Nyt pistää taas hermostuttamaan.
Tässä taannoin uutisoitiin eräästä opettajasta, joka oli "tehnyt kolme virkavirhettä, mutta oppilas pyysi lopulta anteeksi". Suurin piirtein.
Mistähän nämä ns. virkavirheiden ainekset kokoon keittyivät?
No perkule, sehän oli mm. se madafakin älypuhelin siellä mukavasti mukana kuviossa. Siis oppilaalla. Ei suinkaan opettajalla, hänellähän on vanha nokialainen näppäinpuhelin mallia neanderthal.
Asian tiimoilta levinneeseen uutisointiin perehtyneet tietävät, mistä kyse.
Digiloikasta, diginatiiveista?
Paljon on puheltu siitä, kuinka oppilaat ovat nykyisin aivan dilledong-maailmoissa puhelimiensa kanssa. Puhelin on kuulemma lapselle tai nuorelle vähän niin kuin kaveri. Kun ei oikein tule juttua kenenkään kanssa, näpräillään sitä puhelinta, varjellaan kasvoja. Ettei olisi yksin.
Juu. Ymmärrän asian pointin. Meikäläinenkin saattaa vaikkapa ravintolassa treffiseuralaistaan odotellessaan kaivaa sen neandertalilaisen esiin ja mukanäpytellä jotain, välttyäkseni itsevarmojen känniääliöiden lähestymisyrityksiltä, niitä yrityksiä sen kummemmin kuvailematta.
Mutta että koulussa ja oppitunnilla.
Joo, voin kertoa, että ala-asteen vitosluokalla saan joka päivä opena huomautella kännykästä. Sen pitäisi olla äänettömällä, repussa. Luvalla saa toki käyttää.
No, sitähän se ei ole. Ei repussa, äänittä ehkä...Se helvetinkapula on pulpetilla, taskussa, käsissä. Sitä räpelöidään ihan muuten vaan. Se on jopa ruokailussa mukana. Ilman sitä ei voi syödä! Viime viikolla mm. whatsappailtiin kesken oppitunnin. Ja mikä oli kyseisen viestittelyn sisältö? Se oli "Jeeeeeeeeeee, jeeeeeeeeee". Ja vastaus "Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!! VOITTO!!!"
Kyseisen viestittelyn aihe oli siis juuri päättynyt kuntoliikuntatunti, jonka päätteeksi sitten whatsappailtiin. VAIKKA kaikki asianosaiset olivat siinä paikalla ihan pärstä vasten pärstää. Tällaista diginationia pukkaa. Ehkä ne pelistä kirvonneet tappelutkin voisi sitten hoidella siellä whatsapissa ilman että ope joutuu niitä selvittelemään niin paikan päällä kuin myös nettiversioissa aiheen tiimoilta???
Voin ymmärtää ihan täysin, jos opettaja "RAGEE" ja vetaisee sen saatanankoneen oppilaalta pois. Vielä enemmän voin ymmärtää opettajaa, joka on moneen kertaan huomauttanut kyseisestä oppitilannetta häiritsevästä seikasta (kännykkä) ja oppilas vain irvailee ja naureskelee tilanteessa.
No voihan fideliot sentään.... Opettajako se on loputtomiin, joka laskee yhdestä ensin kymmeneen, sitten viiteenkymmeneen, lopulta kymmeneentuhanteen - eikä saa puuttua tilanteeseen? Operobo???
Kun nyt vaan tulee ymmärtää. Näitä. Diginatiiveja. Ja annas olla, kun diginatiivin puhelin katoaa koulussa. Jumankekka, siitäpä pienen pieni katastrof. VAIKKA on sanottu, mitkä pelisäännöt niiden Aiperkulesfounien kanssa on. Niitähän löytyilee pitkin pihoja, ja jännintä on, että niiden perään ei välttämättä edes kaipailla. Ilmeisesti kertakäyttöhyödykkeitä?? Suomalaisella perheellä on rahnaa Khyllä... Opellekin irvaillaan. "Mikä tuo on, onko se puhelin? Eikö koululla ole varaa hommata sulle, ope, vaikka Iphone kutosta??" Jee. Ei. Ole. Eikä ole itsellänikään varaa sellaiseen.
Siitä fyrkasta riippumatta, ihmisyys ja käytöstavat pitäisi kaikenlaisilla -natiiveilla olla.
Ja niihin ei opita pelkästään kännyköitä räpläämällä ja koodailemalla.
Vai joko niillä tietokoneille on se ihmisyyskin asennettu??? Sieltäkö maailmasta nämä natiivit senkin, ihmisyyden, imaisevat? Sisäistävät?? Hmm... Luulin, että kasvatuksesta jonkin verran, kuitenkin.
Siihen ihmisyyteen mielestäni pitäisi siellä koulussakin pyrkiä ohjaamaan, siihen kasvamaan. Kun koneita me ihmiset onneksi emme vielä ole. Kukaan.
Kirjoitukseni alussa lehtijutuissa esille tullut opettaja ei sanonut tehneensä virkavirheitä. Hän vain "ajatteli" tai "epäili" tehneensä, kyseisessä olevalla tavalla toimiessaan. No, jopas sekin uutisoitiin "Opettaja teki kolme virkavirhettä".
Tervetuloa vaan, kuulkaa, nykykouluun. Olipa se sitten alakoulu tai yläkoulu. Siinäpä vetelet sitten ensi vuonna uuden, jumalattoman ennenkuulumattoman hienon opetussuunnitelman mukaan tätä niin sanottua oppimisen ohjaamista.
Kännykkä ohjaa, ei tosin oppimista, useinkaan.
Mitenkäpä sitä tuli ennen vanhaan toimeen, kun jessus sentään oli vain lankapuhelimet...
Ja ala-asteella ollessani koululla vain opettajainhuoneessa oli puhelin.
Jos sitä halusi käyttää, piti olla kovat perustelut.
Eivätkä ne perustelut olleet tyyliin "No mä kysyn faijalta, voikse tulla hakeen kymment minuuttii aikasemmin". Tai "Mä kysyn mutsilta, pääsenksmä Meri-Helmerille tänää". Tai "Äiti, tuo mun luistimet, ku mä unohdin ne aamulla, äitinythemmettituotneluistimetmullaalkaaluistelupuolentunninpäästä!!!"
Että sehän on pieni, viaton kapistus. Se kännyliini. Siellä oppitunnillaKIN. Kaikkea kivaa sillä voi hommailla.
"Vittu, Marde, mulla vituttaa istua tääl, maikka ragee koko ajan ihan turhasta...vittu, mun pitäs laskee päässä joku 1,78+3,42... Ihan turhaa, mullahan on tää laskin tässä, mitä vittttuuuuu?? Nää ei TAJUU, ettei tarvi osata, kun on l a s k i n!!!"
Se pikkuliini söpöläinen, elämänohjeistaja, kännykkäinen. Aihelvetinfouni.
Ihme vekottimia, nämä.
Kännykätkin, siis.
Hmmmm....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti