itkuinen. Riehuu ja reuhaa. Vähättelee tekemisiään, pakenee tilanteista, joissa pitäisi miettiä käytöstään tai pyytää anteeksi. Repii vihkoaan. Paloittelee kaiket tunnit pyyhekumiaan, heittelee toisia palasilla. Paha olo, miksi....
Oppilaille (erityisoppilaiden lisäksi myös niille tavan taaplaajille) sitä aikaa ja energiaa pitäisi olla, mutta usean kerran viikossa alkaa tulla hälläväliä-tunne. Kun ei rahkeet vaan riitä. Vaaditaan sitä, vaaditaan tätä. Sieltä sun täältä. Ei ehdi, ei muista, ei revi aikaa. Ja jos repii, se on aina omasta vapaa-ajasta repimistä. Ja ei: kutsumustyö EI tarkoita sitä, että hektisten palkkatyötuntien LISÄKSI jo uniinkin työntyy pohdiskeltavaksi oma riittämättömyytensä.
Se YT-aika on OIKEASTI tarkoitettu myös oman työn suunnitteluun ja kehittämiseen, yhteistyöhön ja -toimintaan opetuksellisesta ja kasvatuksellisesta (moni)AMMATILLISESTA näkökulmasta.
Ajan pitäisi riittää siis monenmoisiin oppilashuollollisiin verkostopalavereihin ja konsultaatiotapaamisiin erityisoppilaiden tiimoilta (perheneuvola, kuraattori, koulupsykologi, lastenpsykiatria, lastenneurologia, sosiaalitoimi), oppimissuunnitelmien ja muiden pedagogisten asiakirjojen laatimiseen ja päivittämiseen puolivuosittain yhdessä oppilaan, tämän huoltajan ja erityisopettajan kanssa, kodin ja koulun muuhun yhteistyöhön (luokittaiset ja luokka-asteittaiset plus koko koulua koskevat vanhempainillat, luokan omat yhteisölliset tapahtumat mukaanlukien varainkeruu leirikouluun ja mahdollisiin yhteisesti päätettyihin opintoretkiin), luokka-asteittaiseen yhteissuunnitteluun ja koko koulun yhteisöllisyyttä ja toimintakulttuuria edistävän toiminnan suunnitteluun.
Lisäksi on tietysti viestintä kotien kanssa. Jaksamisen, huolíen ja ilon jakaminen lapsesta vanhempien kanssa. Puolitoista tuntia humpsahti eilenkin parin vanhemman kanssa puhelimessa. Kumpikin väsyneitä, väsyneitä lapsen tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Omiin pettymyksen tunteisiinsa. Yrittämiseen. Monenmoisesta tuesta huolimatta väsyneitä äitejä (pääsääntöisesti äitejä...).
Joku voi tähän taas todeta, että "rajoita". En rajoita sellaista, mikä on kullanarvoista oman työni onnistumisen ja jaksamiseni kannalta. Opettajuuteni ja opettajapersoonani kannalta. Muuta turhaa rajoittaisin mielelläni. En ole pikkubyrokraattisen järjestelmän liukuhihnatyöläinen ja tyhjänsaapyytämättäkin-kokoustelija. Olen opettaja ja kasvamaan saattaja; se on raskasta ja repivää kompastelua - mutta myös voimaannuttavaa onnistumisen iloa täynnä.
Loppukaneetiksi yksi kiva juttu vielä.
Koska me opettajat selviämme työpäivistämme suuren, kaikkitietävän yleisön ja tätä myöt myös opetushallinnollisten virkamiesten mielestä niin helpolla, laitettakoon meille pikkubyrokraattisten palavereiden, turhien koulutusten ja tekemällä tehtyjen lisävaatimusten lisäksi vieeeelä lisää. Koska palkkamme on jumalattoman suuri ja lomat täysin hillittömän pituiset ja ihan ansaitsematta, rupeamme koulussa iltapäivisin opettamaan alakouluikäisiä lapsia liikkumaan! Eräs erikoislääkäri kun on iltalehtien mukaan huolissaan siitä, että alakouluikäinen lapsi ei osaa enää juosta. Aiheellinen huoli sinänsä, ja varmasti osittain totta.
Tähänpä uutiseen joku valopää oli suuressa viisaudessaan saman lehden keskustelupalstalle kommentoinut, että opettajat kokonaistyöaikaan ja iltapäivisin liikkumaan oppilaiden kanssa. Kyllä se koulun pitää opettaa, ja saadaanpa opettajatkin töihin - varsinkin, jos ja kun heiltä vähennetään niitä turhia lomapäiviä myös kesältä. Johan opitaan taas juoksemaan.
Ja siirretään toki vielä kävelemäänopettelemisen harjoituttaminenkin opettajalle. Ehkä hän voisi myös synnyttää ja imettää äitien puolesta?
Aivot eivät meinaa pysyä mukana kaikessa.
On kuviskisaa, itsenäisyysjuhlaohjelman suunnittelua ja harjoittelua, adventtihartautta ja adventtilaulujen harjoittelua. Joulujuhlalaulujen harjoittelua. Tvt-koulutusta. Koulun remonttiin liittyvää palaveria. Poistumisharjoitusta. Oppilaiden osallistamista uuden opetussuunnitelman kommentointiin. Kommenttien kirjaamista ja lähettämistä seuraavalle taholle - se, luetaanko niitä saati otetaanko huomioon, on sitten toinen juttu. Jouluarviointikin lähenee. Minuuttiaikataulutusta päivät putkeen.
Viime yönä taas heräsin klo 4.06 ja tajusin aivojeni harjoittelevan edelleen itsenäisyysjuhlabiisin bassokomppia. Sellainen siis suunnittelussa myös alitajuisesti. Vielä kun joku sen soittaisikin. Vaikka sitten vain unissa... Vielä kun muistaisi, että ensi viikolla pitäisi se seurantapäiväkirja Jutta-Joonaksesta palauttaa lastenpsykalle ja muistaa sopia se Heta-Pellervon verkostopalaveri heti tammikuun alkuun.
Opettajallahan ON tämä ns. YT-aika, virallisesti kai 2,5 h/vko. Sisältyy siis palkkaan. Nyt vain on niin, että jokin ylempi työnantajataho ilmeisesti kuvittelee, että (erityisesti) alakoulun opettajan työtehtäviin kuuluu ennemmin palavereissa ja kokouksissa ravaaminen sekä byrokraattisten, käytännössä hyödyttömien lippulappusten täyttäminen kuin oppilaiden luotsaaminen ja yhteistyö kotien ja kollegoiden kanssa opetuksellisissa ja kasvatuksellisissa asioissa. Yhteistoiminta-aika kuluukin näihin pikkubyrokraattisiin palavereihin. Ei ihme, että rupeaa tuntumaan siltä, ettei opettajan perustehtävää arvosteta. Ja että se kohta hukkuu ja kuolee tämän hektisyyden alla.
Huolestuttaa myös se, että erityisoppilaita on perusopetuksen luokissa yhä enemmän. Eikä nyt kyse ole Matti-Susannasta, jolla on luki-vaikeus, tai Pirre-Petteristä, jolla on todettu lievä dysleksia.
On kyse rankemmista tapauksista. Heitä saattaa löytyä 25 oppilaan luokasta nykypäivänä kymmenkuntakin.
On kysymys Roope-Ellenistä. Hänellä on erittäin vaikea ADHD. Ilman keskittymislääkettä/-lääkkeitä hän ei pysy hetkeäkään paikallaan saatikka saisi edettyä missään tehtävässä. Epäsiisti, välinpitämätön. Kiukuttelee. Uhmaa. Haastaa. Ei suostu mihinkään. Valehtelee, vedättää, vaatii. Läksyjä päivittäin tekemättä. Koulu on vitun perse paikka. Kapasiteettia olisi, mutta mitään ei tee. Koearvosanat laskeneet kuin se kuuluisa lehmän häntä. Murkkuikääkin pukkaa tähän lisäksi.
On kysymys Heta-Hermannista. Hän ei kuuluisi yleisopetuksen ryhmään. Hän on arvaamaton ja aggressiivinen. Ei siedä yhtään pettymyksiä. Diagnosoitu masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Puolet kouluvuodesta ei ole koulukuntoinen. Hakkaa muita tai karkailee koulusta. Heittelee pulpetteja ja tuoleja lähes psykoottisessa tilassa, ei ole siis kontaktissa. Useita kiinnipitotilanteita vuoden aikana, että ei vahingoittaisi toisia tai ehkä itseään.Tosin hankala pidellä tällaisen pienen naisen Heta-Hermannia, joka ohittaa kohta open pituudessa. Oppitunneilla HH ei suostu tekemään mitään kirjoittamista vaativaa. Koetilanteet ovat kauhistus. Ollut lastenpsykiatrian osastolla ja sairaalakoulussa useaan otteeseen.
On kysymys Senni-Santerista, jolla on todella kuin kaksi puolta. On herttainen, vastaanottavainen ja aktiivinen lapsi, joka tietää paljon ja pyrkii oikeudenmukaisuuteen. Mutta seuraavalla viikolla Senni-S. onkin harva se päivä hankaluuksissa: kuristaa toisia (etenkin tyttöjä ja itseään pienempiä), potkii, on haluton ja hermostunut. Itkuinen. Riehuu ja reuhaa. Vähättelee tekemisiään, pakenee tilanteista, joissa pitäisi miettiä käytöstään tai pyytää anteeksi. Repii vihkoaan. Paloittelee kaiket tunnit pyyhekumiaan, heittelee toisia palasilla. Paha olo, miksi....
Oppilaille (erityisoppilaiden lisäksi myös niille tavan taaplaajille) sitä aikaa ja energiaa pitäisi olla, mutta usean kerran viikossa alkaa tulla hälläväliä-tunne. Kun ei rahkeet vaan riitä. Vaaditaan sitä, vaaditaan tätä. Sieltä sun täältä. Ei ehdi, ei muista, ei revi aikaa. Ja jos repii, se on aina omasta vapaa-ajasta repimistä. Ja ei: kutsumustyö EI tarkoita sitä, että hektisten palkkatyötuntien LISÄKSI jo uniinkin työntyy pohdiskeltavaksi oma riittämättömyytensä.
Se YT-aika on OIKEASTI tarkoitettu myös oman työn suunnitteluun ja kehittämiseen, yhteistyöhön ja -toimintaan opetuksellisesta ja kasvatuksellisesta (moni)AMMATILLISESTA näkökulmasta.
Ajan pitäisi riittää siis monenmoisiin oppilashuollollisiin verkostopalavereihin ja konsultaatiotapaamisiin erityisoppilaiden tiimoilta (perheneuvola, kuraattori, koulupsykologi, lastenpsykiatria, lastenneurologia, sosiaalitoimi), oppimissuunnitelmien ja muiden pedagogisten asiakirjojen laatimiseen ja päivittämiseen puolivuosittain yhdessä oppilaan, tämän huoltajan ja erityisopettajan kanssa, kodin ja koulun muuhun yhteistyöhön (luokittaiset ja luokka-asteittaiset plus koko koulua koskevat vanhempainillat, luokan omat yhteisölliset tapahtumat mukaanlukien varainkeruu leirikouluun ja mahdollisiin yhteisesti päätettyihin opintoretkiin), luokka-asteittaiseen yhteissuunnitteluun ja koko koulun yhteisöllisyyttä ja toimintakulttuuria edistävän toiminnan suunnitteluun.
Lisäksi on tietysti viestintä kotien kanssa. Jaksamisen, huolíen ja ilon jakaminen lapsesta vanhempien kanssa. Puolitoista tuntia humpsahti eilenkin parin vanhemman kanssa puhelimessa. Kumpikin väsyneitä, väsyneitä lapsen tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Omiin pettymyksen tunteisiinsa. Yrittämiseen. Monenmoisesta tuesta huolimatta väsyneitä äitejä (pääsääntöisesti äitejä...).
Joku voi tähän taas todeta, että "rajoita". En rajoita sellaista, mikä on kullanarvoista oman työni onnistumisen ja jaksamiseni kannalta. Opettajuuteni ja opettajapersoonani kannalta. Muuta turhaa rajoittaisin mielelläni. En ole pikkubyrokraattisen järjestelmän liukuhihnatyöläinen ja tyhjänsaapyytämättäkin-kokoustelija. Olen opettaja ja kasvamaan saattaja; se on raskasta ja repivää kompastelua - mutta myös voimaannuttavaa onnistumisen iloa täynnä.
Loppukaneetiksi yksi kiva juttu vielä.
Koska me opettajat selviämme työpäivistämme suuren, kaikkitietävän yleisön ja tätä myöt myös opetushallinnollisten virkamiesten mielestä niin helpolla, laitettakoon meille pikkubyrokraattisten palavereiden, turhien koulutusten ja tekemällä tehtyjen lisävaatimusten lisäksi vieeeelä lisää. Koska palkkamme on jumalattoman suuri ja lomat täysin hillittömän pituiset ja ihan ansaitsematta, rupeamme koulussa iltapäivisin opettamaan alakouluikäisiä lapsia liikkumaan! Eräs erikoislääkäri kun on iltalehtien mukaan huolissaan siitä, että alakouluikäinen lapsi ei osaa enää juosta. Aiheellinen huoli sinänsä, ja varmasti osittain totta.
Tähänpä uutiseen joku valopää oli suuressa viisaudessaan saman lehden keskustelupalstalle kommentoinut, että opettajat kokonaistyöaikaan ja iltapäivisin liikkumaan oppilaiden kanssa. Kyllä se koulun pitää opettaa, ja saadaanpa opettajatkin töihin - varsinkin, jos ja kun heiltä vähennetään niitä turhia lomapäiviä myös kesältä. Johan opitaan taas juoksemaan.
Ja siirretään toki vielä kävelemäänopettelemisen harjoituttaminenkin opettajalle. Ehkä hän voisi myös synnyttää ja imettää äitien puolesta?
maanantai 23. marraskuuta 2015
Maanantait...
Maanantai.
Viikonloppu jotenkin vain hurahti ohi.
Niin kuin työviikotkin. Vain humpsahtavat maanantaista perjantaihin - eikä mitään ehtinyt taaskaan tehdä. Vaikka olisi niin maan perhanasti pitänyt ehtiä. Ja muistaa.
Viime kuussa unohdin palauttaa perheneuvolaan seurantalappuset oppilaasta. Ei sen puoleen, että niiden palauttamisesta mitään mainittavaa hyötyä olisi (ollut). Kenellekään...
Mikä vaivaa oppilaita maanantaisin?
Viikonloppuväsy, ei ole nukuttu tarpeeksi? Pelattu päivin, öin jollain siihen tarkoitukseen soveltuvalla laitteella? Wotsappailtu, mesetetty, snäptsättäilty?
Ihan ovat ulottumattomissa, nämä muruset murheenkinkryynit, maanantaisin.
Hilda-Henrikki. Ei näköjään ole ottanut aamulla keskittymislääkettä. No, eipä ole ensimmäinen kerta. Vannoo ottaneensa. Ulkoinen habitus (epäsiisti, sukat väärää paria, hiukset kampaamatta, pusero väärinpäin päällä) ja syvä levottomuus kielivät muuta. HH ei tahdo tehdä mi-täääään. No, okei, piirustella voisi, koko koulupäivän ajan. Tai tanssia balettia.
Läksyt ovat tekemättä, tuttua. VAIKKA on sovittu, että HH kuvaa läksytaululta päivän läksyt ja lähettää ne samantien viestillä vanhemmalle - jotta tämä pystyy seuraamaan läksyjen tekemisen kotona. Vaikka Hilda-Henrikki käsi sydämellä vannoo, että se mahtava troppi, joka todella auttaa lasta keskittymään koulussa olennaiseen, on aamusella otettu, open seuranta kertoilee ihan jotain muuta. Hilda-H:n kirjat ovat taas hukassa. Ope kaivaa varakirjat esille. HH ei tosin saa pyydettyä sivua esille ennen kuin vartin päästä, jolloin suurin osa muusta luokasta on jo kyseiset kaksi tehtävää saanut tehtyä. Silloinpa HH huomaa, että eipä ole sitä äidinkielen vihkoakaan. Se on paikassa nimeltä "Jossain". Merja Rantamäki taisi jotain kyseisestä paikasta aikoinaan laulella. Siellä tosin oli muistaakseni "paikka rauhallinen"... Toisin kuin meillä siellä koululuokassa. Hilda-H:n kanssa painitaan päivä siitä, saako hän koko ajan valita, mitä tehtäviä tekee, mitä jättää tekemättä (eli kaikki, jos saa itse valita). Myöskään välitunnille ei HH:ä saa. En jaksa raahata väkisin. Tosin vastailen vartin taas niihin kysymyksiin, joissa tiukataan minulta, miksi Hilduskalla on "erivapauksia"...
Juuso-Jemina haluaa haastaa riitaa niin opettajan kuin parin toverinkin kanssa. Hän ärsyttää tahallaan potkimalla palloa luokassa tunnin lopussa. Tietää, ettei se ole sallittua. Mutta. Hän kun on jo tehnyt kaikki tehtävät. Tosin puolihuolimattomasti. Hänen ei tarvitse olla siisti eikä huolellinen, hänhän on ÄLYKÄS lapsi, "mitä välii on siisteydellä tekemisessä". Sen vuoksi hän saa myös häiriköidä toisia, kun on hutaissut ne omat tehtävänsä. Pallottelemalla, huutelemalla, käymässä varastelemassa toisten pulpeteilta tavaroita. Opettajan tehtävä on nyt ymmärtää, kuinka JJ on turhautunut; hänhän on niiiin älykäs. Opettajan tarjoamat vaihtoehtotehtävät eivät kelpaa. Pitäisi saada pelata koneella. Eikä suinkaan open tarjoamia pelejä. Se missähakataanraajojairtijaverilentää on kuulemma älypeli. Kele.
Enkun tunti. Pitäisi harjoitella duuta ja dassia. Että milloinkohan tulee do ja milloin does kysymyslauseessa. Piia-Petterillä on masispäivä taasen; hän ei osaa eikä halua. Mitään. Ainakaan mitään, missä pitäisi kirjoittaa jotain. "Montako lausetta pitää kirjoittaa?" "Onko pakko, en osaa!?" Kas kummaa, PP kumminkin osaa. Ainakin open mielestä, kun hän kuuntelee, katselee ja tarkastaa kokeita.
Musiikin tunnilla pitäisi jakaa porukka kahtia. Toiset harjoittelevat nokkisesitystä. Toisten pitäisi harjoitella räppiä. No tuleehan siitä jotain. Sanomista. Kun ei ope voi kahtiakaan jakautua, kahteen eri tilaan. Räppääjät sen kun riehuvat itsekseen luokassa, ja pari hemmoa tulee kertomaan asiasta: "Ope, siellä vaan riehutaan ja parkourataan pulpeteilla.." Jee. Ei onnistu siis tämäkään yritelmä. Harjoitellaan siis huomenna tunti koulun jälkeen. Opettajalla ei olisi huomenna siihen yhtääään aikaa, mutta sitä aikaapa pitää vaan kaivaa jostain. Ja tuohan EI ole tukitunti.... Piia-Petteri huomauttaa, että hän ei ole osallistunut riehuntaan. Eipä. Eihän häntä saa osallistumaan yhtikäs mihinkään. Kommenttina on vain "Onko pakko?".
Iltapäivä onkin ihan hulabaloota. Kuka voisi kieltää kahdeksasta kolmeen päivät maanantaisin...
Spagetti-jauhelihaporkkanasoosi (=bolognesekastike) turvottaa mahan pinkeäksi puoli kahdentoista jälkeen. Miksi helkkarissa sitä porkkanaaKIN pitää tunkea joka ruokaan??? Makuelämys, varmaan. Olenkin laskeskellut, että pelkkää porkkanaa tulee syötyä aikas monta kiloa vuoden aikaan. Sitä kun on joka ruoassa. Bolognesekastikkeeseenpa vielä lisänä kiinankaali-persikkasalaatti, huhheijaa. Närästys taattua tavaraa. Eikö joku voisi näille vatipäille kertoa, että kiinankaali on oikeasti KYPSENNETTÄVÄ kaalilaji.
Puoli kolmelta olinkin jo aivan naatti. Lisäefektinä silmien kirvely ja ihon kutina ja äänen käheytyminen. Viikonloppuna olikin satanut, kuinka ollakaan: sisätiloihin. Kattoja ei ole tehty kai katoiksi? Mitä varten sitten...
Onneksi huomenna on jo tiistai.
Ps. Kuulemma suunnittelevat 17 päivää pois opettajan kesälomasta. Että laiskoja ei elätetä.
Viikonloppu jotenkin vain hurahti ohi.
Niin kuin työviikotkin. Vain humpsahtavat maanantaista perjantaihin - eikä mitään ehtinyt taaskaan tehdä. Vaikka olisi niin maan perhanasti pitänyt ehtiä. Ja muistaa.
Viime kuussa unohdin palauttaa perheneuvolaan seurantalappuset oppilaasta. Ei sen puoleen, että niiden palauttamisesta mitään mainittavaa hyötyä olisi (ollut). Kenellekään...
Mikä vaivaa oppilaita maanantaisin?
Viikonloppuväsy, ei ole nukuttu tarpeeksi? Pelattu päivin, öin jollain siihen tarkoitukseen soveltuvalla laitteella? Wotsappailtu, mesetetty, snäptsättäilty?
Ihan ovat ulottumattomissa, nämä muruset murheenkinkryynit, maanantaisin.
Hilda-Henrikki. Ei näköjään ole ottanut aamulla keskittymislääkettä. No, eipä ole ensimmäinen kerta. Vannoo ottaneensa. Ulkoinen habitus (epäsiisti, sukat väärää paria, hiukset kampaamatta, pusero väärinpäin päällä) ja syvä levottomuus kielivät muuta. HH ei tahdo tehdä mi-täääään. No, okei, piirustella voisi, koko koulupäivän ajan. Tai tanssia balettia.
Läksyt ovat tekemättä, tuttua. VAIKKA on sovittu, että HH kuvaa läksytaululta päivän läksyt ja lähettää ne samantien viestillä vanhemmalle - jotta tämä pystyy seuraamaan läksyjen tekemisen kotona. Vaikka Hilda-Henrikki käsi sydämellä vannoo, että se mahtava troppi, joka todella auttaa lasta keskittymään koulussa olennaiseen, on aamusella otettu, open seuranta kertoilee ihan jotain muuta. Hilda-H:n kirjat ovat taas hukassa. Ope kaivaa varakirjat esille. HH ei tosin saa pyydettyä sivua esille ennen kuin vartin päästä, jolloin suurin osa muusta luokasta on jo kyseiset kaksi tehtävää saanut tehtyä. Silloinpa HH huomaa, että eipä ole sitä äidinkielen vihkoakaan. Se on paikassa nimeltä "Jossain". Merja Rantamäki taisi jotain kyseisestä paikasta aikoinaan laulella. Siellä tosin oli muistaakseni "paikka rauhallinen"... Toisin kuin meillä siellä koululuokassa. Hilda-H:n kanssa painitaan päivä siitä, saako hän koko ajan valita, mitä tehtäviä tekee, mitä jättää tekemättä (eli kaikki, jos saa itse valita). Myöskään välitunnille ei HH:ä saa. En jaksa raahata väkisin. Tosin vastailen vartin taas niihin kysymyksiin, joissa tiukataan minulta, miksi Hilduskalla on "erivapauksia"...
Juuso-Jemina haluaa haastaa riitaa niin opettajan kuin parin toverinkin kanssa. Hän ärsyttää tahallaan potkimalla palloa luokassa tunnin lopussa. Tietää, ettei se ole sallittua. Mutta. Hän kun on jo tehnyt kaikki tehtävät. Tosin puolihuolimattomasti. Hänen ei tarvitse olla siisti eikä huolellinen, hänhän on ÄLYKÄS lapsi, "mitä välii on siisteydellä tekemisessä". Sen vuoksi hän saa myös häiriköidä toisia, kun on hutaissut ne omat tehtävänsä. Pallottelemalla, huutelemalla, käymässä varastelemassa toisten pulpeteilta tavaroita. Opettajan tehtävä on nyt ymmärtää, kuinka JJ on turhautunut; hänhän on niiiin älykäs. Opettajan tarjoamat vaihtoehtotehtävät eivät kelpaa. Pitäisi saada pelata koneella. Eikä suinkaan open tarjoamia pelejä. Se missähakataanraajojairtijaverilentää on kuulemma älypeli. Kele.
Enkun tunti. Pitäisi harjoitella duuta ja dassia. Että milloinkohan tulee do ja milloin does kysymyslauseessa. Piia-Petterillä on masispäivä taasen; hän ei osaa eikä halua. Mitään. Ainakaan mitään, missä pitäisi kirjoittaa jotain. "Montako lausetta pitää kirjoittaa?" "Onko pakko, en osaa!?" Kas kummaa, PP kumminkin osaa. Ainakin open mielestä, kun hän kuuntelee, katselee ja tarkastaa kokeita.
Musiikin tunnilla pitäisi jakaa porukka kahtia. Toiset harjoittelevat nokkisesitystä. Toisten pitäisi harjoitella räppiä. No tuleehan siitä jotain. Sanomista. Kun ei ope voi kahtiakaan jakautua, kahteen eri tilaan. Räppääjät sen kun riehuvat itsekseen luokassa, ja pari hemmoa tulee kertomaan asiasta: "Ope, siellä vaan riehutaan ja parkourataan pulpeteilla.." Jee. Ei onnistu siis tämäkään yritelmä. Harjoitellaan siis huomenna tunti koulun jälkeen. Opettajalla ei olisi huomenna siihen yhtääään aikaa, mutta sitä aikaapa pitää vaan kaivaa jostain. Ja tuohan EI ole tukitunti.... Piia-Petteri huomauttaa, että hän ei ole osallistunut riehuntaan. Eipä. Eihän häntä saa osallistumaan yhtikäs mihinkään. Kommenttina on vain "Onko pakko?".
Iltapäivä onkin ihan hulabaloota. Kuka voisi kieltää kahdeksasta kolmeen päivät maanantaisin...
Spagetti-jauhelihaporkkanasoosi (=bolognesekastike) turvottaa mahan pinkeäksi puoli kahdentoista jälkeen. Miksi helkkarissa sitä porkkanaaKIN pitää tunkea joka ruokaan??? Makuelämys, varmaan. Olenkin laskeskellut, että pelkkää porkkanaa tulee syötyä aikas monta kiloa vuoden aikaan. Sitä kun on joka ruoassa. Bolognesekastikkeeseenpa vielä lisänä kiinankaali-persikkasalaatti, huhheijaa. Närästys taattua tavaraa. Eikö joku voisi näille vatipäille kertoa, että kiinankaali on oikeasti KYPSENNETTÄVÄ kaalilaji.
Puoli kolmelta olinkin jo aivan naatti. Lisäefektinä silmien kirvely ja ihon kutina ja äänen käheytyminen. Viikonloppuna olikin satanut, kuinka ollakaan: sisätiloihin. Kattoja ei ole tehty kai katoiksi? Mitä varten sitten...
Onneksi huomenna on jo tiistai.
Ps. Kuulemma suunnittelevat 17 päivää pois opettajan kesälomasta. Että laiskoja ei elätetä.
perjantai 20. marraskuuta 2015
Luokanopettajan työnkuva??
Nyt väsyttää. Ja turhauttaa.
Taas.
Aina näin marras-joulukuussa ope(n)olo on ihan persiistä.
Ihan hirvittävät riittämättömyyden ja ehtimättömyyden tunteet roikkuvat painona jaloissa ja kipsinä hartioissa.
Vuodesta toiseen olen luokanopettajana seuraillut kärkevän kansan kommentointia opettajien helposta työstä ja pitkistä kesälomista. Ikäväkseni epäilen, että myös meidän opettajien joukossa on niitäkin, joille työ näyttäytyy harrastuksena, ennemminkin, ei ansiotyönä - saatikka sydämellä ja kutsumuksella tehtynä.
Tässäpä pohdiskelen, mitä opettajuus on. Mitä sen mielestäni pitäisi olla - ja mitä se on jokapäiväisessä koulun arjessa. Palaan osa-alueeseen "mitä sen mielestäni pitäisi olla" myöhemmin.
Nyt kuitenkin koen tarvetta herätellä kanssaihmisiä huomaamaan (luokan)opettajan työn sirpaloitumisen sadoiksi pieniksi osasiksi. Ei riitä, että opetat. Oikeastaan minulla opettajana ei enää ole aikaa opettaa - vaikka palkkani määrittyy periaatteessa pelkästään opetustuntimääräni perusteella ja te vanhemmat vaaditte lapsillenne laadukasta opetusta....
Jaha, kysyy moni nyt. Mitäpä se kansankynttilä siellä sitten tekee, ellei opeta, se heittiö? Tässäpä muutamia esimerkkejä näin ensialkuun: tarkennuksia aion tuottaa myöhemmin.
Ope. Hän kasvattaa, pääsääntöisesti. Päivittäin, koko ajan, alinomaa, tiedostaen tai automaattisesti, huomaamattaan, alitajuisesti. Siinä sivussa yrittää jotain ihan opettaakin - tai ohjata oppimaan.
Lyö päätänsä seinään päivittäin rikupetterin tai millamerinan kanssa; nämä kun ovat sitä mieltä, ettei yhteisiä sääntöjä tai ihmisyyteen kuuluvia käyttäytymismalleja tarvitse noudattaa. Rikupetteri voi aivan hyvin homotella toisia oppilaita, jopa opettajaa Hän voi repiä toisen koulukirjan, koska "ärsyttää". Hän voi ajaa pyörällä päin toveria, koska häntä "ärsyttää". Hän voi häiriköidä oppitunnilla toisia oppilaita, sillä häntä "ärsyttää". Hän voi vetää luokkatoveria turpaan, koska se "ärsytti". Saman voi tehdä millamerina ns. tyttöjen tapaan, koska "vaan rupes ärsyttään" tai joku on "outo". Anteeksi-sana on rikupettereille ja millamerinoille lähes tuntematon käsite, eikä sitä tarvitse käyttää. Kaikki kun on toisen/toisten syytä, jos nyt jokin pieni juttu tuli itse tehtyä, koska "ärsytti" tai jopa "vitutti". 11-vuotiaan sanoin.
Niin. Se kasvatusvastuu kun on jotenkin sattunut siirtymään tai on vaivihkaa siirretty meille kouluihin. Mutta eipä siinä vielä kaikki, sanoisi Ostos-Tv:kin.
Mitäpä muuta open 24/7 päiviin mahtuukaan? Mitäpä muuta puuhasteltavaa saa luokanopettaja tehdäkseen sillä n. 2554 euroa (peruspalkka brutto, ylempi korkeakoulututkinto) euron kuukausipalkallansa? Palkalla, joka siis maksetaan vain opetustunneista ja 2.5 tunnista yt-aikaa/vko (opekokoukset, muut määrätyt kokoukset ja mahdolliset rehtorin määräämät tehtävät, luokka-astekokoukset, yhteydenpito vanhempien kanssa, eri ammattilaisten konsultaatio, oppimissuunnitelmien laatiminen ja kirjaaminen, vanhempainillat, muu yhteistyö eri toimijoiden kesken).
Opehan puuhastelee, ihan vaan lämpimikseen. Kun ei muutakaan hommaa ole:
Toimii sekä äitinä että isänä, samaan aikaan siis, opetustuntiensa (äidinkieli, maantieto, biologia, fysiikka, kemia, matematiikka, kuvaamataito, historia, liikunta, uskonto/uskonnot, musiikki, minulla myös englanti) ohella, huolehtii mm. lapsukaisen hammaslääkäriin, terveystarkastukseen tai terapiaan, koska vanhempi ei pääse.
Tekee automaattisesti myös sekä laaja-alaisen erityisopettajan että erityisluokanopettajan työtä; nykyisin kun ei enää ole erityisluokkia tai -kouluja niitä tarvitseville. Ne on lopetettu, ettei kukaan oppilas vain leimautuisi (Hertta-Emmeliinalla on näköjään taas keskittymislääke ottamatta, tämä päivä ei siis suju. Hertta-Emmeliina on koulukyvytön; ei kykene keskittymään, hyppii ympäri luokkaa, laulaa kovaäänisesti itsekseen, piirtelee pitkin päivää, koulukirjat ovat hukassa, inttää kaikessa vastaan, ei halua mennä välitunnille, tunkee open syliin kesken opetustuokion, leikkii esineillä, menee pulpettinsa alle pelaamaan (muka)salaa puhelimellaan, ryömii opettajan pöydän alla matikan kirja allaan......Myös HenkkaIlmarilla on vaikeaa samoista syistä.
PekkaErnestikin oireilee taas,kuten joka viikko; onhan keskiviikko ja jokaviikkoinen isällemenopäivä. Mikään ei onnistu ja paria kaveria lyötiin viime välkällä nenuun. Syytä poissaolevaan tai aggressiiviseen käyttäytymiseensä HI sen paremmin kuin PE ei osaa eritellä, vaikka asiasta keskustellaan puolet matematiikan tunnista, jona aikana muu luokka on itsekseen ilman opettajaa.
Toimii sosiaalitätinä/-setänä. Terveydenhoitajana, sairaanhoitajana, psykologina, psykiatrian sairaanhoitajana, psykiatrina (koska ne palvelut on lopetettu, ettei kukaan leimautuisi, tai ei vain yksinkertaisesti ole resursseja). Tehtäviin kuuluu esim. oppilaan kotiin saattaminen, joko omalla autolla tai kävellen, mikäli tämä itkee hysteerisenä, koska äiti/isä ei vastaa puhelimeen eikä ole hakemassa koulusta, kuten oli sovittu aamulla kotona. Opettaja hoitaa, myös sen lastensuojeluilmoituksen tekemisen, mikä kuuluu hänen virkavelvollisuuksiinsa. Hän myös päivittäin ennakoi mahdolliset mielenterveyspotilasoppilaan raivokohtaukset suojellakseen muita oppilaitaan, ja hakeutuu (työnantajalle)maksuttomaan koulutukseen päivittääkseen tietotaitoaan ja osaamistaan neuropsykiatristen vaikeuksien kanssa painivien oppilaiden asioissa. Viime kädessä opettaja tilaa ambulanssin riehuvan oppilaan takia, ellei itse tai yhdessä toisten aikuisten kanssa onnistu rauhoittamaan järjiltään olevaa, tuhoa tekevää oppilasta (minä aikana muu luokka saa selviytyä ihan itsekseen, tekivätpä mitä tahansa, kunhan pysyvät suurinpiirtein hengissä).
Toimii sihteerinä. kehittäjänä ja koordinaattorina byrokratian rattaissa, koko työyhteisöään koskien, yhteisöllistää ja osallistuttaa oppilaidensa lisäksi myös kollegoitaan (Uusi opetussuunnitelma, joka viikko pari palaveria sen tiimoilta milloin milläkin perusteella ja koostumuksella. Oppilaskunnan osallistaminen kaikkeen häärintään sekä kehittämiseen myös, ohjaajana toimiminen).
Terapeuttina oppilaille (toiminta-, kognitiivinen, musiikki-, kuvataide-, yksilö-). Lähihoitajana (diabetesoppilaiden verensokerit pitää mitata ja valvoa piikittämistä, täitarkistuksia silloin tällöin).
Poliisina ja tuomarina (Japilta varastettiin puhelin välitunnilla. Vaikka välitunnilla EI saisi olla puhelinta oppilaalla mukana. Miten asia hoidetaan ja ns. tuomitaan..Kontakti vanhempiin on selviö, sillä ainakin jompikumpi sieltä tulee linjoja pitkin, ellei kumpikin ja vielä yhtäaikaa; "Meidän Japin Iphone maksoi 600 euroa, perkele! Eikö siellä valvota lainkaan???!"Asianajajana myös, siis. Samaan aikaan sekä kantajan että vastaajan, usein).
Talonmiehenä ja siivoojana (Pentsa heitti laatan luokan lattialle, oli koulussa niin pahaa ruokaa. Siistijää ei näy, eikä ne oksennusten siivoamiset kuulemma hänelle kuulukaan, kuten ei pölyjen pyyhkiminenkään luokasta, kun "tasot eivät ole vapaita".). Ope siis siivoaa yrskät ja siinä samalla opettaa murtolukujen yhteenlaskua. Ja pyyhkii ne tasotkin, ettei huku pölyyn).
Vahtimestarina (jaha, taas tuo rullaverho tuli alas, haenpa tikkaat - jahka jostain sellaiset löytäisin - ja kokeilen ripustaa sen hiton verhon paikalleen, vahtímestarihan ei saa nousta kahta ja puolta metriä korkeammalle ilman nosturia, kuulemma. Työturvallisuusjutskia, kuulemma. Mutta ope saa ja hänen se täytyy tehdä, jotta asia hoituisi joskus.)
Järjestyksenvalvojana yleensäkin, automaattivaihteella, tilanteiden mukaan ohjautuvasti, välitunneilla ja pitkin päivää. Lasten pitäisi saada tehdä vaikka mitä, mutta mitään ei saisi tehdä. Turvallisuus- ja vastuukysymyksiä...
Mikrotukihenkilönä, tietokoneinsinöörinä (tietokone tilttaa, mikä lie vialla... Odotanko, että huolto hakee kahden viikon päästä? Kokeilenpa kaikenlaista ensin itse, jotta näitä vdun koneita voisi käyttää täällä oppitunnilla - aha, ethernetkaapeli olikin irti, konttaanpa tuonne pöydän alle ja kokeilen, mihin se pitäisi tunkea, haa; rupesipa pelittämään - mutta menihän siihenkin taasen varttitunti oppitunnista).
Putkimiehenä (voi hitsi, kun haisee hirrrrveesti viemäri; mikä lie vialla. Vaksi kävi neuvomassa, että laske vettä lavuaariin. Ei huomannut, että koko lavuaarin poistoputki on irti lattianrajasta, ja sieltä pukkasi hirveät löyhkät. Katseli alentuvasti, kun sanoin, että vettä on laskettu päivittäin useaan otteeseen, ei ole ollut käyttämättä tämä poistoputki...ja kun sitä veden säästämistäkin juuuuuri nyt tässä opiskellaan...)
Rakennusmiehenä, arkkitehtinakin( - sanoisin onneksi, sillä kouluumme on tulossa iso remontti. Saamme toki vaikuttaa remontin suunnitteluun, mutta aikaa mietiskellä muutoksia ja toiveita on ollut tosi vähän, tyyliin kaksi viikkoa ja kommentit valmiina seuraavaa kolmeakymmentä vuotta ajatellen).
Homekoirana kosteusvaurioita bongaten (edelliseen liittyen, eri tavoin oireillen vuosien varrella - mutta ehkä se onkin vain sitä muotisairautta, Luulotautiko oli nimeltään),
Ompelijana (Mertsiltä ratkesivat housut välkällä, kun hyppäsi aidan yli palloa hakemaan, ope kursi housut sen verran kasaan, ettei hävettänyt kotiin bussilla mennä.)
Puutarhurina (koulumme on Luma-painotteinen, meillä on mm. opetuspuutarha ja kasvihuone, kompostikin - tosin vaikka meillä on tällainen opetussuunnitelmallinen painotus, oppilaita ei saisi teeman tiimoilta työllistää. Halukkaat siis haravoivat syksyn lehtiä ja kääntävät kasvimaata, haluttomat täytyy laittaa vaikkapa futista pelaamaan, että nämä halukkaat saisivat open johdolla työrauhan opetussuunnitelmamme painotusalueisiin liittyen).
Teatteriohjaajana, puvustajana, maskeeraajana (koulun juhlat). Varainhankkijana (leirikoulut, opintoretket; tilinhoitajana en voi olla, ettei tule epäilyksiä mahdollisista väärinkäytöksistä).
Ja ne perinteiset. Tekee tai korjaa iltaisin (ei tosin päivittäin, mutta viikottain kyllä) kokeita ja muita tehtäviä. Viestii vanhempien kanssa, niin tekstiviestitse kuin puheluinakin useamman kerran viikossa. Pohtii, suunnittelee. Unissaankin.
Joku, monikin, voi tähän todeta, että rajoita. Aseta työllesi rajat.
Siwan kassalla tai toimistosihteerinä se ehkä onnistuisi.
Ei tässä työssä.
Luokanopettajan työ on niin kokonaisvaltaista.
Taas.
Aina näin marras-joulukuussa ope(n)olo on ihan persiistä.
Ihan hirvittävät riittämättömyyden ja ehtimättömyyden tunteet roikkuvat painona jaloissa ja kipsinä hartioissa.
Vuodesta toiseen olen luokanopettajana seuraillut kärkevän kansan kommentointia opettajien helposta työstä ja pitkistä kesälomista. Ikäväkseni epäilen, että myös meidän opettajien joukossa on niitäkin, joille työ näyttäytyy harrastuksena, ennemminkin, ei ansiotyönä - saatikka sydämellä ja kutsumuksella tehtynä.
Tässäpä pohdiskelen, mitä opettajuus on. Mitä sen mielestäni pitäisi olla - ja mitä se on jokapäiväisessä koulun arjessa. Palaan osa-alueeseen "mitä sen mielestäni pitäisi olla" myöhemmin.
Nyt kuitenkin koen tarvetta herätellä kanssaihmisiä huomaamaan (luokan)opettajan työn sirpaloitumisen sadoiksi pieniksi osasiksi. Ei riitä, että opetat. Oikeastaan minulla opettajana ei enää ole aikaa opettaa - vaikka palkkani määrittyy periaatteessa pelkästään opetustuntimääräni perusteella ja te vanhemmat vaaditte lapsillenne laadukasta opetusta....
Jaha, kysyy moni nyt. Mitäpä se kansankynttilä siellä sitten tekee, ellei opeta, se heittiö? Tässäpä muutamia esimerkkejä näin ensialkuun: tarkennuksia aion tuottaa myöhemmin.
Ope. Hän kasvattaa, pääsääntöisesti. Päivittäin, koko ajan, alinomaa, tiedostaen tai automaattisesti, huomaamattaan, alitajuisesti. Siinä sivussa yrittää jotain ihan opettaakin - tai ohjata oppimaan.
Lyö päätänsä seinään päivittäin rikupetterin tai millamerinan kanssa; nämä kun ovat sitä mieltä, ettei yhteisiä sääntöjä tai ihmisyyteen kuuluvia käyttäytymismalleja tarvitse noudattaa. Rikupetteri voi aivan hyvin homotella toisia oppilaita, jopa opettajaa Hän voi repiä toisen koulukirjan, koska "ärsyttää". Hän voi ajaa pyörällä päin toveria, koska häntä "ärsyttää". Hän voi häiriköidä oppitunnilla toisia oppilaita, sillä häntä "ärsyttää". Hän voi vetää luokkatoveria turpaan, koska se "ärsytti". Saman voi tehdä millamerina ns. tyttöjen tapaan, koska "vaan rupes ärsyttään" tai joku on "outo". Anteeksi-sana on rikupettereille ja millamerinoille lähes tuntematon käsite, eikä sitä tarvitse käyttää. Kaikki kun on toisen/toisten syytä, jos nyt jokin pieni juttu tuli itse tehtyä, koska "ärsytti" tai jopa "vitutti". 11-vuotiaan sanoin.
Niin. Se kasvatusvastuu kun on jotenkin sattunut siirtymään tai on vaivihkaa siirretty meille kouluihin. Mutta eipä siinä vielä kaikki, sanoisi Ostos-Tv:kin.
Mitäpä muuta open 24/7 päiviin mahtuukaan? Mitäpä muuta puuhasteltavaa saa luokanopettaja tehdäkseen sillä n. 2554 euroa (peruspalkka brutto, ylempi korkeakoulututkinto) euron kuukausipalkallansa? Palkalla, joka siis maksetaan vain opetustunneista ja 2.5 tunnista yt-aikaa/vko (opekokoukset, muut määrätyt kokoukset ja mahdolliset rehtorin määräämät tehtävät, luokka-astekokoukset, yhteydenpito vanhempien kanssa, eri ammattilaisten konsultaatio, oppimissuunnitelmien laatiminen ja kirjaaminen, vanhempainillat, muu yhteistyö eri toimijoiden kesken).
Opehan puuhastelee, ihan vaan lämpimikseen. Kun ei muutakaan hommaa ole:
Toimii sekä äitinä että isänä, samaan aikaan siis, opetustuntiensa (äidinkieli, maantieto, biologia, fysiikka, kemia, matematiikka, kuvaamataito, historia, liikunta, uskonto/uskonnot, musiikki, minulla myös englanti) ohella, huolehtii mm. lapsukaisen hammaslääkäriin, terveystarkastukseen tai terapiaan, koska vanhempi ei pääse.
Tekee automaattisesti myös sekä laaja-alaisen erityisopettajan että erityisluokanopettajan työtä; nykyisin kun ei enää ole erityisluokkia tai -kouluja niitä tarvitseville. Ne on lopetettu, ettei kukaan oppilas vain leimautuisi (Hertta-Emmeliinalla on näköjään taas keskittymislääke ottamatta, tämä päivä ei siis suju. Hertta-Emmeliina on koulukyvytön; ei kykene keskittymään, hyppii ympäri luokkaa, laulaa kovaäänisesti itsekseen, piirtelee pitkin päivää, koulukirjat ovat hukassa, inttää kaikessa vastaan, ei halua mennä välitunnille, tunkee open syliin kesken opetustuokion, leikkii esineillä, menee pulpettinsa alle pelaamaan (muka)salaa puhelimellaan, ryömii opettajan pöydän alla matikan kirja allaan......Myös HenkkaIlmarilla on vaikeaa samoista syistä.
PekkaErnestikin oireilee taas,kuten joka viikko; onhan keskiviikko ja jokaviikkoinen isällemenopäivä. Mikään ei onnistu ja paria kaveria lyötiin viime välkällä nenuun. Syytä poissaolevaan tai aggressiiviseen käyttäytymiseensä HI sen paremmin kuin PE ei osaa eritellä, vaikka asiasta keskustellaan puolet matematiikan tunnista, jona aikana muu luokka on itsekseen ilman opettajaa.
Toimii sosiaalitätinä/-setänä. Terveydenhoitajana, sairaanhoitajana, psykologina, psykiatrian sairaanhoitajana, psykiatrina (koska ne palvelut on lopetettu, ettei kukaan leimautuisi, tai ei vain yksinkertaisesti ole resursseja). Tehtäviin kuuluu esim. oppilaan kotiin saattaminen, joko omalla autolla tai kävellen, mikäli tämä itkee hysteerisenä, koska äiti/isä ei vastaa puhelimeen eikä ole hakemassa koulusta, kuten oli sovittu aamulla kotona. Opettaja hoitaa, myös sen lastensuojeluilmoituksen tekemisen, mikä kuuluu hänen virkavelvollisuuksiinsa. Hän myös päivittäin ennakoi mahdolliset mielenterveyspotilasoppilaan raivokohtaukset suojellakseen muita oppilaitaan, ja hakeutuu (työnantajalle)maksuttomaan koulutukseen päivittääkseen tietotaitoaan ja osaamistaan neuropsykiatristen vaikeuksien kanssa painivien oppilaiden asioissa. Viime kädessä opettaja tilaa ambulanssin riehuvan oppilaan takia, ellei itse tai yhdessä toisten aikuisten kanssa onnistu rauhoittamaan järjiltään olevaa, tuhoa tekevää oppilasta (minä aikana muu luokka saa selviytyä ihan itsekseen, tekivätpä mitä tahansa, kunhan pysyvät suurinpiirtein hengissä).
Toimii sihteerinä. kehittäjänä ja koordinaattorina byrokratian rattaissa, koko työyhteisöään koskien, yhteisöllistää ja osallistuttaa oppilaidensa lisäksi myös kollegoitaan (Uusi opetussuunnitelma, joka viikko pari palaveria sen tiimoilta milloin milläkin perusteella ja koostumuksella. Oppilaskunnan osallistaminen kaikkeen häärintään sekä kehittämiseen myös, ohjaajana toimiminen).
Terapeuttina oppilaille (toiminta-, kognitiivinen, musiikki-, kuvataide-, yksilö-). Lähihoitajana (diabetesoppilaiden verensokerit pitää mitata ja valvoa piikittämistä, täitarkistuksia silloin tällöin).
Poliisina ja tuomarina (Japilta varastettiin puhelin välitunnilla. Vaikka välitunnilla EI saisi olla puhelinta oppilaalla mukana. Miten asia hoidetaan ja ns. tuomitaan..Kontakti vanhempiin on selviö, sillä ainakin jompikumpi sieltä tulee linjoja pitkin, ellei kumpikin ja vielä yhtäaikaa; "Meidän Japin Iphone maksoi 600 euroa, perkele! Eikö siellä valvota lainkaan???!"Asianajajana myös, siis. Samaan aikaan sekä kantajan että vastaajan, usein).
Talonmiehenä ja siivoojana (Pentsa heitti laatan luokan lattialle, oli koulussa niin pahaa ruokaa. Siistijää ei näy, eikä ne oksennusten siivoamiset kuulemma hänelle kuulukaan, kuten ei pölyjen pyyhkiminenkään luokasta, kun "tasot eivät ole vapaita".). Ope siis siivoaa yrskät ja siinä samalla opettaa murtolukujen yhteenlaskua. Ja pyyhkii ne tasotkin, ettei huku pölyyn).
Vahtimestarina (jaha, taas tuo rullaverho tuli alas, haenpa tikkaat - jahka jostain sellaiset löytäisin - ja kokeilen ripustaa sen hiton verhon paikalleen, vahtímestarihan ei saa nousta kahta ja puolta metriä korkeammalle ilman nosturia, kuulemma. Työturvallisuusjutskia, kuulemma. Mutta ope saa ja hänen se täytyy tehdä, jotta asia hoituisi joskus.)
Järjestyksenvalvojana yleensäkin, automaattivaihteella, tilanteiden mukaan ohjautuvasti, välitunneilla ja pitkin päivää. Lasten pitäisi saada tehdä vaikka mitä, mutta mitään ei saisi tehdä. Turvallisuus- ja vastuukysymyksiä...
Mikrotukihenkilönä, tietokoneinsinöörinä (tietokone tilttaa, mikä lie vialla... Odotanko, että huolto hakee kahden viikon päästä? Kokeilenpa kaikenlaista ensin itse, jotta näitä vdun koneita voisi käyttää täällä oppitunnilla - aha, ethernetkaapeli olikin irti, konttaanpa tuonne pöydän alle ja kokeilen, mihin se pitäisi tunkea, haa; rupesipa pelittämään - mutta menihän siihenkin taasen varttitunti oppitunnista).
Putkimiehenä (voi hitsi, kun haisee hirrrrveesti viemäri; mikä lie vialla. Vaksi kävi neuvomassa, että laske vettä lavuaariin. Ei huomannut, että koko lavuaarin poistoputki on irti lattianrajasta, ja sieltä pukkasi hirveät löyhkät. Katseli alentuvasti, kun sanoin, että vettä on laskettu päivittäin useaan otteeseen, ei ole ollut käyttämättä tämä poistoputki...ja kun sitä veden säästämistäkin juuuuuri nyt tässä opiskellaan...)
Rakennusmiehenä, arkkitehtinakin( - sanoisin onneksi, sillä kouluumme on tulossa iso remontti. Saamme toki vaikuttaa remontin suunnitteluun, mutta aikaa mietiskellä muutoksia ja toiveita on ollut tosi vähän, tyyliin kaksi viikkoa ja kommentit valmiina seuraavaa kolmeakymmentä vuotta ajatellen).
Homekoirana kosteusvaurioita bongaten (edelliseen liittyen, eri tavoin oireillen vuosien varrella - mutta ehkä se onkin vain sitä muotisairautta, Luulotautiko oli nimeltään),
Ompelijana (Mertsiltä ratkesivat housut välkällä, kun hyppäsi aidan yli palloa hakemaan, ope kursi housut sen verran kasaan, ettei hävettänyt kotiin bussilla mennä.)
Puutarhurina (koulumme on Luma-painotteinen, meillä on mm. opetuspuutarha ja kasvihuone, kompostikin - tosin vaikka meillä on tällainen opetussuunnitelmallinen painotus, oppilaita ei saisi teeman tiimoilta työllistää. Halukkaat siis haravoivat syksyn lehtiä ja kääntävät kasvimaata, haluttomat täytyy laittaa vaikkapa futista pelaamaan, että nämä halukkaat saisivat open johdolla työrauhan opetussuunnitelmamme painotusalueisiin liittyen).
Teatteriohjaajana, puvustajana, maskeeraajana (koulun juhlat). Varainhankkijana (leirikoulut, opintoretket; tilinhoitajana en voi olla, ettei tule epäilyksiä mahdollisista väärinkäytöksistä).
Ja ne perinteiset. Tekee tai korjaa iltaisin (ei tosin päivittäin, mutta viikottain kyllä) kokeita ja muita tehtäviä. Viestii vanhempien kanssa, niin tekstiviestitse kuin puheluinakin useamman kerran viikossa. Pohtii, suunnittelee. Unissaankin.
Joku, monikin, voi tähän todeta, että rajoita. Aseta työllesi rajat.
Siwan kassalla tai toimistosihteerinä se ehkä onnistuisi.
Ei tässä työssä.
Luokanopettajan työ on niin kokonaisvaltaista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)