Syrjintää ja erottelua?

Kyllä se on karmaisevaa epäoikeudenmukaisuutta.

Luokalla on 25 oppilasta.

Erkka on ylivertainen pituushyppääjä, ponkaisee lähes metrin pidemmälle kuin Veli-Kullervo.
Justiina-Emmeliina on tyttöjen joukossa ihan haka pikajuoksussa, harrastaakin sitä puoliammattimaisesti jo ala-asteikäisenä. Oma valmentajakin on, urheiluseurassa. Koulun pikkuruisella hiekkakentällä juostuna J-E vetaisee sellaisen ajan, että toiseksi tullut jää yli kaksi sekuntia. Lilja-Armiida ja Jenni-Mariska harrastavat jalkapalloa, jälkimmäinen ihan tosissaan.

Petrus-Paavali ja Heikki-Henteri ovat puolestaan mainioita hiihtäjiä. H-H on tänä vuonna alkanut harrastaa vielä hiihtosuunnistustakin, kun luonnossa liikkumisestakin tykkää. P-P kisailee piirikunnallisissa ja on tulevaisuuden lupaus. Verna-Vilhelmiina  ja Aino-Augustiina rinnakkaisluokalta harrastavat hiihtoa talvisin aktiivisesti, tosin eivät missään urheiluseurassa. Etenemisestä ladulla tosin näkee, että suksilla on oltu, niin jouhevaa menoa on.

Joka vuosi meilläkin pidetään tällaisia koulujenvälisiä yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja, joihin lähetetään tietysti (mielestäni tietysti) ne parhaimmat kyseisen lajin oppilasedustajat.
Sehän on tietysti syrjintää ja eriarvoistamista, tuumaa joku. Ehkäpä rasismikorttikin voitaisiin tässä yhteydessä vetaista taas esiin? No. Meillä luokka-asteeltamme hiihtokisoihin lähetettiin Petrus-Paavali ja Verna-Vilhemiina. Erkka ilmaisi toki myös halukkuutensa, mutta hän ei ole tänä talvena hiihtänyt pätkääkään. Sukset ovat vielä mökillä varastossa. Syksyn yleisurheilukisoihin osallistuivat Erkka ja Justiina-E meidän luokaltamme, rinnakkasiluokilta Merina-Maikkis ja Outi-Anelma. Eli karsintaa piti tehdä. Kevään viestikarnevaaleihin voidaan mennä sitten koko meidän luokka porukalla kannustamaan koulumme edustajia. Onhan stadikka kävelymatkan päässä, joten kuljetuskustannuksiin ei mene rahaa.

Minusta on kiva, kun on kisoja. Itselleni tosin jäi karmeita "traumoja" ala-asteen hiihtokisoista. Siihen aikaan ne olivat ihan pakollisia koulussa, eikä kukaan kyseenalaistanut asiaa. Kisa kun kisa; joku on hyvä, joku toinen ei (siinä lajissa). Meikäläinen vanhoilla aataminaikaisilla sivakoilla (jotkut Ruotsin serkulta lyhyeksi jääneet) kokeilee vetää kuin viimeistä päivää, eikä homma etene. Sukset syynä, varmasti. En todellakaan ollut talviliikunnallinen lahjakkuus. Koulun hiihtokisoissa olin varma, että pärjäsin tosi hyvin, kun vain yksi ohitti minut.Hekoheko, eihän se niin mennyt, kun aikaa otettiin. Se yksi ohitti minut minuutilla.  Tämän hiihtohommelin lisäksi ne kädentaidotkin minulla olivat sangen puutteelliset. Käsitöissä lapasesta tuli puoliksi sukka ja päinvastoin...

 Muutamaa vuotta myöhemmin sain kyllä joululahjaksi silloiset suhteellisen edistykselliset sukset - mutta eipä se hiihtohomma vain edennyt vieläkään. Pakko oli katsoa peiliin ja hokata: en ole kummempi hiihtäjä, saatikka kilpa-sellainen. Ei olisi tullut mieleenkään vinkua haluavansa edustamaan koulua johonkin isompaan kisaan... Ei. Eikä olisi tullut mieleenkään, että Seppo-Santeri, Vellu-Petronius tai Meri-Vilhelmiinakaan olisivat kisoihin lähteneet ihan vain sen takia, että hiihtivät läpi kilpaladun 1,5 km (kahteen ja puoleen tuntiin, välillä tosin haukattiin happea hangessa maaten ja enkelinkuvia vaihtelevalla tyylillä  tehden).

 Mutta opettajat, paitsi että huomasivat nuo vähemmänvahvuuteni,  huomasivat myös minun henkilökohtaiset enemmänvahvuuteni. Osallistuin kirjoituskilpailuihin, ja voitinkin joitain. Samoin läänin kuviskisaan osallistuin, ja ihan sijoituinkin. Kävin myös runonlausuntakilpailuissa. Ei olisi tullut mieleenikään (eikä vanhempieni mieleen) ruvata ruinaamaan osallistumistani lääninmestaruuskisoihin hiihdossa.

Tänä päivänä opetan itse suomalaisessa mittakaavassa aika suuressa alakoulussa. Kaupungissa järjestetään koulujenvälisiä kisoja niin yleisurheilussa, salibandyssa, kaukalopallossa, luistelussa, koripallossa kuin hiihdossakin. Suuressa koulussa, suuressa kaupungissa ei ole yksinkertaisesti mahdollista lähettäämihinkän kisoihin KAIKKIA halukkaita. Kuka tai kuinka moni aikuinen lähtee valvomaan? Mikä taho mahtaa maksaa?  Kauanko vaikkapa pituushyppykisa kestäisi, jos kaupungin jokaisen 18 koulun jokaisen kolmos-nelosluokan oppilas osallistuu hyppelyyn? Kaksi päivää?

Meillä jokaisella on vahvuuksia - miksi ei siis kannusteta meidän koulun vitosluokan Erkkaa, jolle pituushyppy on vahva laji. Erkalla matematiikka ja englanti sujuvatkin sitten aika tavalla alakanttiin.. Kun taas Erkan luokkatoveri Mirella-Meriliinu on osallistunut kansainväliseen päässälaskukisaan netissä ja pohjoismaisessa kisassa tuli viidenneksi. Mirella harrastaa kyllä uintia ja taekwondonkin hän aloitti pari kuukautta sitten, mutta siinä missä Erkka ja em. Justiina-Emmeliina ponkaisevat kolme ja puoli metriä pituushypyssä tuosta vaan, Mirella hölkkäilee lankulle ja laskeutuu pienoisen ilmalennon jälkeen siitä lankusta noin metri kolmenkymmenen sentin päähän hiekkakasaan nenälleen.

No. Mirella-M:n iskä on jo ikämiessarjaan ehtinyt yleisurheilija. Tarkemmin sanottuna korkeushyppääjä ja jonkin verran triathlon-kisojakin läpikäynyt. Iskä on sitä mieltä, että tällä perimällä Mirella-Meriliinu pärjää urheilun saralla kisassa kuin kisassa. Mutta kuten käytäntö vain sanelee, yleisurheilukisoihin ei voi koko luokan popula osallistua, pakko on ihan normijärjellä ja tervehenkisellä arviointikyvyllä ajatellen lähettää kisaan koulumme luokka-asteen kaksi parasta. Ei suinkaan Mirellaa, vaan Erkka ja Justiina-Emmeliina plus Hantta-Helinä ja Markku-Uolevi rinnakkaisluokalta.

Kauhea haloo asiasta. Entinen triathlonisti korkeushyppääjä kyseenalaistaa koko koulusysteemin, suurinpiirtein. Miksi koulu/opettaja valinnut HÄNEN Mirellaansa kisaan - jumankekka (hän itsehän voitti korkeushypyn Suomen mestaruuden alle 20-vuotiaiden sarjassa 20 v. sitten). Jostain syystä himourheilijaiskä ei muista, että juuri hänen tyttärensä ON kyllä loistanut koulussa - mutta tosin matikkakisassa, ei yleisurheilussa.  On kyllä uimarinakin, tämä Mirella,  aika varteenotettava nuori lupaus. Mut-ta ei PI-TUUS-HYP-PÄÄ-JÄ-NÄ eikä yleisurheilun saralla ensinkään... Miksi siis kisoihin tajuamaan tämä tosiasia siellä raadollisesti? Miksi ei voisi loistaa siellä, missä siihen on mahdollisuus?

Koulu eriarvoistaa. Syrjii. Tekee jakoa hyviin ja huonoihin. Näin on otsikoitu viime päivinä.
Aluehallintovirastoon oikein kannellaan näistä koulun käytännöistä, jotka jakavat oppilaita "hyviin ja huonoihin". Syrjii. Höpön löpön!

Voi vanhemmat ja  (tiedotusvälineiden edustajat) rakkaat, kun se ei oikein kasvatuksellisestiKAAN niin mene, että Mirella-Meriliinu hyppelee edustuskisoissa pituutta sillä hädin tuskin puolentoista metrin kompastumisellaan ja Erkka kisailee hädin tuskin kuutosen taidoillaan matematiikkakisassa ihan vain sen vuoksi, että "oppilaalla pitää olla oikeus osallistua".

On luonnollista, että ihmisellä on sekä vahvoja että heikompia tieto-taidollisia osa-alueita. Ihanko aikuisten oikeasti Mirella-Meriliinu saa elämäänsä itsetuntoaan vahvistavia komponentteja osallistumalla siihen kaksipäiväiseen, koko kaupungin oppilaille tarkoitettuun pituushyppykisaan ja sijoittumalla jaetulle sijalle 264 kolmos-nelosten sarjassa? Erkkakin havahtuu huomaamaan, kuinka messevää on osallistua matikkakisaan. Koko luokka-aste osallistui! Kymmenen koulua oli mukana. Erkka sijoittui hienosti sijalle 209 ikäluokassaan. Kannattaa osallistua, tietysti, pelkästään osallistumisen vuoksi.

Toki olisi "hianoo", jos kaikki osallistuisivat kaikkeen. Kun joku taho vain osoittaisi siihen resurssit.
On huudettu sitä, että koulun toiminnan pitäisi olla vapaaehtoista ja mahdollista kaikille oppilaille.
Kisat ja kilpailut pitäisi kuitenkin mielestäni erottaa koulun muusta, kaikkia oppilaita yhteisesti koskevasta toiminnasta. Kisat/kilpailut ovat mielestäni asia erikseen; kisoissa kisaillaan, ja siellä pitäisi edustaa niiden, jotka ovat kyseisessä kilpailulajissa hyviä. Paha ilmaus kai tuo "ovat hyviä". Mutta olisihan se tietysti kiva katsella telkkarista vaikkapa MM-kisoja, joissa kaikki halukkaat olisivat mukana.  Usain Bolt saisi verrytellä puoli vuotta, ennen kuin pääsisi edes alkueriä juoksemaan. Kisat kestäisivät pari vuotta, päivät ja yöt putkeen. Niin, ja euroviisuihinkin olisi hirveä tunku. Mutta. Ei kun kaikki halukkaat vaan mukaan jodlailemaan ja jammailemaan. Voisi kestää voittajan selvittämissessio yötä päivää useamman kuukauden, sekin. Tuomaririidat vielä hidastaisivat sydeemiä. Pari tuhatta laulelelisi suurinpiirein Ukko-Noan, senkin epävireisesti - mistä epävireisyyksien joukosta tuomarit tappelisivat jatkoon puolet (1000) ja muista esityksistä saman verran. Huhhuhhuh.

Voisikohan olla, että ihan järkisyyt on sille, että jokainen ei osallistu tässä maailmassa kaikkeen (tahtomaansa)?

Omille oppilailleni olen vuosien varrella yrittänyt auttaa etsimään itsetunnon rakentamiseen kunkin persoonalle sopivia, yksilöllisiä aineksia. Tänään mieltäni säväytti eräs oppilaani, jonka tunnetaidot tekivät minuun sellaisen vaikutuksen, että kyynel tuli omaankin silmään. Jos tällaisia tunnetaitokilpailuja jossain järjestettäisiin, minun mahtava Lissu-Leenukkani olisi vahvoilla - vaikka ei hyppää pituutta kuin sen puolitoista metriä 30 metrin vauhdilla. Lissu tosin tietää itsekin tämän, eikä peräänkuuluta paikkaansa yleisurheilujoukkueeseen, eivät myöskään hänen vanhempansa. Yleisurheilukisoihin osallistuvat luokaltamme ne, joilla on sillä taitoalueella mahdollisuus loistaa. JOS tahtovat. Eikä kisailu ole pääasia.

Vertailua joudumme sietämään ihan itse kukin tässä elämässä ilman erityisiä kilpailujakin, se on elämää.