Tammikuu

Jahas.

Nyt se joulu sitten (onneksi) hujahti ohi. Jouluhössötystä pakenin Lappiin, tosin parin päivää sielläkin piti riehaantua kyseiseen juhlatohinaan. Joulukinkkua maistoin kolme siivua, se siitä autuudesta. Ihan hyvää oli. Tosin savulohi sai enemmän pisteitä, kiitos siskolle ja miehelleen! Lahjan sai vain kummityttö. Senkin siis Joulupukilta. Joku sellainen raketinpaukuttelupäiväkin oli, tosin tuolla pohjoisella maaseudulla onneksi vain raketinpaukuttelutuokio. Eipä siis paljon paukuteltu, koko kylä hiljennyt parissa vuodessa. Kohta vain toistakymmentä on kylässä vanhuksia jäljellä. Ja nehän eivät hirveästi paukuttele. Ainakaan raketteja.

Hiljaisuudesta sain siis todella nauttia. Sellaisesta hiljaisuudesta, missä kuulee oman hengityksensäkin. Ja pakkasesta. Pirtin uunin lämmityksestä ja unettavasta lämmöstä sitten iltasella. Kynttilöistä ja revontulista, kirkkaasta tähtitaivaasta, totaalisesta pimeydestä. Sisaren ja veljen lapsien riemusta; lumilinnan rakentamisesta, jäälyhtyjen jäädyttämisestä, moottorikelkkailusta.  Lämpimästä rantasaunasta, kierähdyksestä (kovanpuoleisessa) lumihangessa.

Sen verran lomamainen olohan siitä tuli, että töihin palatessani huomasin unohtaneeni muutamien oppilaiden nimet! Yritin kovasti yhdistää pärstäkertoimeen ja lunttasin luokkakuvista. Loma tehnyt tehtävänsä? Vaiko stressi... Kallistuisin jälkimmäisen kannalle. Wilmaankin yritin jo sunnuntaina. En päässyt. Ilmoitti mokoma, että olen "yrittänyt kirjautua liian monta kertaa väärin". Höh. Onneksi havaitsin myös kollegoiden keskustelevan tiistaina samasta ongelmasta. Kyse ei ollut aivotoimintani jäätymisestä kovilla pakkasilla, ilmeisesti koko Wilma oli kärsinyt pakkasvaurioita. No, nyt taas toimii. Olikin jo avuton olo. Ja viestiähän sieltä oli pukannut tuutin täydeltä, kokonaista kolme kappaletta.

Nyt ollaankin taas täysillä sorvin ääressä. Eiköhän heti pukkaa verkostopalaveria monin kappalein. YT-aikaa. Vähän huono hetki näin heti loman jälkeen. Jos ei meinaa muistaa oppilaitaan, ovat ne ongelmatkin (onneksi?) hetkeksi sujahtaneet muistin takimmaisiin lokeroihin. Yritäpä siinä pää punaisena olla sanavalmis ja ongelmanratkaisukeskeinen. Tämänkin aamun palaveri venähti, ja oppilaat keskenään luokassa. Onneksi vain puolikas luokka. Ja niin omatoimisia, että olivat keksineet ruveta pelaamaan Unoa ja Neljän suoraa keskenään. Hyvä he! Huomisaamuna heti seuraava palaveeraus, pitänee yrittää orientoitua, ainakin sitten unissaan. Kukahan ehdottaisi, että luokanopelle lisää liksaa, hänhn tekee myös öisin sitä YT-aikaa?! Siellä vilisevät kuulkaa psykologit, kukkahattutädit, kuraattorit ja kuntoutusohjaajat kokoustamassa minunkin unimaailmassani. Kiva, kun vielä aamulla heräisi näiden hektisten neuvottelu-unien jälkeen siihen, että ongelmat olisivat ratkenneet noin vain, huis pois!! Edna-Miihkaelin alisuorittaminen ja kaveriongelmat olisivat pois kuin taikaiskusta! Minna-Kullervon masennusoireet muisto vain! Risto-Helinän aggressiivisuus nyrkinheilutteluineen ja toisten homotteluineen vähentynyt kuin ihmeellä vain pikku töniskelyksi ajoittain...

Ai niin. Pitäisi muistaa, että niitä sellaisia kehityskeskusteluita/vanhempainvartteja pitäisi tässä pitää. Näiden ynnämuut-palavereiden lisäksi. Ja veso-lauantaikin siellä kirkkaasti kimmeltelee 23.1. uuden OPSin tiimoilta. Ihanaa päästä jauhamaan kyseistä johtotähteä tammikuisena lauantaina kuudeksi tunniksi luentojen muodossa, jee!!

 Kadehtien töllistelen aina mm. Alakoulun Aarreaitta -ryhmän jäsenten hienoja kuvis- yms. ideoita, joita ovat jaksaneet kokeilla ja tehdä tunneilla. Ja ideoida jopa lomilla ja kollegoille jakaa. Olenkohan ihan epäkesko ja kulahtanut opettaja, kun tuntuu, ettei energia millään lomankaan jälkeen riitä tällaisiin hienouksiin? Kun päässä törmäilevät palaverin jälkeen Sisko-Sigurdin tai Ali-Augustan tunne-elämän ja/tai sosiaalisiin taitoihin liittyvät ongelmat, joihin pitäisi yrittää olla muiden asiantuntijoiden ehdotelmien mukaan apuna taas uusin (=jo miljoonaan kertaan kokeilluin) tavoin, ei välttämättä jaksa kuin raapaista ensimmäisen mieleen tulevan kuvistyön, joka ei niin paljon kokeiluja ja valmisteluja opelta vaadi. Sorry... Ja pari uutta oppilastakin havaitsin (unohdin kokonaan...) ilmaantuneen luokkaan joulun jälkeen, ai niin, olisi pitänyt jotain tervetuliastoivotelmaa ja mainiota ryhmäyttämistaikatemppua kehitellä. Mutta ei kun sekaan vaan, lennosta. Kehitellään kun ehitellään, tässä muun toiminnan mukana.

Milloin se hiihtoloma nyt olikaan? ;)

Oikein mainiota alkanutta vuotta niin työhön kuin omiinkin elämiinne, kamut! Eikös meillä opettajillakin ole se oma, yksityisempikin elämä, iloineen ja murheineen?