Oppilaskuntamme hallituksen kokouksessa pohdimme viime kevään arviointikyselyn tuloksia.
Osa-alueita, jotka kaipaisivat oppilaiden palautteen mukaan kehittämistä, olivat
"Koulussani on riittävästi välineitä leikkiin ja toimintaan."
"Voin tehdä koulun pihalla minua kiinnostavia asioita."
"Voin käyttää koulun tietokoneita ja tabletteja oppimisessa."
"Voin osallistua koulupäivän toiminnan suunnitteluun."
"Koulun aikuiset arvostavat mielipidettäni."
"Kouluni piha-alue mahdollistaa monipuolisen toiminnan."
"Koulussani noudatetaan yhteisesti sovittuja sääntöjä."
"Luokassani voi työskennellä rauhassa."
"Kouluni oppilaita kohdellaan tasapuolisesti."
"Minulla on mahdollisuus käyttää tietokoneita ja muita tietoteknisiä välineitä oppimisessani."
"Opettajilla on minulle aikaa."
"Tulen mielelläni kouluun."
"Minua kannustetaan koulussa."
Hallituksen tehtäväksi muodostui valita näistä kritisoinnin kohteista 1-2 kehittämiskohdetta.
Kustakin epäkohdaksi huomioidusta keskusteltiin viljavasti.
Remontin takia emme nyt hirveästi voi vaikuttaa tuohon pihajuttuun tällä hetkellä. Remontin jälkeistä pihaa oppilaat ovatkin jo saaneet ideoida, ja heidän toiveitaan ja ideoitaan on otettukin huomioon, hyvä.
Ruksattiin siis yli ne, joihin emme tällä hetkellä voi vaikuttaa.
Seuraavaksi ottivat esille työrauhan. Ei voi työskennellä rauhassa luokassa...
Ikuisuuskysymys, joka on joka ikinen kouluvuosi painotuksen kohteena ilman erillistä esiinnostoakin. Miksi ei voi työskennellä rauhassa?
No, koska (joku huutaa, joku juoksee, joku ottaa pallon ja potkii sitä, joku säbämailan ja huitoo sillä, laukoo vaikkapa kuminpalasia, joku ryömii pulpetin alla, joku vinkuu, joku härkkii toisen tavaroita, joku kommentoi kaikkeen, joku kyseenalaistaa kaiken sanotun, joku poistuu luokasta luvatta, joku liimaa toisten kirjan sivua toisiinsa, joku ei tee mitään, joku kieltäytyy kaikesta, joku lyö tai kamppaa, joku repii toisen kumin kappaleiksi, joku heittelee lennokkeja, joku syö jotain, joku ravaa muuten vaan juomassa, joku etsii kirjojaan varttitunnin, joku leikkii puhelimellaan ja pelaa, joku sulkeutuu kaappiin ihan huvikseen, joku käy väkivaltaisesti opettajan/luokkakaverin päälle, joku laulaa ja höpöttelee, joku tarkistelee Poke-korttejaan ja huutaa, kuinka häneltä on pari varastettu, joku ei tule tunnille lainkaan ja jota etsitään ympäri koulua, joku juoksee myöhässä hammaslääkäriin, jotakuta tullaan hakemaan spesifimpään oikomishoitoon, joku protestoi kaikenlaisesta ihan vaan läppää heittääkseen, joku piereskelee joko oikeasti tai feikisti...)
Normimenoa. Ennen vanhaan työrauha tarkoitti sitä, että pystyi kuulemaan sen kuuluisan nuppineulan tipahtamisen lattialle. Tai opettajan (vanhojen, tietty) polvinivelten narinan hänen vaihtaessaan vahtihaukan asentoaan opepöydän takana. Ope ehkä leppoisasti siinä samalla tarkisteli kokeita, punakynän kotoisa rahina paperilla rauhoitti, loi työrauhaisaa tunnelmaa? Ja niinpä niin, siellä luokassapa ahkeroitsi jopa 40 ja ehkä ylikin lapsukaista. Ja hyvin sujui! Oli työnauha, jota noudatettiin.
Aika kuluu - ja kultaa muistot?
Mutta: Yllätys, yllätys. Palatakseni oppilaskuntamme hallituksen kokoukseen asiana kehityksen ensisijaiset kohteet.
Oppilaskunnan hallituksessa ei kuitenkaan nostettu esille tätä kuuluisaa työrauhaa ensisijaisena kehittämiskohteena, vaikka siitä taas keskusteltiinkin ja em. huomiot tehtiin.
Arvatkaapa, mikä/mitkä nousivat esille?
Nämä:
"Voin osallistua koulupäivän toiminnan suunnitteluun."
ja
"Koulun aikuiset arvostavat mielipidettäni."
Oppilaat kokivat, etteivät koulun aikuiset arvosta tarpeeksi heidän mielipidettään.
He kokivat, etteivät voi tarpeeksi osallistua koulupäivänsä suunnitteluun.
Uuden opetussuunnitelman hengessä; miksipä eivät voisi osallistua, miksi heidän ääntään ei kuultaisi, miksi he kokevat, ettei heitä kuunnella? Pikku juttuja arjessa?
Oppilailta tulee hienoja kommentteja ja ideoita. Koulun toimintakulttuurin kehittäminen on tärkeä asia. Siinä myös oppilaiden mielipiteet ovat ensiarvoisen tärkeitä!
Miten teillä on huomioitu oppilaiden ääni yhteisössä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti