maanantai 23. marraskuuta 2015

Maanantait...

Maanantai.

Viikonloppu jotenkin vain hurahti ohi.
Niin kuin työviikotkin. Vain humpsahtavat maanantaista perjantaihin - eikä mitään ehtinyt taaskaan tehdä. Vaikka olisi niin maan perhanasti pitänyt ehtiä. Ja muistaa.

Viime kuussa unohdin palauttaa perheneuvolaan seurantalappuset oppilaasta. Ei sen puoleen, että niiden palauttamisesta mitään mainittavaa hyötyä olisi (ollut). Kenellekään...

Mikä vaivaa oppilaita maanantaisin?
Viikonloppuväsy, ei ole nukuttu tarpeeksi? Pelattu päivin, öin jollain siihen tarkoitukseen soveltuvalla laitteella? Wotsappailtu, mesetetty, snäptsättäilty?
Ihan ovat ulottumattomissa, nämä muruset murheenkinkryynit, maanantaisin.

Hilda-Henrikki. Ei näköjään ole ottanut aamulla keskittymislääkettä. No, eipä ole ensimmäinen kerta. Vannoo ottaneensa. Ulkoinen habitus (epäsiisti, sukat väärää paria, hiukset kampaamatta, pusero väärinpäin päällä) ja syvä levottomuus kielivät muuta. HH ei tahdo tehdä mi-täääään. No, okei, piirustella voisi, koko koulupäivän ajan. Tai tanssia balettia.

Läksyt ovat tekemättä, tuttua. VAIKKA on sovittu, että HH kuvaa läksytaululta päivän läksyt ja lähettää ne samantien viestillä vanhemmalle - jotta tämä pystyy seuraamaan läksyjen tekemisen kotona. Vaikka Hilda-Henrikki käsi sydämellä vannoo, että se mahtava troppi, joka todella auttaa lasta keskittymään koulussa olennaiseen, on aamusella otettu, open seuranta kertoilee ihan jotain muuta. Hilda-H:n kirjat ovat taas hukassa. Ope kaivaa varakirjat esille. HH ei tosin saa pyydettyä sivua esille ennen kuin vartin päästä, jolloin suurin osa muusta luokasta on jo kyseiset kaksi tehtävää saanut tehtyä. Silloinpa HH huomaa, että eipä ole sitä äidinkielen vihkoakaan. Se on paikassa nimeltä "Jossain". Merja Rantamäki taisi jotain kyseisestä paikasta aikoinaan laulella. Siellä tosin oli muistaakseni "paikka rauhallinen"... Toisin kuin meillä siellä koululuokassa. Hilda-H:n kanssa painitaan päivä siitä, saako hän koko ajan valita, mitä tehtäviä tekee, mitä jättää tekemättä (eli kaikki, jos saa itse valita). Myöskään välitunnille ei HH:ä saa. En jaksa raahata väkisin. Tosin vastailen vartin taas niihin kysymyksiin, joissa tiukataan minulta, miksi Hilduskalla on "erivapauksia"...

Juuso-Jemina haluaa haastaa riitaa niin opettajan kuin parin toverinkin kanssa. Hän ärsyttää tahallaan potkimalla palloa luokassa tunnin lopussa. Tietää, ettei se ole sallittua. Mutta. Hän kun on jo tehnyt kaikki tehtävät. Tosin puolihuolimattomasti. Hänen ei tarvitse olla siisti eikä huolellinen, hänhän on ÄLYKÄS lapsi, "mitä välii on siisteydellä tekemisessä". Sen vuoksi hän saa myös häiriköidä toisia, kun on hutaissut ne omat tehtävänsä. Pallottelemalla, huutelemalla, käymässä varastelemassa toisten pulpeteilta tavaroita. Opettajan tehtävä on nyt ymmärtää, kuinka JJ on turhautunut; hänhän on niiiin älykäs. Opettajan tarjoamat vaihtoehtotehtävät eivät kelpaa. Pitäisi saada pelata koneella. Eikä suinkaan open tarjoamia pelejä. Se missähakataanraajojairtijaverilentää on kuulemma älypeli. Kele.

Enkun tunti. Pitäisi harjoitella duuta ja dassia. Että milloinkohan tulee do ja milloin does kysymyslauseessa. Piia-Petterillä on masispäivä taasen; hän ei osaa eikä halua. Mitään. Ainakaan mitään, missä pitäisi kirjoittaa jotain. "Montako lausetta pitää kirjoittaa?" "Onko pakko, en osaa!?" Kas kummaa, PP kumminkin osaa. Ainakin open mielestä, kun hän kuuntelee, katselee ja tarkastaa kokeita.

Musiikin tunnilla pitäisi jakaa porukka kahtia. Toiset harjoittelevat nokkisesitystä. Toisten pitäisi harjoitella räppiä. No tuleehan siitä jotain. Sanomista. Kun ei ope voi kahtiakaan jakautua, kahteen eri tilaan. Räppääjät sen kun riehuvat itsekseen luokassa, ja pari hemmoa tulee kertomaan asiasta: "Ope, siellä vaan riehutaan ja parkourataan pulpeteilla.." Jee. Ei onnistu siis tämäkään yritelmä. Harjoitellaan siis huomenna tunti koulun jälkeen. Opettajalla ei olisi huomenna siihen yhtääään aikaa, mutta sitä aikaapa pitää vaan kaivaa jostain. Ja tuohan EI ole tukitunti.... Piia-Petteri huomauttaa, että hän ei ole osallistunut riehuntaan. Eipä. Eihän häntä saa osallistumaan yhtikäs mihinkään. Kommenttina on vain "Onko pakko?".

Iltapäivä onkin ihan hulabaloota. Kuka voisi kieltää kahdeksasta kolmeen päivät maanantaisin...
Spagetti-jauhelihaporkkanasoosi (=bolognesekastike) turvottaa mahan pinkeäksi puoli kahdentoista jälkeen. Miksi helkkarissa sitä porkkanaaKIN pitää tunkea joka ruokaan??? Makuelämys, varmaan. Olenkin laskeskellut, että pelkkää porkkanaa tulee syötyä aikas monta kiloa vuoden aikaan. Sitä kun on joka ruoassa. Bolognesekastikkeeseenpa vielä lisänä kiinankaali-persikkasalaatti, huhheijaa. Närästys taattua tavaraa. Eikö joku voisi näille vatipäille kertoa, että kiinankaali on oikeasti KYPSENNETTÄVÄ kaalilaji.

Puoli kolmelta olinkin jo aivan naatti. Lisäefektinä silmien kirvely ja ihon kutina ja äänen käheytyminen. Viikonloppuna olikin satanut, kuinka ollakaan: sisätiloihin. Kattoja ei ole tehty kai katoiksi? Mitä varten sitten...

Onneksi huomenna on jo tiistai.

Ps. Kuulemma suunnittelevat 17 päivää pois opettajan kesälomasta. Että laiskoja ei elätetä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti