Inkluusiotaivas. Täysin kuvitteellinen kertomus?

Kiiruhdan taas aamulla työhöni. Kutsumusammatiksi sitä jotkut vieläkin sanovat.
Niin minäkin. 20 vuotta sitten.

Koulun kello jo kuuluttaa, että olen myöhässä. Tulikin se vanhemman puhelu juuri siihen hektisimpään aamuhetkeen klo 7.40. Hammasraudoissa on jotain häikkää, pitää akuutisti lähteä hampilekurille, näin on käsky kuulemma käynyt. Juu, huomaan, että hammashoitolakin oli jo eilen hälyytellyt. Oppilas Hilma-Vilijonkka myöhästynee siis ainakin puoli tuntia. Ok.  Ajattelin herätellä itseni lokakuun aamuun suht hellävaraisesti. Hehheh, tulipa yhtäkkiä taas kiire, kiire, kiire. Kuten useina aamuina. Kutsumus se siellä huutaa ja takoo hartioissa.

Ryntään luokkaani kolmanteen kerrokseen.
Milli-Maaria ja Henri-Amanda tulevat jo portaissa vastaan: "Ope, ope, Jartsa-Henteri löi Henkka-Petteriä tuolla pyöräparkeilla!" Milli myös tunnollisesti muistaa kertoa heti, että eka tunnilla vuorossa oleva ympän läksy on jäänyt tekemättä, "koska äiti ja sen poikaystävä riitelivät koko illan, emmä voinu keskittyy, en ehkä ees ottanu läksykirjaa mukaan koulusta ja sitä paitsi mä tarviin laastarin kato mullon haava täs sormessa".  Ok. Haava havaittu ja hoidettu.

Jumanauta, se opehomma. Mitä hitsiä siinä ympässä nyt olikaan aiheena. Pirkule, kun olinkin poissa luokastani kaksi päivää muissa "minulle osoitetuissa tehtävissä joista ei makseta korvausta". Ja sijainenhan oli taas "ihan paska", kuten kuulen monista oppilassuista. Juu juu ja heh heh. Havaitsen, että ohjeitani EI ole noudatettu. Sävellän siis uudelleen.

Siinäpä sitten aloittelemaan sitä päivän ekaa tuntia. Lasken lampaani.
Huomaan, että kaksi puuttuu.
Olivat kuulemma kellon soidessa olleet vielä pihalla. Etsimäänkö? Minä? Kuka?
Ei ehdi. Krister-Martinelle ja alempiluokkalainen taistelevat käytävällä. Sitä selvittämään. Kutosluokkalaisella KM:lla olen epäillyt jonkinlaisten aineiden olevan kuviossa mukana jo jonkin aikaa. KM ei ole ilmeisesti peseytynytkään  pariin päivään... Huoli jäytää.

Mutta, "Ai niin!" -ilmiö. (Ilmiöt ovat kova sana...) Tänään aiheena on ekosysteemi bilsassa. Eka tunti, jes I'm ready to rock!.

Asperger-oppilaani onkin päättänyt tehdä laajan esitelmän hajottajista. Se esitellään heti käytävällä ja esittely jatkuu luokassa open käynnistäessä tietokonettaan. Erittäin hienoa työtä, mahtavaa! Minun vain olisi tutustuttava ja huolellisesti paneuduttava juuri tähän kyseiseen esitelmään juuri nyt, tässähetijust. Ja tottakai esitettävä äärimmäisen tarkkoja, spesifejä kysymyksiä oppilaan aiheeseen paneutumista testatakseni ja kiittääkseni..

Ne kaksi oudosti kadonnutta heeboa puuttuvat edelleen oppilaskokoonpanostani, vaikka tunti on jo alkanut yli 5 minuuttia sitten. Sinällään ei hirveän ihmeellistä tai ennen kuulumatonta.  Kuuntelen sujuvasti edelleen hienoa esitelmää kaikenlaisista sienistä ja bakteereista maailmankaikkeudessa. Aivojeni sopukoissa samalla hätäilen, missä puuttuvat tyypit ovat. Naama peruslukemilla yritän heittää viisasta kommenttia esitelmöijälle.
Avustaja vilahtaa näkyviini hetkeksi käytävällä. Huutelen perään, josko hän kävisi katsomassa, missä puuttuvat lampaat laiduntavat - vai ovatko joutuneet teuraaksi jo. Siis kuvaannollisesti. Tämähän toki täytyi tarkentaa.

Luokassa Milli-Entriikka rullaa kertomaan, että hänen pyörätuolinsa vasemman renkaan kumi oli ihan ilkeyksissään tyhjennetty aamulla. Jaha. Ja hissi oli myös oireillut. Oli pelottanut hississä, kun oli niin nykivää se meno. Pitäisi katsoa valvontakamerat, kuka paskapää on tehnyt ilkeyttä. Moni oli siinä Millin tuolin ympärillä hääräillyt aamusella, oli leikitty. Ja noin vaan kumi tyhjänä. Vaikka henkilö oli ihan itse istunut tuolissaan hela tiden. Tsädäm. Piruuttako.
Nakutan aivoihini, että muistan välkällä ottaa yhteyttä hissihuoltofirmaan - tai ainakin tiedustella, onko samanmoisia hissikokemuksia muilla. Ja kukahan pirkule oli sitten sen kumin tyhjentänyt...ja oliko kukaan. Ja valvontakameroitahan ei saa kuka vaan katsoa noin vaan. Pitää olla lupa. ME:n äiti soittaa työpaikaltaan tuohtuneena; se on sitten selvitettävä tämän päivän aikana, kuka tyhjentelee pyörätuolin renkaista kumit (vaikka lapsi itse istuu siinä tuolissa kaiket ajat, ei ole tuoli vahtimatta...). Juu. SelviteLLään.

Ai niin. Se ekosysteemi. Ai niin.  Aika olennainen asia tässä maailmankaikkeudessa?
Pertti-Emeriitus tulee hengästyneenä kymmenen minuuttia myöhässä. Keskittymislääke on unohtunut ottaa, tokaisee. PE rynnistää luokkaan anteeksi pyydellen, Poke-kortit tanassa: "Mulla on uusia!!!"
Jumalaton ryntäys PE:n pulpetin ympärille, tsädäm tähänkin!!  PE:n repussa ei ole muuta kuin ne pokeK.leenkortit  hienossa kansioissa. Samalla PE:n puhelin jodlaa. Äiti soittaa ja haluaa varmistaa, josko PE ehti kouluun ajoissa. Pari muutakin puhelinta kaivautuu samaan aikaan esille "päivitettäviksi". Ai niin.

Sekosysteemi. Ei kun...

Katson kelloa. 8.30 rupeaa olemaan. Aika hektinen varttitunti...taas.

"Lapsilla on oikeus saada opetusta", lukee jossain, ilmeisesti.

Missähän välissä ehtii tätä äärimmäisen tärkeää oikeutta tasapuolisuuteen pyrkien jakaa?

Äläpä huoli, tilanne jatkuu toki. Päivittäin, viikoittain.

Luokassa on nyt kirjat saatu esille, melkeinpä, monien vinkkien ja kehotusten saattelemana. Kysehän on todellakin siis alakoulun kuudennesta luokasta - ei ekasta tai edes kolmannesta. Avustajakin on nyt palannut oppilaan ja tavaranetsintä- plus senhetkisen tarpeen mukaiselta oppilaan verensokerinmittausretkeltään luokkaan. Paljonkohan se kellonkele olikaan...

Myös Peetu-Petruskalta on näköjään keskittymislääke ottamatta. Niin, niin. Siitähän pitikin pitää palaveria. Että onko PP niin kasvanut, ettei se lääkemäärä enää riitä auttamaan. Joku taho huutelee korvaan, että ihan perseestä kaikki lääkkeet, ei niitä tarvita. Kuvitelmaa, placeboa vaan.
PP aloittaa päivän etsimällä kirjojaan repustaan kymmenen minuuttia. Löytää ne kuitenkin pulpetistaan. Penaali on tuntematon käsite. Läksyt siis tekemättä. Taas kerran. Käytännöistä läksyn muistamiseksi on sovittu miljuuuuunia kertoja vuosien varrella. Läksyparkkiapua on ollut tarjolla. Kun vain ope taluttaisi sinne läksyparkkiin, ettei lapsonen karkaisi ennen sitä. Khylla karkaa.
Iloa toki riittää kolupävään; PP laulaa suureen ääneen niin Cheekia kuin Petri Nygårdinkin biisejä. Myös koreografiat on  mietitty ja ne esitellään. Havainnollisesti kehonkieltä apuna käyttäen.

Tässä tanssin tuiskeessa yritän sitä jotain v..... ekosysteemiä... Avustaja hyssyttelee tanssijaa.
Ai niin, Kerttu-Ensio tulee tähän jokaviikkoisesta terapiastaan kesken tunnin. Eikä ole kirjoja. Heitän kehiin varakirjan. Ja menen suunnitelmissani hetkeksi sekaisin. Ainiinseekosydeemijasiihenliittyviäjotainjuttuja.

Vera-Kristian haluaa huomioni. Kesken lauseeni (ekosysteemiinhän sen täytyi liittyä?) hän yrittää kohottautua erityisestä, hänelle suunnitellusta tuolistaan ja huitoo käsillään. Meille on jo syntynyt jonkin verran yhteistä elekieltä. VK ei paljoa puhu... Katetrointiaika puolen päivän aikoihin pitäisi muistaa.  Unohdin.... Missä se avustaja? Mihin tilaan tänään katetroimaan...
VK:n olemus hämmennyttää; ettei vaan olisi epilepsiakohtausta pukkaamassa...Mitenhän ne lääkkeet..

Onneksi toiselle tunnille ja puoliltapäivin on tulossa mukaan samanaikaisopettajaksi erityisluokanope. Hän oli vielä vuosi sitten työssä oman erityisosaamisensa mukaisessa työssä.  Lievästi kehitysvammaisten opena.
Katetroidaan yhdessä VK  kirjavarastossa. Samanaikaisopettajuutta.
Avustaja ehtii valvomaan luokkaa juurikin siksi ajaksi erään toisen vaiko kolmannen diabetesoppilaan verensokerit mitattuaan. Ja sai pikkuisen osumaa Kille-Kallen ja Kisu-Aksiinan jokapäiväistä taistelua selvitellessään. Juu, silmälasit rikkoutuivat. Sekä Killen että avustajan. Mutta niitä avustajan laseja ei mikään taho edes korvaa, kun ei tullut tästä taistelusta selviä ja selkeästi näkyviä fyysisiä vammoja henkilölle avustaja (tai opettaja). Pelottaa. En näe ilman rillejä mitään... Jos ne hajoavat, edessä on tonnin tikki, niin sanotusti. Eikä se tonni kulu Pradan tai Björn Borgin ymHs kehyksiin, pelkästään lähes niihin linsseihin niissä helevat rilleissä. Niin, mutta...

Ai niin, se ekosysteemijuttu ja ympän tunti... Kolme ns. nohevinta hoitivat annetun ekokeleensysteemiasian ihan itsenäisesti. Kolme(toista)vähemmän nohevinta eivät takuulla ole koskaan kyseisestä käsitteestä kuulleetkaan. Kolme (näistä em.) ei koskaan ehtinyt olla oppitunnilla. Kolmella oli muita menoja; asia toki opetettiin vielä erikseen netissä!
Joku ei ole ekosysteemistä kuullutkaan.
Jonkun ekosysteemi on aika tavalla suppeampi kuin toisen, mietiskelen siinä välkällä.

 Käväisen tätä pohtiessani äkkiä veskissä. Ihmisellä on pakottavia tarpeita. Minttu-Meredith odotteleekin jo opehuoneen oven ulkopuolella. Ei voi mennä välkälle; kovat kuukautiskivut. Oooookoooo. Terkalle, särkylääkettä ehkä...

Matikkaa ja hissaakin oli. En jaksa niistä muuta kuin kyssärin paljonko on 9 kertaa 7? Eihän sitä tarvikaan muistaa. Ja Leonardo oli muuten homo. Pääasia toki.

Iltapäivällä eräs vanhempi, joka ei ole ollut missään tekemisissä lapsensa tai luokkani kanssa  kyseenalaistaa heliosentrisen maailmankuvani luettuaan koealuetiedot Wilmassa. Opetan siis kyseenalaisia asioita, joita "ei ole pystytty todistamaan". Kotona (noin 19 aikaan) kyseisen vanhemman velipoika ottaa puhelimitse yhteyttä; Ensti-veljellä on diagnosoitu skitsofrenia puoli vuotta sitten, nyt on lääkitys ja arkielämä hakusessa... Ex-vaimon kanssa välit täysin jäissä. Oppilas Kerttu-Mariska ehkä on vähän oireillut? Äiti ei halunnut ottaa opeen yhteyttä, ihan poikki...

Niin kohta minäkin.

Mutta nou hätä.

Sehän on vain MINUN riittämättömyyttäni.


Erilaisuushan on rikkautta. Miltei automaattisesti; ellei sitä viimeistään nyt ole tajuttu, aletaan tajuttamaan.

Milloin tavallisuus, keskinkertaisuus, tavalliset ihmisen toiveet ja tarpeet olisivatkin rikkautta?

Milloin "tavallisuus" olisi ihan ok, kelvollinen ja jopa hyvä, terve alusta kehittymiselle, kehittämiselle, ihmisyydelle?