maanantai 5. syyskuuta 2016

O niin kuin oikeudellistuminen - tai oikeudellisuus

Jahas.

Sorvin äärellä taas.
Maltoinkin olla huutelematta asioista jopa miltei viisi kuukautta. Oli energiatasot alhaalla. Ei hotsittanut. Ihan kanttuvei kaikesta sälästä, uusi OPS mukaan lukien. Kesällä pinosin halkoja, olin heinätöissä ja keräsin herukoita sen minkä ehdin, lapsuudenkodissani. Luin ainakin 60 kirjaa siinä sivussa (ei mikään ansio; lukeminen kielii laiskuudesta minun saamani kasvatuksen mukaan...). "Korjasin"erään oikuttelevan oven kahvan ja lukon muutamaan otteeseen; kokeilemalla oppii. Ekan kahvan purku- ja kokoamisurakan jälkeen olin näpit ja naama vanhassa rasvassa, mutta onnellinen, kun kahva pelitti eikä enää jäänyt käteen!

 Pelittihän se, päivän.
Ei kun uusiksi purku- ja kokoamisurakka. Kolmeen kertaan. Onnistui kumminkin lopulta.
Vesipumppukin rupesi hittoilemaan. Velipojan kanssa pistettiin sekin palasiksi... Vika löytyi, mutta ei osattu korjata. Ihan käsi päässä. Onneksi oli varapumppu. Joskin sekin piti korjata käyttökuntoon. Siinä onnistuttiin.Niittokoneeseen tilasin uuden terän, velipoika sen raapaisi paikoilleen ja a vot, johan leikkasi taas.

Että sellaista tekemisterapiaa. Arjen aivotyötä. Että jaksaa taas "palkka"työtä. Kutsumusammattia.

Maailma vaan on menossa ihan oudoksi. Ei kohtaa minun arvomaailmaani.
Ehkä olen vanha. Vaihdevuodetko lie puskemassa päälle?
Joka tapauksessa ärsyttää. Ihan sikana.

Muutama päivä sitten otsikoitiin opettajasta, joka oli "keksinyt" keinon hillitä luokan elämöintiä asettamalla sekuntikellon dokumenttikameraan nähtäväksi koko luokalle. Kuinka monta(kymmentä)sekuntia metelöinti kestää, on pois koko luokan välituntiajasta. Oli tehonnut. Mutta.

Hirvittävä kollektiivinen rangaistus, josta nyt puhuu suurin piirtein koko Suomi. Tällainen ammattitaidoton nihilisti, mitään muilla keinoin aikaansaamaton opettaja pitäisi laittaa viralta. Kypsymätön, ei mitään auktoriteettia. Totta kai opettajan pitäisi "kyetä opettamaan niin innostavasti, ettei kenelläkään olisi tarvetta häiriköintiin, vaan kaikki olisivat kybällä mukana". Ihan opettajasta kiinni siis, tämäkin, jee.

Tunnustan heti. Valituksia kehiin vaan. Olen hiippaillut työurallani laittomuuksien poluilla; olen kokeillut kaikenlaista porkkanaa ja keppiä luokan työrauhan edistämiseksi. Käsitteenä kollektiivinen rangaistus ei mahdu minunkaan oikeustajuuni - mutta joskus sekin voi olla toimiva. Opettajan vain pitää tehdä päätöksiä hyvinkin intuitiolla, nopeasti hetkessä, kuitenkin luokkansa tuntien; mikä tehoaa/ei tehoa tähän porukkaan.

Kyseisen kellotustapauksen keskustelun kommenteissa joku tuumasi, että aikuinen on vastuussa (muun muassa) siitä työrauhasta.koululuokassa.

Höpö höpö. Koulu ja koululuokka on pienoisyhteiskunta. Jokaisen tulisi kasvaa vastuuseen omista toimistaan ja kantaa vastuuta myös toisista, kuten luokkatovereista. Sitä se opettajakin siellä yrittää tehdä; ohjata vastuuseen ja välittämiseen. Joskus hätä ei lue lakia, ja toimet saattavat tuntua radikaaleilta.
Kuinkas ollakaan vaan, sekuntikellotapauksesta puhuimme omassa kuutosluokassani. Oppilaat olivat enemmistönä sitä mieltä, että "hyvä konsti; häiritsevät näkevät, kuinka paljon työaikaa kuluu hölötykseen ja sen hillitsemiseen".  Kellokonsti ei todellakaan ole mikään uusi keksintö, mutta nyt se on tapetilla "laittomuutensa" vuoksi. Keskustelun kommenteissa eräs huoltaja totesi, että "hänen poikansa lähtee tunnilta välkälle, kun kello soi ja se siitä".
Ei muuten mene näin. Minuuttiaikataululla ei mennä koulumaailmassa tässä välitunti/tuntiasiassakaan. Kovin on hassunkurista, että ollaan huutamassa "oppilaan oikeutta opetukseen" - mutta käytännössä arvioidaankin se oppilaan välituntioikeus oppimista ja opetusta tärkeämmäksi - vaikka tunnilla ei oppilas olisi nimeksikään oppimiseen kuuluvia töitä tehnyt?
Ja se koulutunnin 60 minuuttia sisältää vähintään 45 min. opetusta ja oppimista. Välitunti on nykyisin aika joustava käsite.

Mutta väliäkö tuolla, arjen keskustelulla. Oppilaiden kanssa tai ilman.

KoulumaailmaKIN  on niin oikeudellistunut, kuulemma.
Kaiken toiminnan on täytettävä lakipykälät. Terve järki on tapettu.
Tuntuu, että tässä opettajana pitäisi päivät pitkät tutkiskella lakipykäliä, ennen kuin uskaltautuu päivittäistä urakkaansa suorittamaan ja kiivastahtisessa arjessa etenemään.

Toinen mahtava esimerkki tästä ns. oikeudellistumisesta on kännykkä koulussa. Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan oppilaalta ei voi kieltää kännykän käyttämistä välitunneilla.
Hienoa. Taputuksia tällekin.

Olen saanut turpiini muutamilla keskustelufoorumeilla kerrottuani, että meidän luokassamme puhelimet otetaan aamulla "parkkiin". Niitä voi käyttää opiskelussa tai muutoin tarvittaessa, mutta ainakaan eivät ole häiritsemässä oppitunteja. Kuten olivat ennen päätöstä pistää älyluurit säilöön koulupäivän ajaksi. Siellähän piippaili yksi jos toinenkin puhelin, whatsapp-ryhmien viestejä ynnä muuta pikku ajanvietettä keskellä oppituntia. Haittaa noista vempaimista on muutoinkin koulussa jaksamiselle; iskät ja äidit vannovat kautta kiven ja kannon, että Henna-Pellervo menee nukkumaan klo 21 viimeistään. Ja mitään mene; siellä roikkuu H-P somessa yhteentoista asti illalla, ainakin. Myönnettykin on. Mutta kun petiin on mukamas kellahdettu ja jopa peitelty, se kai tarkoittaa, että "nukutaan". Hehheh.

Olen siis laittomuuksia piruuttani ja/tai ammattitaidottomuuteni vuoksi harrastava ope. Unohtanut kokonaan, että oppilailla on oikeuksia.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että vanhempainillassa taas tänä alkavana kouluvuonna keskustelimme kännyköistä koulussa. Kerroin vanhemmille, että oppilailta ei voi kieltää kännykän käyttämistä välitunneilla (OPH:n ohjeistus). Puhutaan siis alakoulusta.

Vanhemmat olivat yksimielisesti (17 paikalla, neljä poissa) sitä mieltä, että kerättäköön kännykät koulupäivän ajaksi; tarvittaessa voi toki käyttää. Eivät lämmenneet edes ajatukselle kännyköistä välitunnilla; vanhempien mielestä penskoilla on jo muutenkin liikaa ruutuaikaa, ja liikkuakin saisi enemmän!
Iso peukku näille vanhemmille!

Vanhemmat myös ihmettelivät syvästi, etteikö HEILLÄ ole mitään sanomista tällaisiin ohjeistuksiin; jos HE ovat tätä mieltä, pitääkö heidän olla "turpa kiinni" sen takia, että OPH "ohjeistaa" ja "pykälöittää"?  Jopa järjettömiin asti? Koulun ja kodin tärkeästä yhteistyöstäkin tuli samaan syssyyn puhetta, miksiköhän...

Pikku purkautuminen.
Mutta eipä huolta, tulivuori vasta heräilee.

Kohta leirikouluun!

(PS .Laittomasti varat hankittu, tietysti! Eikä veroakaan meinata maksaa. Repikää siitä.)

Energistä syksyä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti