Torstaiko toivoa täynnä?

Kovin nopeasti hupenee tämä open aika.

Aivot eivät meinaa pysyä mukana kaikessa.
On kuviskisaa, itsenäisyysjuhlaohjelman suunnittelua ja harjoittelua, adventtihartautta ja adventtilaulujen harjoittelua. Joulujuhlalaulujen harjoittelua. Tvt-koulutusta. Koulun remonttiin liittyvää palaveria. Poistumisharjoitusta. Oppilaiden osallistamista uuden opetussuunnitelman kommentointiin. Kommenttien kirjaamista ja lähettämistä seuraavalle taholle - se, luetaanko niitä saati otetaanko huomioon, on sitten toinen juttu. Jouluarviointikin lähenee. Minuuttiaikataulutusta päivät putkeen.

Viime yönä taas heräsin klo 4.06 ja tajusin aivojeni harjoittelevan edelleen itsenäisyysjuhlabiisin bassokomppia. Sellainen siis suunnittelussa myös alitajuisesti. Vielä kun joku sen soittaisikin. Vaikka sitten vain unissa... Vielä kun muistaisi, että ensi viikolla pitäisi se seurantapäiväkirja Jutta-Joonaksesta palauttaa lastenpsykalle ja muistaa sopia se Heta-Pellervon verkostopalaveri heti tammikuun alkuun.

Opettajallahan ON tämä ns. YT-aika, virallisesti kai 2,5 h/vko. Sisältyy siis palkkaan. Nyt vain on niin, että jokin ylempi työnantajataho ilmeisesti kuvittelee, että (erityisesti) alakoulun opettajan työtehtäviin kuuluu ennemmin palavereissa ja kokouksissa ravaaminen sekä byrokraattisten, käytännössä hyödyttömien lippulappusten täyttäminen kuin oppilaiden luotsaaminen ja yhteistyö kotien ja kollegoiden kanssa opetuksellisissa ja kasvatuksellisissa asioissa. Yhteistoiminta-aika kuluukin näihin pikkubyrokraattisiin palavereihin. Ei ihme, että rupeaa tuntumaan siltä, ettei opettajan perustehtävää arvosteta. Ja että se kohta hukkuu ja kuolee tämän hektisyyden alla.

Huolestuttaa  myös se, että erityisoppilaita on perusopetuksen luokissa yhä enemmän. Eikä nyt kyse ole Matti-Susannasta, jolla on luki-vaikeus, tai Pirre-Petteristä, jolla on todettu lievä dysleksia.

On kyse rankemmista tapauksista. Heitä saattaa löytyä 25 oppilaan luokasta nykypäivänä kymmenkuntakin.

On kysymys Roope-Ellenistä. Hänellä on erittäin vaikea ADHD. Ilman keskittymislääkettä/-lääkkeitä hän ei pysy hetkeäkään paikallaan saatikka saisi edettyä missään tehtävässä. Epäsiisti, välinpitämätön. Kiukuttelee. Uhmaa. Haastaa. Ei suostu mihinkään. Valehtelee, vedättää, vaatii. Läksyjä päivittäin tekemättä. Koulu on vitun perse paikka. Kapasiteettia olisi, mutta mitään ei tee. Koearvosanat laskeneet kuin se kuuluisa lehmän häntä. Murkkuikääkin pukkaa tähän lisäksi.

On kysymys Heta-Hermannista. Hän ei kuuluisi yleisopetuksen ryhmään. Hän on arvaamaton ja aggressiivinen. Ei siedä yhtään pettymyksiä. Diagnosoitu masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Puolet kouluvuodesta ei ole koulukuntoinen. Hakkaa muita tai karkailee koulusta. Heittelee pulpetteja ja tuoleja lähes psykoottisessa tilassa, ei ole siis kontaktissa. Useita kiinnipitotilanteita vuoden aikana, että ei vahingoittaisi toisia tai ehkä itseään.Tosin hankala pidellä tällaisen pienen naisen Heta-Hermannia, joka ohittaa kohta open pituudessa. Oppitunneilla HH ei suostu tekemään mitään kirjoittamista vaativaa. Koetilanteet ovat kauhistus. Ollut lastenpsykiatrian osastolla ja sairaalakoulussa useaan otteeseen.

On kysymys Senni-Santerista, jolla on todella kuin kaksi puolta. On herttainen, vastaanottavainen ja aktiivinen lapsi, joka tietää paljon ja pyrkii oikeudenmukaisuuteen. Mutta seuraavalla viikolla Senni-S. onkin harva se päivä hankaluuksissa: kuristaa toisia (etenkin tyttöjä ja itseään pienempiä), potkii, on haluton ja hermostunut. Itkuinen. Riehuu ja reuhaa. Vähättelee tekemisiään, pakenee tilanteista, joissa pitäisi miettiä käytöstään tai pyytää anteeksi. Repii vihkoaan. Paloittelee kaiket tunnit pyyhekumiaan, heittelee toisia palasilla. Paha olo, miksi....

