I hate Mondays...

Kyllä nämä maanantait ovat koettelemuksia.

Sekin vähä aivokapasiteetti, mitä vielä jäljellä on, törmää maanantaisin aamukahdeksaksi töihin mennessä sisäilmaan, jota voisi silpoa harvemmaksi jollain haravalla. Kas, ilmastointi kun ei ole toiminnassa viikonloppuisin ja sähähtää hoonaamaan vasta maanantaiaamuna. Kun astuu sisään koulurakennukseen, silmät tuntuvat kuivuvan saman tien päähän ja poskiontelot huutavat hoosiannaa. Aina maanantaisin, pitkä päivä vielä kun on, korvakäytävät ja silmät kutiavat puolen päivän jälkeen, hetkellisiä huimauksen tuntemuksia on, ja ajatukset tuntuvat kummasti puuroutuvan. Yhden jälkeen iltapäivällä poskiontelot tuntuvat kuivuvan kokoon, ja samaan syssyyn alkaa nenästä vuotaa yllättäen kirkasta "nestettä". Räkää se ei ole... Kolmen aikaan tuntuu jo, että aivot ovat totaalisesti narikassa.

Ja herranterttuset, lapsukaiset, hekin, ovat kuin päättömät kanat lentoon lähdössä. Lennellään sokkona, suuntaa ei mihinkään. Kauhea älämölö. Ja kaikenlaista on sattunut viikonloppuna - mikä vaikuttaa tähän maanantaihin ja ehkä (luultavasti) koko tulevaan viikkoon.

Suruakin oli tänään luokassa, ja itku tuli opeltakin...  Elämään mahtuu ikäviä ja haavoittavia asioita liiankin kanssa, tuntuu joskus - eikä meillä aikuisilla ole aina mahdollisuutta vaikuttaa näihin lapsen elämän tapahtumiin etukäteen. Elämä opettaa... Eihän se muuten elämää olisikaan. Mutta näitä ei voi sivuuttaa, niihin on jotenkin tartuttava. Surukin, kohdattava. Toivoisi vain, että ei kovin kipeitä kokemuksia tarvitsisi lasten kokea kovin nuorena.

Tänään oli vielä muutoinkin erityisen erityinen päivä. Sinänsä leppoisa (?!) ajatus kummiluokan, kakkosluokkalaisia, kanssa aspaskarrella pääsiäishommeleita. Homma sujui loppupelissä ihan okei. Saatiin ikkunakoristeita aikaiseksi (tosin siinä oli huolella pitänyt tuumailla, minkälaisia - noidat eivät ole "okei" jollekin perheelle, "pääsiäismunat" taas ruttoa toiselle perheelle, joku ei vietä pääsiäistä ollenkaan...). Isommat ohjasivat hienosti pienempiä, ja tekemisen iloa oli hektisesti. Muutama mattoveitsikin oli työvälineenä.

No siinäpä eräs oppilaani tuli aamuiselta hampilekurikäynniltään ja ojensi opelle listan seuraavista oppilaiden käyntiajoista. Siunaantuipa niitä seitsemän siihen päivään. Oppilaat yleensä itse muistavat (ja tässäkin tapauksessa tiesivät itse) aikansa, mutta tämä kummiluokan kanssa yhteinen askartelu-/ruokailu-/ulkoliikuntaparituntinen hiukan sekoittivat muisteja ja koko pakkaa.

Puhelimeni on yleensä koulupäivän aikana äänettömällä. Siinäpä sitten kesken askartelujen ja mattoveitsellä leikkaamisien hokaan, että hammashoitolasta on soitettu. Oppilaiden 10.15 ja 10.30 ja 11.00  ajat vielä muistin, mutta sitten leikkasi kiinni ihan täpöillä - myös oppilailla. Viisi puhelua hammashoitolasta (samassa rakennuksessa, samassa kerroksessa luokkani kanssa, välimatkaa noin kaksikymmentäviisi metriä) puolen tunnin sisällä. Yhdellä oppilaalla oli aika 11.15 ja olimme ehtineet ulos pihalle. 11.16 hammashoitola oli yrittänyt soittaa. Meikä honaa tämän 11.20 ja lähtee etsimään oppilasta kesken kirkonrotta-leikin. Totta kai oppilas oli tuossa vilinässä unohtanut. SAMOIN opettaja - jonka tehtävä ei kylläkään ole muistaa seitsemän, kahdeksan oppilaan hammaslääkäriaikoja kesken kaiken muun hommansa, josta se mukapalkka maksetaan!!!

Jumankekka, että kiehuin. Nämä maanantait ovat muutenkin kuin vieraalta planeetalta. Varsinkin tämä surullinen maanantai. Ja sitten se keleen puhelin hälyttelee kesken toiminnan jotain keleen hammaslääkäriaikoja! On se helekuta, open ammatti on paitsi ruokalan tätejä, myös hammaslääkärin vaivatonta toimintaa edesauttava ja palveleva. Ei suinkaan toisin päin, koskaan.

Klo 12.45 tuli viimeinen, myöhässä mennyt hammaslääkäriltä ja käskytti vielä yhtä "aikansa unohtanutta" menemään lekurille. "Aikansa unohtanut" sanoi, että aikaa on vaihdettu, koska hän oli edellisen viikon lomalla hiukkasen kaukana. Soitin vanhemmalle, joka sanoi, että laitapa se lapsi nyt sitten sinne kysymään, että mikä, missä ja miksi. No siitäkin ehdittiin soitella jo hammashoitolasta puhelimeen, kun kyseinen lapsi ei kymmenen minuutin sisällä ehtinyt juosta sinne hampilekurille. No, sitten kun ehti, ei kukaan tullut avaamaan ovea. Yritti kolme kertaa vajaan 45 minuutin aikana. Viimeisen yrityksen jälkeen kohta ilmestyi neiti hammaslääkäri itse luokan oven taakse hoitajineen. "Nut pitais olla tama Hämppa-Värnerii, miks han ei olla tulla??? Ja sit Arno-Anteri han kansa pita tula. Sina ei vasta puhelimeen!". Eli viela nama kaks yllimaraista tahan aamula samaani listan.

Helekuta, se on hyvää tämä hammashoito nykyään. Puolet oppilaista käy oikomishoidossa kaupunginsairaalan hammashoitolassa. Samaan aikaan heidän hammaskalustoaan tarkistellaan koulun hoitolassa parin, kolmen kuukauden välein, tuntuu siltä. Jonkinlaista ihme päällekkäisyyttä taas. Oikojat oikovat, koulun hoitola tsekkailee reikiintymiset, viesti ei kulje näiden välillä???  Parhaassa tapauksessa penska käy kolme kertaa päivän aikana hammaslääkärissä; aamulla kaupunginsairaalassa jokin rautojen pohja-asennus, puoliltapäivin jokin säännöllinen reikätsekkaus koulun hoitolassa, ja iltapäivällä takaisin kaupungin hammashoitolaan johonkin rautojen edelleenasennusoperaatioon. JUMA. Kiittimet ristiin, että itselläni on vielä hammaskalusto suussa... ilman minkäännäköistä raudoitusta. Kummasti näitä purentavikoja(kin) on viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmaantunut. Joka toiselle.