 Oppilaille (erityisoppilaiden lisäksi myös niille tavan taaplaajille)  sitä aikaa ja energiaa pitäisi olla, mutta usean kerran viikossa alkaa tulla hälläväliä-tunne. Kun ei rahkeet vaan riitä. Vaaditaan sitä, vaaditaan tätä. Sieltä sun täältä. Ei ehdi, ei muista, ei revi aikaa. Ja jos repii, se on aina omasta vapaa-ajasta repimistä. Ja ei: kutsumustyö EI  tarkoita sitä, että hektisten palkkatyötuntien LISÄKSI jo uniinkin työntyy pohdiskeltavaksi oma riittämättömyytensä.

Se YT-aika on OIKEASTI tarkoitettu myös oman työn suunnitteluun ja kehittämiseen, yhteistyöhön ja -toimintaan opetuksellisesta ja kasvatuksellisesta (moni)AMMATILLISESTA näkökulmasta.

Ajan pitäisi riittää siis monenmoisiin oppilashuollollisiin verkostopalavereihin ja konsultaatiotapaamisiin erityisoppilaiden tiimoilta (perheneuvola, kuraattori, koulupsykologi, lastenpsykiatria, lastenneurologia, sosiaalitoimi), oppimissuunnitelmien ja muiden pedagogisten asiakirjojen laatimiseen ja päivittämiseen puolivuosittain yhdessä oppilaan, tämän huoltajan ja erityisopettajan kanssa,  kodin ja koulun muuhun yhteistyöhön (luokittaiset ja luokka-asteittaiset plus koko koulua koskevat vanhempainillat, luokan omat yhteisölliset tapahtumat mukaanlukien varainkeruu leirikouluun ja mahdollisiin yhteisesti päätettyihin opintoretkiin), luokka-asteittaiseen yhteissuunnitteluun ja koko koulun yhteisöllisyyttä ja toimintakulttuuria edistävän toiminnan suunnitteluun.

Lisäksi on tietysti viestintä kotien kanssa. Jaksamisen, huolíen ja ilon jakaminen lapsesta vanhempien kanssa. Puolitoista tuntia humpsahti eilenkin parin vanhemman kanssa puhelimessa. Kumpikin väsyneitä, väsyneitä lapsen tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Omiin pettymyksen tunteisiinsa. Yrittämiseen. Monenmoisesta tuesta huolimatta väsyneitä äitejä (pääsääntöisesti äitejä...).

Joku voi tähän taas todeta, että "rajoita". En rajoita sellaista, mikä on kullanarvoista oman työni onnistumisen ja jaksamiseni kannalta. Opettajuuteni ja opettajapersoonani kannalta. Muuta turhaa rajoittaisin mielelläni. En ole pikkubyrokraattisen järjestelmän liukuhihnatyöläinen ja tyhjänsaapyytämättäkin-kokoustelija. Olen opettaja ja kasvamaan saattaja; se on raskasta ja repivää kompastelua - mutta myös voimaannuttavaa onnistumisen iloa täynnä.

Loppukaneetiksi yksi kiva juttu vielä.

 Koska me opettajat selviämme työpäivistämme suuren, kaikkitietävän yleisön ja tätä myöt myös opetushallinnollisten virkamiesten mielestä niin helpolla, laitettakoon meille pikkubyrokraattisten palavereiden, turhien koulutusten ja tekemällä tehtyjen lisävaatimusten lisäksi vieeeelä lisää. Koska palkkamme on jumalattoman suuri ja lomat täysin hillittömän pituiset ja ihan ansaitsematta, rupeamme koulussa iltapäivisin opettamaan alakouluikäisiä lapsia liikkumaan! Eräs erikoislääkäri kun on iltalehtien mukaan huolissaan siitä, että alakouluikäinen lapsi ei osaa enää juosta. Aiheellinen huoli sinänsä, ja varmasti osittain totta.

Tähänpä uutiseen joku valopää oli suuressa viisaudessaan saman lehden keskustelupalstalle kommentoinut, että opettajat kokonaistyöaikaan ja  iltapäivisin liikkumaan oppilaiden kanssa. Kyllä se koulun pitää opettaa, ja saadaanpa opettajatkin töihin - varsinkin, jos ja kun heiltä vähennetään niitä turhia lomapäiviä myös kesältä. Johan opitaan taas juoksemaan.

Ja siirretään toki vielä kävelemäänopettelemisen harjoituttaminenkin opettajalle. Ehkä hän voisi myös synnyttää ja imettää äitien puolesta?