Maanantait ovat hurlumheipäiviä ilman näitä muistettavia hammaslääkäriaikojakin. Totta kai Wilmaan tuli pari viestiä ja puhelimeen aamulla toiset pari näistä hammashoidoista (olivat vain tarkastusaikoja, ei operointeja).  Mut-ta kun mi-nun pi-täi-si tehdä tätä opehommaakin, ei vain muistaa hammasaikoja tai -oikojia.

Anteeksi vain, mutta suomensin hiukkasen hammaslääkärinaiselle. Hämppa-Verneri olla kulla kaunu soittamasa teitä summeri jo kolme kerta.  Mina ei valtamata kuule puhelinta tai ehti vasta siihen puhelimeen, koska mulla oma työ, joka ehkä hieman,pikiriikisen hektinen. Siina ola matoveitsia monta hommisa uhtaikaa, ja kaksikumenta opilasta, seka isompia eta piempia. Pita vahtia. Tanaan olla ollut kaikennakosta.  Mina kula huomaan joskus kohta eta on soitetu hammaslakarista. Muta mina ei ehti soitela takasi, te ummarra?

Voin ainoastaan hokata, että pertsileijaa, äkkiä Velu-Einari, sinun aikasi oli kolme minuuttia sitten, mene jo!! Ja rynnätä takaisin mattoveitsien ja saksien maailmaan.

Ja ennen kuin joku vetaisee jonkin rasistikortin esiin; en ole rasisti, yritän vain kertoa senkin, kuinka ei välttämättä nämä kieliasiatkaan kohtaa toisiaan tässä hurlumheissa. Tarkoitus oli vain kuvata omaa ärtymystä, turhautumista, kiirettä kyseisessä tilanteessa. Hammaslääkärimme on mainio, osaava nainen.

Muta se arsutti suunattomasti sila hetkela paivan aikana. Että helevata pitäisi muistaa ne kymmenkunta hammaslääkäriaikaa tämän kaoottisen toiminnan aikana. Anteeksi, hammashoitola. Mutta ei ihan kaikkea pysty eikä kykene. Liian hapokasta. Varsinkin maanantaisin. Varsinkin tänä maanantaina.

Ruokalan täditkin olivat jo ihan hermona, kun jouduimme sovittelemaan ruokailuaikaa tälle päivälle hieman rutiinista poikkeavaksi. Jösses sentään. Siinä taas mitään kummempaa ollut, siinäkään, hyvin onnistui ruokailu, mehän olemme ammattilaisia. Tässä kaikenmoisessa organisoinnissa.

Että.
Kyllä taas tänään tuntui siltä, kuin me opet olisimme ihan vain muita toimijoita varten. Sovitamme kaiken toimintamme muiden toimijoiden kellon tai rutiinien mukaan. Ei suinkaan koskaan toisin päin.
Grrrrr.....

Syrjintää ja erottelua?

Kyllä se on karmaisevaa epäoikeudenmukaisuutta.

Luokalla on 25 oppilasta.

Erkka on ylivertainen pituushyppääjä, ponkaisee lähes metrin pidemmälle kuin Veli-Kullervo.
Justiina-Emmeliina on tyttöjen joukossa ihan haka pikajuoksussa, harrastaakin sitä puoliammattimaisesti jo ala-asteikäisenä. Oma valmentajakin on, urheiluseurassa. Koulun pikkuruisella hiekkakentällä juostuna J-E vetaisee sellaisen ajan, että toiseksi tullut jää yli kaksi sekuntia. Lilja-Armiida ja Jenni-Mariska harrastavat jalkapalloa, jälkimmäinen ihan tosissaan.

Petrus-Paavali ja Heikki-Henteri ovat puolestaan mainioita hiihtäjiä. H-H on tänä vuonna alkanut harrastaa vielä hiihtosuunnistustakin, kun luonnossa liikkumisestakin tykkää. P-P kisailee piirikunnallisissa ja on tulevaisuuden lupaus. Verna-Vilhelmiina  ja Aino-Augustiina rinnakkaisluokalta harrastavat hiihtoa talvisin aktiivisesti, tosin eivät missään urheiluseurassa. Etenemisestä ladulla tosin näkee, että suksilla on oltu, niin jouhevaa menoa on.

Joka vuosi meilläkin pidetään tällaisia koulujenvälisiä yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja, joihin lähetetään tietysti (mielestäni tietysti) ne parhaimmat kyseisen lajin oppilasedustajat.
Sehän on tietysti syrjintää ja eriarvoistamista, tuumaa joku. Ehkäpä rasismikorttikin voitaisiin tässä yhteydessä vetaista taas esiin? No. Meillä luokka-asteeltamme hiihtokisoihin lähetettiin Petrus-Paavali ja Verna-Vilhemiina. Erkka ilmaisi toki myös halukkuutensa, mutta hän ei ole tänä talvena hiihtänyt pätkääkään. Sukset ovat vielä mökillä varastossa. Syksyn yleisurheilukisoihin osallistuivat Erkka ja Justiina-E meidän luokaltamme, rinnakkasiluokilta Merina-Maikkis ja Outi-Anelma. Eli karsintaa piti tehdä. Kevään viestikarnevaaleihin voidaan mennä sitten koko meidän luokka porukalla kannustamaan koulumme edustajia. Onhan stadikka kävelymatkan päässä, joten kuljetuskustannuksiin ei mene rahaa.

Minusta on kiva, kun on kisoja. Itselleni tosin jäi karmeita "traumoja" ala-asteen hiihtokisoista. Siihen aikaan ne olivat ihan pakollisia koulussa, eikä kukaan kyseenalaistanut asiaa. Kisa kun kisa; joku on hyvä, joku toinen ei (siinä lajissa). Meikäläinen vanhoilla aataminaikaisilla sivakoilla (jotkut Ruotsin serkulta lyhyeksi jääneet) kokeilee vetää kuin viimeistä päivää, eikä homma etene. Sukset syynä, varmasti. En todellakaan ollut talviliikunnallinen lahjakkuus. Koulun hiihtokisoissa olin varma, että pärjäsin tosi hyvin, kun vain yksi ohitti minut.Hekoheko, eihän se niin mennyt, kun aikaa otettiin. Se yksi ohitti minut minuutilla.  Tämän hiihtohommelin lisäksi ne kädentaidotkin minulla olivat sangen puutteelliset. Käsitöissä lapasesta tuli puoliksi sukka ja päinvastoin...

 Muutamaa vuotta myöhemmin sain kyllä joululahjaksi silloiset suhteellisen edistykselliset sukset - mutta eipä se hiihtohomma vain edennyt vieläkään. Pakko oli katsoa peiliin ja hokata: en ole kummempi hiihtäjä, saatikka kilpa-sellainen. Ei olisi tullut mieleenkään vinkua haluavansa edustamaan koulua johonkin isompaan kisaan... Ei. Eikä olisi tullut mieleenkään, että Seppo-Santeri, Vellu-Petronius tai Meri-Vilhelmiinakaan olisivat kisoihin lähteneet ihan vain sen takia, että hiihtivät läpi kilpaladun 1,5 km (kahteen ja puoleen tuntiin, välillä tosin haukattiin happea hangessa maaten ja enkelinkuvia vaihtelevalla tyylillä  tehden).

 Mutta opettajat, paitsi että huomasivat nuo vähemmänvahvuuteni,  huomasivat myös minun henkilökohtaiset enemmänvahvuuteni. Osallistuin kirjoituskilpailuihin, ja voitinkin joitain. Samoin läänin kuviskisaan osallistuin, ja ihan sijoituinkin. Kävin myös runonlausuntakilpailuissa. Ei olisi tullut mieleenikään (eikä vanhempieni mieleen) ruvata ruinaamaan osallistumistani lääninmestaruuskisoihin hiihdossa.

Tänä päivänä opetan itse suomalaisessa mittakaavassa aika suuressa alakoulussa. Kaupungissa järjestetään koulujenvälisiä kisoja niin yleisurheilussa, salibandyssa, kaukalopallossa, luistelussa, koripallossa kuin hiihdossakin. Suuressa koulussa, suuressa kaupungissa ei ole yksinkertaisesti mahdollista lähettäämihinkän kisoihin KAIKKIA halukkaita. Kuka tai kuinka moni aikuinen lähtee valvomaan? Mikä taho mahtaa maksaa?  Kauanko vaikkapa pituushyppykisa kestäisi, jos kaupungin jokaisen 18 koulun jokaisen kolmos-nelosluokan oppilas osallistuu hyppelyyn? Kaksi päivää?

Meillä jokaisella on vahvuuksia - miksi ei siis kannusteta meidän koulun vitosluokan Erkkaa, jolle pituushyppy on vahva laji. Erkalla matematiikka ja englanti sujuvatkin sitten aika tavalla alakanttiin.. Kun taas Erkan luokkatoveri Mirella-Meriliinu on osallistunut kansainväliseen päässälaskukisaan netissä ja pohjoismaisessa kisassa tuli viidenneksi. Mirella harrastaa kyllä uintia ja taekwondonkin hän aloitti pari kuukautta sitten, mutta siinä missä Erkka ja em. Justiina-Emmeliina ponkaisevat kolme ja puoli metriä pituushypyssä tuosta vaan, Mirella hölkkäilee lankulle ja laskeutuu pienoisen ilmalennon jälkeen siitä lankusta noin metri kolmenkymmenen sentin päähän hiekkakasaan nenälleen.

No. Mirella-M:n iskä on jo ikämiessarjaan ehtinyt yleisurheilija. Tarkemmin sanottuna korkeushyppääjä ja jonkin verran triathlon-kisojakin läpikäynyt. Iskä on sitä mieltä, että tällä perimällä Mirella-Meriliinu pärjää urheilun saralla kisassa kuin kisassa. Mutta kuten käytäntö vain sanelee, yleisurheilukisoihin ei voi koko luokan popula osallistua, pakko on ihan normijärjellä ja tervehenkisellä arviointikyvyllä ajatellen lähettää kisaan koulumme luokka-asteen kaksi parasta. Ei suinkaan Mirellaa, vaan Erkka ja Justiina-Emmeliina plus Hantta-Helinä ja Markku-Uolevi rinnakkaisluokalta.

Kauhea haloo asiasta. Entinen triathlonisti korkeushyppääjä kyseenalaistaa koko koulusysteemin, suurinpiirtein. Miksi koulu/opettaja valinnut HÄNEN Mirellaansa kisaan - jumankekka (hän itsehän voitti korkeushypyn Suomen mestaruuden alle 20-vuotiaiden sarjassa 20 v. sitten). Jostain syystä himourheilijaiskä ei muista, että juuri hänen tyttärensä ON kyllä loistanut koulussa - mutta tosin matikkakisassa, ei yleisurheilussa.  On kyllä uimarinakin, tämä Mirella,  aika varteenotettava nuori lupaus. Mut-ta ei PI-TUUS-HYP-PÄÄ-JÄ-NÄ eikä yleisurheilun saralla ensinkään... Miksi siis kisoihin tajuamaan tämä tosiasia siellä raadollisesti? Miksi ei voisi loistaa siellä, missä siihen on mahdollisuus?

Koulu eriarvoistaa. Syrjii. Tekee jakoa hyviin ja huonoihin. Näin on otsikoitu viime päivinä.
Aluehallintovirastoon oikein kannellaan näistä koulun käytännöistä, jotka jakavat oppilaita "hyviin ja huonoihin". Syrjii. Höpön löpön!

Voi vanhemmat ja  (tiedotusvälineiden edustajat) rakkaat, kun se ei oikein kasvatuksellisestiKAAN niin mene, että Mirella-Meriliinu hyppelee edustuskisoissa pituutta sillä hädin tuskin puolentoista metrin kompastumisellaan ja Erkka kisailee hädin tuskin kuutosen taidoillaan matematiikkakisassa ihan vain sen vuoksi, että "oppilaalla pitää olla oikeus osallistua".

On luonnollista, että ihmisellä on sekä vahvoja että heikompia tieto-taidollisia osa-alueita. Ihanko aikuisten oikeasti Mirella-Meriliinu saa elämäänsä itsetuntoaan vahvistavia komponentteja osallistumalla siihen kaksipäiväiseen, koko kaupungin oppilaille tarkoitettuun pituushyppykisaan ja sijoittumalla jaetulle sijalle 264 kolmos-nelosten sarjassa? Erkkakin havahtuu huomaamaan, kuinka messevää on osallistua matikkakisaan. Koko luokka-aste osallistui! Kymmenen koulua oli mukana. Erkka sijoittui hienosti sijalle 209 ikäluokassaan. Kannattaa osallistua, tietysti, pelkästään osallistumisen vuoksi.

Toki olisi "hianoo", jos kaikki osallistuisivat kaikkeen. Kun joku taho vain osoittaisi siihen resurssit.
On huudettu sitä, että koulun toiminnan pitäisi olla vapaaehtoista ja mahdollista kaikille oppilaille.
Kisat ja kilpailut pitäisi kuitenkin mielestäni erottaa koulun muusta, kaikkia oppilaita yhteisesti koskevasta toiminnasta. Kisat/kilpailut ovat mielestäni asia erikseen; kisoissa kisaillaan, ja siellä pitäisi edustaa niiden, jotka ovat kyseisessä kilpailulajissa hyviä. Paha ilmaus kai tuo "ovat hyviä". Mutta olisihan se tietysti kiva katsella telkkarista vaikkapa MM-kisoja, joissa kaikki halukkaat olisivat mukana.  Usain Bolt saisi verrytellä puoli vuotta, ennen kuin pääsisi edes alkueriä juoksemaan. Kisat kestäisivät pari vuotta, päivät ja yöt putkeen. Niin, ja euroviisuihinkin olisi hirveä tunku. Mutta. Ei kun kaikki halukkaat vaan mukaan jodlailemaan ja jammailemaan. Voisi kestää voittajan selvittämissessio yötä päivää useamman kuukauden, sekin. Tuomaririidat vielä hidastaisivat sydeemiä. Pari tuhatta laulelelisi suurinpiirein Ukko-Noan, senkin epävireisesti - mistä epävireisyyksien joukosta tuomarit tappelisivat jatkoon puolet (1000) ja muista esityksistä saman verran. Huhhuhhuh.

Voisikohan olla, että ihan järkisyyt on sille, että jokainen ei osallistu tässä maailmassa kaikkeen (tahtomaansa)?

Omille oppilailleni olen vuosien varrella yrittänyt auttaa etsimään itsetunnon rakentamiseen kunkin persoonalle sopivia, yksilöllisiä aineksia. Tänään mieltäni säväytti eräs oppilaani, jonka tunnetaidot tekivät minuun sellaisen vaikutuksen, että kyynel tuli omaankin silmään. Jos tällaisia tunnetaitokilpailuja jossain järjestettäisiin, minun mahtava Lissu-Leenukkani olisi vahvoilla - vaikka ei hyppää pituutta kuin sen puolitoista metriä 30 metrin vauhdilla. Lissu tosin tietää itsekin tämän, eikä peräänkuuluta paikkaansa yleisurheilujoukkueeseen, eivät myöskään hänen vanhempansa. Yleisurheilukisoihin osallistuvat luokaltamme ne, joilla on sillä taitoalueella mahdollisuus loistaa. JOS tahtovat. Eikä kisailu ole pääasia.

Vertailua joudumme sietämään ihan itse kukin tässä elämässä ilman erityisiä kilpailujakin, se on elämää.

Aaprahammin aatoksia, miettehiä mielen päältä

Iloista tätäkin  iltaa. Heja niille, joilla hiihtoloma vasta alkamassa.

Huomaa; ei huutomerkkiä edellisen lauseen painotuksena.

Huomaa flegmaattinen aloitustoteamus.

Teen oman palkkatyöni ohella, kuten ihmiset yleensä, muitakin arkipäiväisen elämäni askarteluja. Huolehdin ja murehdin omasta, jälkikasvun ja puolen suvun elämänkuluista. Siivoilen, makselen (määrättömästi, tuntuu) laskuja, kokkailen. Mietiskelen, kokeilen, lueskelen, soittelen. Myös omalla puhelimella, en vain työpuheluita. Arkipäivinä ei oikein kaikkea ehdi, pakko siis jättää viikonlopullekin, sälää. Ja hiihtolomalle. Tätä omaakin elämää, vaikka kuinka vaatimatonta sellaista. Meinaa ottaa koville välillä. Kun tuo työpuoli elämästä on läsnä joka välissä.

Jostain takaraivosta näinä aikoina meinaa väksinkin puskea eräs herra Maslow ja hänen tarvehierarkiansa. Hmmm, miksi - ja miten se nyt menikään?

Abraham Maslow esitteli tarvehierarkiateoriansa joskus 1940-luvun puolen välin tietämissä, sitä tosin myöhemmin tarkentaen ja täsmentäen. Yksinkertaistettuna: ihmisen elämää ja toimintaa ohjaavat tarpeet voidaan esittää kärjestään ylöspäin kapenevana kolmiona. Ideana on käsittääkseni se, että ihmisen perusperustarpeet pitää olla tyydytettyinä, ennen kuin ylempiä ja kunnianhimoisempia tarpeita voi toteuttaa.

Maslow'n teoriaa on kritisoitu paljonkin. Esimerkiksi sen vuoksi, että se ajattelee ihmisen perustarpeiden ja sitä kautta (kaiken) toiminnan kumpuavan vain biologisista lähtökohdista. Voiko ihmistä ja eläintä siis verrannollistaa, biologisista lähtökohdista kun puhutaan?

Mielestäni voi kyllä. Osittain. Eikös kaikilla eliöillä, ihminen mukaan lukien, ole

1. Fysiologiset tarpeet (nälkä, jano, fyysiset tarpeet)?

          Anemone nemorosa, valkovuokko, ei tosin välttämättä kovinkaan paljon itkeskele tai

          potkuraivareita saa, jos jokapäiväinen ravinnemäärä jää kovin vähäiseksi. Ulkoisessa ole-

          muksessa voi tosin näkyä nuutumisen merkkejä, mutta tunnistavatko lajikumppanit ne?

          Tai herra/rouva Lynx lynx, ilves, tuskin on kovinkaan tuttu näky sosiaalitoimiston luukulla

          saatikka leipäjonossa, jos viikoittainen jänisproteiinimäärä on jäänyt pahasti retuperälle.

          Kyseiset tyypit eivät kylläkään myös ole kovinkaan toiminnallisia näin meidän ihmissivi-

          lisaation mittapuussa, ja muutenkin pitäisi erottaa kyseisten organismien ruoanhankintakei-

          not ihmisen samaisista.

          Mutta. Kyllä nämä kaiffarit voi siinä mielessä ihmiseen verrannollistaa, että nälkä ja jano se

          saattaapi kovastikin joskus olla, kaikilla meillä. Palellakin voi, (minkki)turkista huolimatta.

          Voi, monenlaiset vaarat saattavat vaania.

          Joten.

         2. Turvallisuuden tarpeet (asunto jne.) täytyisi myös jotenkin handlata.

         No Reino-Emmeliina Tirikainen harvemmin kiipeää kuusen latvaan oksien alle ja tuntee olon-

         sa turvatuksi. Reino-Emmeliina tarvitsee ihan kunnon seinät ympärilleen, kylmältä suojaava

         karvoituskin kun rupesi harvenemaan jo aikoja ennen kivikautta. Ja kun enää eivät oravannahat

         tai muut turkikset oikein käy vaihtokauppatavaraksi, olisi pätäkkääkin jostain saatava.                

         Ja pätäkkätä olisi saatava siksikin, että muinoiset metsästys- ja kalastusoikeudet eivät oikein is-

         tu (jälki)teollisuusyhteiskuntaan. Raha, se paha = fysiologisten JA turvallisuuden tarpeiden tyy-

         dyttymisen ensisijainen väline nykyaikana...

         Mutta, mutta.

 

 

         Huonohkoa se on, kumminkin, ihmiselikoiden

 

        3. yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeita

        4. arvonannon tarpeita (sosiaalinen hyväksyntä)

        5. itsensä toteuttamisen tarpeista (“henkiset tarpeet) puhumattakaan       

       tyydyttää, elleivät kaksi ensimmäistä, Maslow'n laajimmaista pahnanpohjimmaista ole ensin

       joltisessakin ruodussa. Vai väitätkö muuta? Nälkä suolissa kurnien kykenet suuriin kulturellei-

       hin saavutuksiin? Soppajonossa värjötellessäsi suunnittelet innoissasi uutta avaruusohjelmaa,

       laadit samalla mielessäsi illalliskutsujen ruokalistaa kymmenelle puolisosi (entiselle) työkaveril-

       le? Välttämättömien laskujen maksun jälkeen istahdat tili lähes tyhjänä, mutta niiiiin onnellisena

       (totta kai kalliin) läppärisi ääreen suunnittelemaan suunnattomia, visioimaan, kirjailemaan, kan-

       sioimaan, arkistoimaan. Tekemään siis töitä, tarkoitan, mahdollisen muun yhteenkuuluvuutta,

       itsensä toteuttamista ja arvonantoa lisäämään tähtäävien toiminnan lisäksi.   

       Himputti,  rakkauden

       tarpeet vielä meinaavat ihan unohtua. Siinä visioit ja itseäsi toteutat niin suunnattomalla innolla,

       että kykenet syömättä, juomatta suuriin, älyllisiin, pitkän tähtäimen suunnitelmiin - jotka myös

       toteutat (mielellään tiimityönä)?

       Nyt on varmuuden vuoksi todettava, etten tiedä anemone-suvun väleistä tai oletetuista  

       suhteista  tuon taivaallista. Enkä lynxien sivilisaation saavutuksista, kuinka itseään toteuttavat

       muutoin kuin saalistuksen kautta.

       Maslow'n ajatuksia on kritisoitu myös siitä, että mikään tarve ei esiinny
       pelkistettynä  sinänsä, vaan

       ilmenee usein vasta sitä tyydytettäessä. Varmasti näin on hierarkian ylimmillä tasoilla, luonnol

       lista. Ihmisellä siis. Esimerkiksi rakastetuksi tullessa antaa rakkautta, mutta janoaa myös sitä

       ehkä enemmän?  Hyväksyntää ja arvonantoa saadessaan tavoittelee sitä myös lisää, sillä se lisää

       tunnetta osallisuudesta, vaikuttamisesta, kasvattaa ihmisen omanarvontunnetta.

       Maslow'n hierarkian ylin, kolmion kärki, itsensä toteuttaminen, voi mielestäni toteutua tasa

       painoisesti vasta, kun alemmat kolmion perustukset, tarpeet, ovat joltisenkin tyydytetyt.

       Mutta...

       millään kykene ajattelemaan luonnollisesti,  että nälkä ilmaantuisi vasta, kun syö. Tai että ves-

       sa-asioimaan mennessä huomaisi haluavansa aina vain kakata lisää.... Kärjistetysti sanottuna,

       siis.

 

Että mikäkö on tämän kirjoituksen idea, mietit ehkä. Tämä on ns. "jatkoa edelliseen kirjoitukseen" -vuodatus, mikä hakeutuu ulos meikäläisestä heti hiihtolomalta palatessa ja arkeen kipeästi törmätessä.

Näyttäisi ja kuulostaisi vahvasti siltä, että kasvatukselta ja koulutukselta ollaan toden teolla katkomassa siipiä, oikein olan takaa. Uutisia ja mediakirjoittelua hädin tuskin uskaltaa enää seurata, jottei pumppu petä pelkästä raivosta.

Leikkauksia vielä leikkausten jälkeenkin.

Kunnat säästävät = luokkakoot paisuvat, ryhmätunteja ei ole edes kielten tunneilla, erityisoppilaita

inklusoidaan yleisopetuksen luokkiin jatkuvasti yhä enemmän, koulunkäynninohjaajia vähennetään. Tämä on pois sekä oppilailta että opettajilta. Tiivistetysti.

Ja kaikki mikä on pois opettajilta, on pois myös oppilailta. Ja suurelta osin myös päinvastoin. Se on pois kokonaiselta sukupolvelta, loppupelissä.

Puhun nyt luokanopettajana, ja meidän ammattikunnassamme jo pelkästään em. leikkaukset opetustunneissa tarkoittavat palkan huomattavaa alenemista. Ei puhuta pienistä summista kuukausi- saati vuositasolla. Työntekijän, suorittajan, innovaattorin, toteuttajan perustarpeiden tyydyttämistä siis hankaloitetaan, mutta samalla oletetaan (uusi, hieno OPSkin), että kameli jaksaa ja karavaani kulkee. Luo, ideoi, toteuta, hallitse, multitaskaa, opiskele, pysy ajan hermolla, ole tuottava! Kuuluisivatkohan tällaiset käsitteet herra Aaprahammin pyramidin ylimmille tasoille?

 

Pitäisi, herrakerho, vaan se perustarvetasokin olla kondiksessa, jotta pystyisimme venymään ja itsestämme kaiken vielä  puristamatta (?!) olevan puristamaan.

Suomalaisen opettajan(kin)ko velvollisuus on pitää pystyssä järjestelmää oman - ja oppilaidensa - terveyden ja jaksamisen kustannuksella?

Suomalaisen opettajan selkänahkaahan tässä taas kerran vuollaan. Jo ennestään vähillä resursseilla pitäisi uudistaa ja tehdä entistäkin "tuottoisampaa" uudistulosta. Edelleen huomautan, että palkkamme sen kun pienenee, kun mm. ryhmätunteja vähennetään kuntien ja koulujen säästötoimena, ja uutta ja kummempaa pakkosisällytetään vaikkapa YT-tunteina tai "väistämättömän koulutustarpeen" nimissä, opetustuntien ulkopuolisella ajalla tietenkin.  "Erityiset" oppilaat inklusoidaan tasa-arvoisuus- ja oikeudenmukaisuuskorttia heilutellen yleisopetuksen luokkiin. Opettajan työmäärä siis automaattisesti lisääntyy palkan pienentyessä. Opettajana tunnen uuden opetussunnitelman tiimoilla hyörivät nippelinappelikeskustelut  jopa raivostuttavina. Meillä on paljon tärkeitä ja keskeisiä ihmiseksi kasvamisen sisältöjä päivittäin koulussa työn alla - ei vain TVT-osaaminen digiloikkineen, koodaamisen mahtavuudet tai ilmiökeskeinen opetus ja sen mahdolliset aiheet. Kaikenlaista "hienoa" työnnetään opettajille työn alle - mutta edelleen opettaja kaipaisi vain sitä, että saisi opettaa. TOTEUTTAA itseään siinä samalla. Nyt ei enää pysty. Kuivuvi kuvut kamelin, raiskiolle rasvapatit.

On hiuksenhienoinen (!) vaara, että edetään niin sanotusti persaus edellä puuhun. Ei nähdä metsää puilta. Sitä metsää kokonaisuutena pitäisi hoitaa, vanhoine ja uusine puineen, ekologisesti. Vai hoidetaanko Suomessa enää niitäkään, metsiä, luontoa...? Maapallohan on vain lainassa lapsiltamme, pitäisi muistaa!

Kyllä nyt on, risut ja männynkävyt, sillä tavalla, että enough is enough.

Sitä jos ruvetaan murentamaan ihmisten perustarpeita kovinkin korskeasti, ei hyvä hytise eikä kunnian kukko kiekaise, ainakaan riemusta. Siinä ei suuria eikä korkealentoisia suunnitelmia enää toteuta kukaan, jos aika ja energia menee omasta elämästä suht kunnialla selviytymiseen ja yöunet sekä työn että oman elämänselviytymisen ennakoimiseen ja kartoittamiseen.

Nyt pitäisi meidän LUOKANopettajien tarkasti ja sieraimet suurena seurata, millä helvetioilla vielä yritetään meikäläismassaa kurittaa. Olemmeko säästötalkoissa kaksin- jopa kolminkertaisia maksajia, vaikka palkkatasomme on muutenkin jo alhainen koulutukseemme ja työn vaativuuteen nähden? Ensin kuntatasolla opetustunnit, joilla palkkamme käytännössä määrittyy, vedetään minimiin, muiden resurssileikkausten kera? Näiden säästötoimien LISÄKSI hallituksen kaavailemat "kaikkia koskevat", mm. lomarahaa ja kesälomaa  (jota ei opettajilla edelleenkään voi suoraan verrata muihin palkansaajatahoihin) koskevat leikkaukset?

Hitto soikoon!

Mie taian ruveta kuuntelemhan niitä pelekkiä perustarpheita. Lähen sueksi itärajalle.

Helevetti lihhaa riittäs omiksi tarpheiksi. Ja kusta sais vaikka joka närhen juurhen, jos siltä tuntus.

Tai olla kusematta.

Ja sole mikhän, siinähä sitä vaan totteuttas niinku ittiään. Tai olis toteuttamatta.

Homo homini lupus est? No sitäpä kait.


Ps. Antheksi asettelu- ja muotoiluvirheet. Teksti yritti kait vastustaa julkitulemisthan. Näin hirviää valitustahan on ilikiä jo lukiakki. Ei muuta ko talakoishin.

T.A.O.T

Tuleepa mieleeni tässä kertailla hieman luokanopettajan työnkuvaa.
Tämä työ kun herättää kansassa kaikennäköistä kateutta ja närää. Epäilystä. Osoittelua.

Meillä opettajilla on lyhyet työpäivät. Illat ja viikonloput vapaat aina. Syödäkin saadaan ihan työpaikalla.

Lisäksi  meillä on palkallinen kesäloma. "Kohtuuttoman" pitkä verrattuna muihin "aloihin", esimerkiksi vaikkapa hmm... eduskuntaan. Vieläpä meille on tarjottimella annettu joululoma, pääsiäisloma, hiihtoloma. Syyslomakin vielä. Melkein niin kuin aiheetta olemme me opettajat tällaiset rosvonneet.

Eihän tämä edes työltä kuulosta. Hirveää verovarojen tuhlausta, jopa. Istutaan päivät pitkät. Kahvitellaan. Syödään pullaa, tai jopa kakkua. Ollaan olevinamme. Välillä käväistään luokassa shaibailemassa jotain suustamme ns. opetuksellisesti. Ihan siis elellään siivellä!

No nytpä tämä meidän hallituksemmekin on lähtenyt tietty laittamaan ruotuun tällaisia yhteiskunnan lusmuilijoita, opettajia. Hienoa. Me opettajathan olemme näitä Suomirahoja tuhlailleet oikein olan takaa, hyi hyi meitä. Siitäpä johtuen säästöseurauksia.

Ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi, kuulutetaan kansantalouden nimissä.
Opettajien kesäloma lyhyemmäksi, koska muillakin palkansaajilla näin on (Ovatkohan kansanedustajatkin sitten näitä muita palkansaajia?)
Työtunteja lisää, siis. Opettajille. Tuottavuutta tuottamaan ja kasvattamaan mekin, lusmuilevat hyypiöt.

Nyt vihastuttaa aika helvetisti. Kyllä, kiroilen. Silloin, kun potuttaa. Ja nyt potuttaa. Kirosanoja voisi nyt tulla oikein olan takaa. Määrättömästi, jopa. Kele.

Kuulinpa tällaista jostain foorumilta, että opettajat tekevät noin 5% vähemmän töitä kuin jollain muulla alalla olevat ammattiosaajat.

Yleensäkin, KUKA tällaista mittaa - ja miten, millä välineellä? Opetustuntimäärälläkö?

Kuulinpa myös eräältä toiselta foorumilta sellaista, että me , tämän 5% "vähemmän kuin muut" töitä tekevät, saamme - kuinka kumminkin ollakaan - n. 18% vähemmän palkkaa näihin "muihin" tuottaviin verrattuna... Jännä juttu...? Näitä tietoja en ole pystynyt toteennäyttämään tai varmentamaan, koska en löydä tällaisia spesifioituja tietoja mistään ammattiyhdistyksemmekään sivustoilta.
Luotettavilla ammattiyhdisyksen tahon keskustelutiedoilla  ja lehdistä poimituilla murusilla siis nyt operoin.

On puhuttu ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuudesta.  Ilmeisesti nyt ollaan kallistuttu sellaiselle kannalle, että ensimmäinen sairauspäivä EI olisikaan palkaton..mutta sairauslomapäivistä saisi vain 80% palkan. Esim. viisi päivää influenssassa tarkoittaisi, että sairastat käytännössä sen ensimmäisen päivän kumminkin palkatta.

PAITSI että koulu(i)ssa työtään tekevä joutuu joka päivä viruksien ja bakteerien plus kaikennäköisten karsinogeeniyhdisteiden hyökkäyksen kohteeksi - eli sairastuminen ei ole ihan vain sattumaa tai omaa syytä, vaan ihan odotettavissa joka lukuvuosi normiopella sen pari kertaa, herkistyneemmällä muutamankin kerran vuodessa. Vatsatauti- ja influenssa- plus ihan tavan nuhakuume-epidemiat jylläävät.  Homehommeleiden kyseessä ollessa (ja niitähän riittää) oireilu on jatkuvaa, ja voi seurata työkyvyn aleneminen, jopa työkyvyttömyys pysyvästi...

Lisäksi vielä pikkuruiset täiepidemiat pari kertaa vuodessa - mutta sehän ei toki ole sairaus, tuo täi... Vaikka pari päivää senkin saatanallisen pikkuriiviön päähänsä saatuaan joutuu olemaan työstä poissa. Ne kun leviävät näppärästi luokassa, opeenkin, joka kumartuu neuvomaan Jiri-Annastiinaa matikan laskuissa.  Siinäpä aina epidemian esille tultua kampailet kutrejasi ja kauhunsekaisin tuntein tarkkailet, josko tipahtaa tukasta jotain eläväistä tai sellaisen munia. Ovat nuo täishampootkin aika hintavia. Pari kollegaa voitelee päänsä säännöllisesti täitä ehkäisevällä aineella, omakustanteisesti tietenkin. Normihommeleita, työn etuja.

Opettajilla on siis liikaa lomaa, tuumivat tietävät ja taitavat.  Eritoten kesälomaa. Ja jumaleisson, vielä palkallista!! Se kesäloma ainakin pitäisi saada lyhyemmäksi, hinkuvat ylemmät (?) tahot. Otetaan siis vaikkapa elokuusta pois sitä liiallista lomaa (kansantaloutta ajatellen, kaikki mukaan säästötalkoisiin!!).

Sylettää. Ja niin pitäisi sylettää teillä muillakin, opettajilla.
Opettajan vuosipalkka on jo jaettu kahdelletoista kuukaudelle ymmärrettävistä käytännön syistä, mitä seikkaa ei millään näytetä hallitustasollakaan ymmärrettävän.

OAJ, missä luuraat?

Mikäli me opettajat suostumme siihen, että lähdemme esim. elokuussa kahdeksi viikoksi "ATK-kouluttautumaan" tai tekemään "muita rehtorin määräämiä tehtäviä" (Homekoulun muutto? Kaappien siivous? Iltapäiväkerho-ohjaus?Yhteisyhteisyhteissuunnittelu??? Opetussuunnitelman hionta? Päiväkoti-/askarteluohjaaja?  jne.) tullaan meiltä viemään vielä paljon muutakin. Emmekä ikinä tule pääsemään enää edes nykyiselle tasolle. Lomauttaakin voi sitten tulevaisuudessa, jebajee,  helposti noin elokuussa... Ei paljon perusteita edes tarvitse esittää. Että mietintämyssyä päähän, kollegat.

Kesäloma ja kesälomakeskeytyksen palkkaus perustuu koulun vuosirytmiin ja opettajan opetustehtävän erityisluonteisuuteen. Mikä tässä yhtälössä on niin vaikea ymmärtää?
Lapsilla ON kesäloma, ja opettajan pääsääntöinen tehtävä oliSI opettaa näitä lapsia. Koska nämä lapset OVAT kesälomalla, opettajakaan ei voi opettaa. Hänet on korkeakoulutettu pedagogisesti ja didaktisesti opetustehtäväänsä - aivan kuten (prosessitekniikan) insinööri, (yritys) juristi tai psykologi omille (erityis)aloilleeen.

Peruskoulun luokanopettaja on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, kasvatustieteen maisterin tutkinnon. Missä on oman ammatin arvostus ja ammatti-itsetunto? Käännämmekö aina sen toisen posken, tuli, mitä tuli? Häpeämmekö jotenkin omaa työtämme, eikö meillä ole ammatti-identiteettiä? Nöyristelemme aina vain? Otamme vastaan aina vain lisää, jotta miellyttäisimme muita tahoja? Olemme aina vain riittämättömiä myös omasta mielestämme?

Jo nyt ainakin meille luokanopettajille on muutamassa vuodessa lykätty työtehtäviä ja osaamisedellytyksiä, jotka vain ilmoitetaan työnantajataholta nyt peruspalkkaamme kuuluviksi. Luokanopettajan palkka haahuilee jossain rautakaudella monen muun alan palkkakehitykseen verrattuna. Meidän "osaamisalueemme" kattaa nykyään opettamisen ja opetettavien aineiden (äidinkieli, matematiikka, maantieto, biologia, historia, yhteiskuntaoppi, musiikki, kuvaamataito, käsityöt, liikunta, kemia, fysiikka, kenties englanti ja ruotsi)  lisäksi erityisopettajuuden päivittäin vaadittavia taitoja,  mittavat psykologian ja psykiatrian taidot, jotka on jouduttu työn kautta oppimaan, samoin kuin sosiaalialan osaaminen terveydenhuolto, terapointi. Meidät on ajettu olemaan helkkarinmoisia moniosaajia resurssipulaisessa yhteiskunnass

Mutta meiltä se sen kuin vähennetään edelleen. Opetustunteja sen kun lähtee, koska ryhmäkokoja suurennetaan. Ei enää ryhmätunteja kieliin tai matematiikkaan. Ruotsin opetus alkaa ensi lukuvuonna kuudennelta luokalta. Ne tunnit sisältyvät alakoulun kuudennen luokan tuntimäärään. Mutta kovasti ollaan yläkoulun puolelta huutamassa, kuinka "aineenopettajan pitäisi ehdottomasti ne ruotsin tunnit opettaa". Miksi? Ensinnäkin, kyseiset kaksi viikkotuntia ovat pois luokanopettajan palkkausta määrittävistä tunneista. Toiseksi, luokanopettaja, mikäli hänellä on kielenopetuksen pedagogisia opintoja, on hyvinkin pätevä opettamaan alkavan ruotsin. Kolmanneksi, kyseessä on alkava, uusi kieli, jolloin innostaminen, oppilaantuntemus ja luokanhallinta nousevat taas arvoon arvaamattomaan - ja kukapas muu tämän moniosaajuuden ammattilainen on ellei se (oma) luokanope?

Inkluusio on mahtisana edelleen. Luokassa on 25 oppilasta, joista 4 tarvitsee erityistä tukea, 7 tehostettua tukea opiskeluunsa ja yleensä olemiseensa luokassa. Tässäpä astuu kuvaan se luokanope, moniosaaja. Psykoterapeutti, psykiatrian pakko-osaaja, toimintaterapeutti, perhetyöntekijä, terveydenhoitaja. Opiskelee ehkä jopa viittomakieltä kyetäkseen paremmin ohjaamaan erästä luokkansa oppijaa. Läsnäolija ja kuuntelija. Tsekkailee kahden oppilaan verensokerit, tarkkailee syömisiä. Verkostopalaveeraa perheneuvolan ja lastenpsykiatrian, perhekotien/lastenkotien kanssa. Ottaa luokkaan psykiatrian osastolla vuoden hoidossa olleen lapsen, palaveeraa vähän väliä jo hänen tiimoiltaan sekä puhelimitse että kasvokkain omahoitajan ja vanhempien kanssa. Sovittelee näitä aikatauluja perheiden ja muiden toimijoiden kanssa yhteensopiviksi. Ehkä ehtii opettaa palan matikkaa sieltä, toisen maantietoa täältä.

Suomalainen opettaja, sanoisin vielä erityisesti suomalainen LU.OKANOPETTAJA on maailman huippua koulutukseltaan. Ja työhönsä sitoutumiseltaan. Monialaiselta osaamiseltaan.

Minkä helvetin takia hänelle, tälle (luokan)opettajalle  pitää keksimällä keksiä jatkuvasti jotain muuta "puuhasteltavaa", ettei hän vain näyttäytyisi yhteiskunnalle tehottomana siipeilijänä? (Koska niitä työtuntejakin on niiiin vähän. Ja lomaa niiiin paljon.)

Näitä mietiskellessäni ja ehkä ihan piruuttani esittelen tässä  oman viimeviikkoisen ohjelmani luokanopena. Tiedän, että suuri joukko muita kollegoja  allekirjoittaa nämä tuntimäärät ja tekemiset mennen tullen:

Maanantai: Ns. normaali päivä, 7 tuntia. Oppilaat viikonlopun jäljiltä aika eläväisiä. Hurlumheitä ja kurinpalautusta. Iltapäivällä silmiä kutittaa ja nenä vuotaa kirkasta nestettä. Kuten aina maanantaisin. Ilmanvaihto-ongelmia. Sisäilmahommeleita. Helvetin iso väsy kotona, miltei kahden tunnin päikkärit.
Pari muutaman minuutin vastaanotettua (puhelinlaskuistakin olen jo saanut satikutia) puhelua vanhempien kanssa koskien tiistain urheilupäivää.

Tiistai: hiihto-/kävelypäivä, urheilua 8-11.30, plus eväs maastossa. Tämän jälkeen pikkupalaveria koulupsykologin ja kollegan kanssa 1 h. Puhelu vanhemman kanssa vajaa puoli tuntia, toisen vanhemman kanssa noin 20 min. Raitisilmamyrkytys, yli tunnin päikkärit, äkkiä koiran kanssa iltapäivälenkkeily. Työpäivä loppui siis oikeasti, alun perin klo 14 normaalilukujärjestyksen mukaan. Normipäivä olisi aina jouhevampi. Tervetuloa liikkumaan ja järjestämään liikkuminen eväsruokailuineen, valvontoineen,siirtymisineen,  sillä tavalla joustavasti ja turvallisesti (ettei olla iltapäivälehtien palstoilla virkavirheestä).  Hyvin meni, vain yksi kenkä oli loppupelissä hukassa, ja liikuteltiin sentään yli sataa oppilasta, me muutamat aikuiset.

Keskiviikko: 8-10 vieraan luokan englannin koe. 10-10.45 maantiedon tunti, Euroopan pinnanmuodot. 10.49-11.00 kokoontuminen koulun pihalla kaupunkiretkeä varten. 11.05-11.30 siirtyminen kohteeseen kaupungille (1 opettaja, 21 lasta), 11.35-12.50 ruokailu ja ruokailun valvonta kohteessa Golden Rax. Kaikki ok, masut täynnä. 12.50-13.15 siirtyminen takaisin koululle kaupungilta. Kukaan ei jäänyt auton tai pyöräilijän töytäisemäksi, jes. 13.20-noin 14 (13.50)  äidinkielen tunti koululla. "Noin" ihan vain sen vuoksi, että lapsiltahan oli tällä välillä välitunnit "pitämättä", joten päivää hieman piti lyhentää "oikeudenmukaisuuden" nimissä. Hieno sana. Oikeudenmukaisuus. Koskeekohan se opeakin, mietin. Kotona koiran kanssa pissalenkki ja pikakaupassakäynti. Korjaan aamuiset enkun kokeet, noin kaksi tuntia. Puhun puhelun vanhemman kanssa, 35 minuuttia. Haluaisin katsoa telkkariakin, edes sitä yhtä ohjelmaa jota seuraan... Ehdin ohjelman lopun katsomaan. Katson kelloa. 18.45.

Torstai: Jumankekka kiitos, ei sitä opekokousta tällä viikolla, kuten yleensä - sai nukkua puoli tuntia pidempään  JES!!
8.50-9.35 Äidinkielen tunti puolikkaalle luokalle, murrejutskia. Helpohko päivän aloitus.
 9.35-9.55 Välitunnilla englannin kokeen monistaminen ja sen lomassa pikapalaveri koulupsykologin kanssa kahdesta eri oppilaasta.
10-10.47 Englannin koe, eriytettynä versiona, kolme oppilasta teki kokeen erillään omasta luokasta muussa siihen hätään löydetyssä tilassa (varasto, käytävän päätypöytä, toinen varasto). Oppijan yksilölliset tarpeet huomioitu tässä asiassa.
10.47-11.00 Ulkovalvonta, josta myöhästyin ko. kokeen takia noin kolme minuuttia. Mikäli kyseisen kolmen minuutin aikana olisi välkällä tapahtunut jotain pahaa, MINÄ olisin siitä vastuussa, onneksi ei tapahtunut.
 11.05-11.20: Rooman historiaa, patriiseja ja plebeijejä plus orjia ja senaattia. Juuri ehtii vauhtiin ennen ruokailua.
11.25 Syömään lohikeittoa. Jopa ihan hyvää.
11.34 Ennalta ennustamaton kohtaus ruokasalissa; oppilas raivostuu ja saa hysteerisen kohtauksen, toinen oppilas itkee kyseisen kohtauksen takia.
11.35-11.45 Selvittelyä asian tiimoilta, oma ateria edelleen puoliksi syömättä ja jo miellyttävästi kylmää. Keskustelua, keskustelua, keskustelua. Tilanne rauhoittuu.
12.00 Käväisen hakemassa kahvikupposen ja palaan seuraamaan em. tilanteen loppukeskusteluja Keskustellaan vielä yhdessäkin. Välitunti loppuu 12.13.
12.25 saakka luokassa kyseisten riitelevien oppilaiden kanssa, toiset oppilaat käytävällä odottelevat ja remuavat.
12.30 Yritetään aloittaa matikan tuntia... Onneksi on aika helppo asia, osataan itsenäisesti tehdä, kertausta. Huh.
13.00 Välkkävalvontaan puolijuoksua, kollegan tuuraaminen.
13.15 Pois välkkävalvonnasta. Päivän olisi pitänyt loppua klo 13.
13.20 Palaveri koulupsykologin, terveydenhoitajan ja perheen kanssa. Olisi alkanut jo tasan klo 13.
14.25 Palaveri loppuu. 

Kotiin. Tarkistettavat enkun kokeet laukussa.
15.20 Olen lähdössä kauppaan, kun työpuhelin soi. Puhelu 16 minuuttia vanhemman kanssa.
Ennen kauppaan lähtöä tsekkaan hätäisesti vielä Wilma-viestit ja vastaan pariin pikapikaa viidessä minuutissa. Korjaan oman luokkani englannin kokeita kauppareissulta tultuani 16.10-17.30.
Työpäivä, eli ne viralliset, kaikkien kadehtimat palkanmaksutunnit, loppuivat siis klo 13.
Ja eihän se niinkään mene, jotta tuo 16.10-17-30 välinen työaika huomioitaisiin yhtään missään. Kuuluu työhön ja sisältyy palkkaukseen(?), kuten opetuksen suunnittelukin.

Perjantai: 8.50-9.35 normi matikan tunti. Jes. Diagrammihommeleita. Oppilaat tykkäävät. Välkän jälkeen Kalevala-aiheinen aamunavaus salissa 25 min. Muutama oppilas ei vain kykene seuraamaan olennaista, pyörii ja makoilee lattialla. Höpisee vieruskaverille. Räpelöi puhelintaan. Kurinpalautusta hiljaisesti tyyliin "shhhhhhhhhhhhhhh" ja silmiä kuvaavasti pyöritellen. 11-11.20 taas riitahommeleiden selvittelyä. On sitten kuristeltu ja potkittu pienempiä taas välkällä, kun on "ärsyynnytty". Kuka ja mitä ja missä ja milloin -kuulustelua. Itkua ja hampaiden kiristelyä. Onneksi ei tullut kummempia vammoja kenellekään. 12.15-13 Kuvishommelit jatkuu, tosin ei hirveän innokkaasti, hiihtoloma on jo vallannut mielet. Lomille! 13.30 ope saa luokan siivoiltua kutakuinkin ihmismäiseen kuntoon ja ajattelee poistuvansa rakennuksesta, hiihtolomalle. No, siinäpä opehuoneeseen erehtyessään voi vielä sattumapalaveerata terveydenhoitajan, erkkaopen ja psykologin kanssa - sattuivat sopivasti paikalle. Ja palaveeraamistahan riittää.

Kuka perskule se yleensäkään määrittelee tässä yhteiskunnassa tätä LUOKANopettajan työtä? Kuka se on se ulkopuolinen, joka "tietää", mitä me teemme tai emme tee palkkamme eteen?

Kuka on "SE", joka tietää, mitä me päivittäin työssämme teemme? Se, joka ottaa meidän resursseistamme ne vähätkin rovot, kuka?  Kuka kehtaa ja uskaltaa aliarvioida, mitätöidä, väheksyä, suomalaisen opettajan työtä?

Tunnollinen. Ammattitaitoinen. Osaava ja osallistava. Tavoitteellinen.
TAOT.  Tällainen on suomalainen ope!
Siispä, TAOTaan yhdessä!!

Haastan kaikki päättäjät, jotka ihan hiukkasenkin ovat hajuillaan tästä KOULU- ja opetustyöstä, tulemaan luokkaani viikon ajaksi seuraamaan luokanopettajan ja oppilaiden työtä. Tervetuloa! Toivotan tervetulleeksi erityisesti kaupunkitason kouluasioista päättävät! Teille olisi mielestäni tervettä tutustua koulumaailman arkeen.

Kiva on hienoja utopioita rakentaa - mutta eivät ne toteudu, jos lapsilta ja opettajilta höylätään koko ajan resursseja pois!!! Ja ihan oikeasti haluaisin muistuttaa, että jos ja kun se kamelin selkä katkeaa, mitenpä sitten? Ei se opettaja ole kumminkaan kameli, vaikka "autiomaassa" ilman virvoitusta... joutuu nyt ja näköjään päättäjien mielestä pitkälti tulevaisuudessakin kompuroimaan.

Ei kyttyröitä, ei siis vararavintoa. Ihan sillä palkalla olisi loppupelissä edettävä ja elettävä.
Jaksettava jakaa jaksamista.